20.7.2018
Mitä Jonne Halttunen ajattelee tulevasta Jyväskylän MM-rallista? Škoda Sponsoroi

Jonne Halttunen

Rallin maailmanmestaruussarjan Suomen osakilpailu on pian ovella, ja kysyimme Kallen kartanlukijana toimivalta Jonne Halttuselta, mitä hän ajattelee Jyväskylän MM-rallista.

TEKSTI JA KUVAT: ŠKODA Auto

Toisin kuin kuljettaja Kalle Rovanperä, kartturi Jonne Halttunen innostui rallista melko myöhäisessä vaiheessa. Vaikka hän aloitti ralliuransa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla, kisoja ehti kertyä vain vähän ennen kuin hän saavutti merkittävät tuloksensa tämän vuosikymmenen puolella.

Hän osallistui WRC-ralliin ensimmäistä kertaa vuonna 2011 ja saavutti tuolloin toisen sijan omassa luokassaan. Seuraavien kahden vuoden aikana hän viimeisteli hattutempun luokkavoitoissa. Vuonna 2013 hän saavutti myös ensimmäisen suuren rallivoittonsa, vaikka se ei tapahtunut modernilla autolla. Yhdessä kuljettaja Ville Silvastin kanssa hän voitti Viron Historic Rallyn autonaan Porsche 911 RS.

Vuonna 2014 hänen parikseen vaihtui Mikko Pajunen, ja hän saavutti ensimmäisen modernin rallivoittonsa Toivakka-Rallissa. Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta seuraavalla kaudella, kun hän aloitti suomalaiskuljettaja Teemu Asunmaan parina. Saavutettuaan kolme voittoa ja kolme kakkossijaa he onnistuivat voittamaan vuoden 2015 rallin SM-sarjan SM2-luokan.

Seuraavana vuonna he toistivat saavutuksensa, ja vuonna 2017 he siirtyivät lopulta SM1-luokkaan autonaan ŠKODA FABIA R5, josta tuli Jonnelle erittäin tuttu. Tällä kertaa pari voitti koko rallimestaruuden.

Kaudelle 2018 Jonne siirtyi Kalle Rovanperän pariksi, jonka kanssa hän oli ajanut yhden rallin vuonna 2017, ja hänestä tuli ŠKODA Motorsport -tiimin jäsen.

Toisin kuin Kallelle, hänelle Jyväskylän MM-ralli on jo melko tuttu. Mitä hän ajattelee rallista?

Sanotaan, että Jyväskylän MM-ralli on erityisen vaativa kartanlukijoille. Teetkö jotain ennakkovalmisteluja? Pidätkö tästä rallista?

Jonne Halttunen: Suomalaisena pidän tästä rallista erittäin paljon. Olet kuitenkin oikeassa, sillä tämä ralli todella on erittäin haastava karttureille ja nuotit on luettava ehdottomasti oikeaan aikaan. Ennen hyppyä kuljettajan on saatava tiedot oikean ajolinjan ja ajonopeuden valitsemiseksi hyppyä varten. Hyppyjen jälkeen edessä on nimittäin yleensä erilaisia nopeita kurveja, ja jos lähestyt hyppyä väärällä tavalla, auto voi tielle laskeutumisen sijaan sinkoutua suoraan metsään.

Pääsetkö kokemaan Jyväskylän MM-rallin kuuluisaa juhlatunnelmaa?

Jonne Halttunen: Ainoa tilanne päästä kokemaan juhlatunnelmaa on rallin jälkeen. Rallin aikana keskitymme yksinomaan suoritukseemme. Ennen jokaista kilpapäivää ja jokaisen kilpapäivän jälkeen tutkimme käytettävissä olevan ennakkovideomateriaalin, jotta muistaisimme reitin eri osuudet mahdollisimman hyvin.

Oletko jo lukenut Kallen ajatukset Jyväskylän MM-rallista?
Kalle Rovanperän mietteet
TGS