Poikkeuslahjakkuus. Superlupaus. Erityistapaus. Miten jo 3-vuotiaana mönkärillä ja mopolla ajaneesta pikku-Kallesta tuli Škodan WRC2-tehdastallin ammattikuljettaja?
Jos ralliautoilua ei olisi olemassa, en tiedä, mitä tekisin. Ajaminen on tullut äidinmaidossa ja bensaa on tainnut aina olla veressä. Iskä on sanonut jälkikäteen, ettei olisi koskaan antanut 3-vuotiaalle lupaa ajella, ellei hän olisi luottanut.
Kuusivuotiaana aloin ajaa henkilöautoilla. Jalat ulottuivat polkimiin, kun penkki oli säädetty mahdollisimman lähelle rattia ja istuimella oli lisätyyny. Kun seitsemänvuotiaana sain ensimmäisen ralliautoni, siihen tehtiin erikoissäätöjä niin penkin kuin polkimien suhteen.
Asuimme alkuun lähellä Jyväskylän keskustaa, mutta muutimme Puuppolaan siinä vaiheessa, kun menin eskariin. Muutto teki harrastuksista aiempaa helpompaa, koska kotitilalla oli maita ja peltoja, joissa ajella. Ja kyllä sitä tulikin rällättyä ihan törkeän paljon.
Kun lumet keväisin sulivat, taisin olla sen verran kipeä, etten päässyt kouluun, mutta ajamaan pystyin aamusta iltaan. Niin paljon tuli ajettua kuin bensaa riitti. Olen ajanut kaikenlaisilla härveleillä, joissa on moottori. Ajotunteja ei kukaan pysty laskemaan.
Hevosvoimat ovat tulleet tutuiksi myös muussa muodossa. Kun olin pieni, äidillä oli hevosia. Tuolloin tuli jonkin verran ratsastettua, vaikka harrastuksena en sitä pitänyt. Nykyäänkin meillä on hevosia, joskaan ei kotitilalla.
Peruskoulun jälkeen kävin vuoden ammattikoulussa autoasentajan linjaa. Koska ajoin jo vuonna 2015 tosissani, totesin, että pitää tehdä valintoja. Opettaja ja vanhemmat olivat sitä mieltä, että koulu kannattaisi käydä loppuun, mutta tein sen valinnan, että panostan nyt ralliin, sillä koulun penkille voin palata aina takaisin.
”Škodan WRC2-tiimiin pääseminen on unelmien täyttymys. Tiesimme jo ennen tiimiin pääsyä, että Škoda on autoineen paras mahdollinen vaihtoehto”, Kalle kertoo.
Ryhdyin ammattikuljettajaksi 16-vuotiaana. Ajokortin saaminen 17-vuotiaana oli iso juttu, sillä se helpottaa itsenäistä siirtymistä paikasta toiseen. Vaikka olen rallikuski, siviiliajossa tulee ajettua nätisti liikennesääntöjen mukaan.
Tällä hetkellä satsaan salitreeneihin ja massan kasvattamiseen. Hyvä kunto on tarpeen, sillä rallipätkän ajaminen on melkoinen urheilusuoritus, jossa pitää käyttää niin fysiikkaa kuin älliä. Kovalla pätkällä kuumenee sekä auto että kuski.
Vapaa-aikana puuhailen kavereiden kanssa kaikenlaista, joskin harrastukset taitavat painottua moottoriajoneuvoihin. En ole niitä kavereita, jotka käyvät kesäisin potkimassa jalkapalloa.
Vaikka isä on entinen huippurallikuski, hän ei ole koskaan opettanut minua ajamaan. Tottakai olen saanut paljon hyvin ohjeita ja vinkkejä, mutta ajajana olen itseoppinut.
En ota itseeni kohdistuneista odotuksista paineita, sillä olen parhaimmillani paineiden alla. Yritän aina tehdä parhaani ja katson, kuinka pitkälle se riittää. Minua pidetään henkisesti vahvana ja varmana kuljettajana. Se, mistä nopeus tulee, siihen en osaa sanoa mitään.”
”Autossa pitää olla hyvät ajo-ominaisuudet ja sen pitää olla mukava, hyvännäköinen ja sporttinen. Mikään pappavehje ei kelpaa”, siviilissä Superb SportLinella ja työkseen Fabia R5:lla ajava Kalle Rovanperä hymyilee.