ŠKODA Sagitta -prototyypeissä (1936-1938) oli kaksisylinterinen ilmajäädytteinen moottori.

Vähemmän tunnettujen kulkuvälineiden muistelusarjassa esittäytyy nyt ŠKODA Sagitta -prototyyppi (1936‒1938), jossa oli kaksisylinterinen ilmajäähdytteinen moottori. Sagittaa seurasi sarjatuotantomalli 995 Popular ”Liduška”.

Melkein kaikissa maissa autot lukeutuivat 1920-luvulla rikkaiden etuoikeuksiin. Syynä autojen korkeiden hintoihin olivat erittäin pienet valmistusmäärät, mutta myös kireä verotus, mikä laimensi kysyntää. Kun maailmantalous syöksyi kriisiin syksyllä 1929 ja kultaisen 20-luvun optimismi haihtui, myös autotehtaat ajautuivat ahdinkoon.

Škoda oli valmistautunut käänteeseen verrattain hyvin. Václav Laurinin ja Václav Klementin vuonna 1895 perustama yritys oli muutama kuukausi ennen romahdusta avannut uuden tehtaan, jossa autoja tehtiin modernilla liukuhihnalla ja jonka ansiosta autoja pystyttiin valmistamaan suhteellisen edulliseen hintaan.

Lisäksi Škoda otti tärkeän askeleen autojen saamiseksi aiempaa suuremman kansanosan ulottuville, kun tikapuurunkoon perustuvien automallien teko lopetettiin. Uuden sukupolven automallien suunnittelu aloitettiin Josef Zubatýn johdolla Prahan Letňanyssä kesällä 1932. Tuleviin automalleihin kehitettiin huomattavasti kevyempi keskusputkirunko ja pyörien edistyksellinen erillisjousitus.

ŠKODA-museon kokoelmissa on kaksi harvinaisia Sagitta-mallia. Täysin entisöity metallinruskea coupé on osa museon pysyvää näyttelyä, toinen odottaa varastossa entisöintiä.

Uusia näkökulmia, uusia moottoreita

Zubatý kokeili useita erilaisia moottorirakenteita ja osoitti, miten johdonmukaisesti Škoda jo tuolloin halusi haastaa koetellut ja hyväksytyt ratkaisut eri näkökulmasta. Vaikka Škodalle oli kertynyt merkittävästi kokemusta vesijäähdytteisistä nelisylinterisistä rivimoottoreista vuodesta 1906 alkaen, tammikuussa 1933 vaihtoehdoksi kehitettiin ilmajäähdytteinen nelitahtinen V2-moottori, jonka iskutilavuus oli 750‒800 cm3 ja teho noin 12 kilowattia (16 hv).

Saman vuoden kesäkuussa Škoda 112 -mallissa testattiin toisenlaista prototyyppimoottoria, jossa voima tuli takapyörille keulan sijasta taakse asennetulta yksisylinteriseltä 500 cm3:n kaksitahtimoottorilta. Tämäkään ei vielä riittänyt. Syksyä kohti mentäessä suunniteltiin toinen nelitahtinen ilmajäähdytteinen V2-moottori, jonka iskutilavuus oli 850 cm3. Tätä seurasi pian kaksitahtinen V2-moottori.

Yhtiön johto ei kuitenkaan ollut tyytyväinen. Lokakuussa 1933 johto näytti vihreää valoa toisenlaisen nelitahtimoottorin testien jatkamiselle, mikä tuloksena syntyi prototyyppi 215. Moottorina oli nyt kaksisylinterinen rivimoottori iskutilavuudeltaan 804 cm3 ja teholtaan 11 kW (15 hv).

Jäähdyttimen säleikön kanssa avautuvan konepellin alta löytyi nelitahtinen ilmajäähdytteinen V2-moottori.

Kohti autonhankintaryntäystä

Vuonna 1933 esitellyn uuden 420 Standard -sarjatuotantomallin moottoriksi valittiin kuitenkin edelleen hiljainen, taloudellinen ja luotettava nelisylinterinen nelitahtinen. Sen iskutilavuus oli 902 cm3, kuten vuotta myöhemmin helmikuussa 1934 esitellyssä 418 Popular -mallissakin.

Huhtikuussa 1934 mallistoa täydensi 420 Popular -malli, jonka nelisylinterisen moottorin iskutilavuus oli 995 cm3 ja teho 16 kW (22 hv). Vaikka näiden moottoreiden valmistuskustannukset olivat noin 650 korunaa suuremmat, Škoda pystyi myymään uusia mallejaan kilpailijoiden kaksisylinteristen mallien hintatasolla.

Selvästi korkealaatuisempien materiaalien käytöstä huolimatta 418 Popular -mallin hinta saatiin liukuhihnatuotannon avulla laskettua 18 800 korunaan verrattuna vastaavanlaisen edellisen nelipaikkaisen 420 Standard -mallin hintaan, joka oli 29 800 korunaa. Popular-mallien ulkomitat olivat neljän metrin luokassa, mutta koko kasvoi pikkuhiljaa vuosi vuodelta.

Perusversio oli edelleen liian kallis, jotta se olisi ollut laajemman asiakaskunnan mahdollisuuksien rajoissa. Siksi Škoda käynnisti suunnitelmat pienemmän ja taloudellisemman auton valmistamiseksi – auton, joka aloittaisi todellisen autonhankintaryntäyksen.

Auton muodot hahmottuivat Sagitta-prototyypeissä, jotka saivat nimensä latinan kielen nuolta tarkoittavasta sanasta. Siten nimi viittaa Škoda-logossa nykyäänkin olevaan siivelliseen nuoleen. Sagitta-prototyyppien kehitysvaiheiden tarkkoja päivämääriä ei löydy arkistoista, mutta eri lähteet ajoittavat projektin vuosille 1936‒1938. Pienen auton mitat tiedetään: akseliväli oli 2100 millimetriä, testiautojen pituus 3400 mm, leveys 1320 mm ja korkeus 1420 mm.

Vetoa myös haastaviin olosuhteisiin

Ensimmäinen testiauto saatiin pyörilleen huhtikuussa 1936. Sen keskusputkirunko, jokaisen pyörän erillisjousitus ja pitkittäiset puoliellipsi-lehtijouset edustivat Škoda-mallien tuolloin jo vakiintunutta rakennetta. Enää ei ole tiedossa, mikä korimalli tässä prototyypissä oli, mutta sen sijaan tiedetään, että sitä seurasi kaksi kaksiovista cabriolet-mallia, jotka olivat täysin nelipaikkaisia eivätkä vain 2+2-paikkaisia.

Lisäksi tehtiin neljä coupé-mallia, jotka poikkesivat toisistaan esimerkiksi sivulasien avautumissuunnassa (alas- tai taaksepäin). Suosittujen Popular-mallien tapaan kolmivaihteinen vaihteisto oli sijoitettu taka-akseliin. Vasta vuosia myöhemmin tämä nerokas transaxle-rakenne yleistyi jonkin verran, mutta nykyään sitä käytetään lähinnä urheiluautoissa ja kilpa-autoissa.

Škoda Popular -malleissa ja Sagitta-prototyypeissä tällä rakenteella luotiin enemmän jalkatilaa kuljettajalle ja etumatkustajalle sekä saatiin auton painopiste alemmas. Vaihteiston sijoitus taka-akseliin paransi myös auton vetopitoa, mistä oli hyötyä etenkin irtosoralla, liejussa sekä lumella ja jäällä. Kapean 1050 millimetrin raideleveytensä ansiosta Sagitta-mallissa ei tarvittu tasauspyörästöä, joten 16-tuumaiset pyörät eivät pyrkineet pyörimään tyhjää oikeastaan lumessakaan. Tarkka hammastanko-ohjaus helpotti auton käsittelyä. Tyhjänä Sagitta painoi vain 580 kiloa ja täydellä kuormalla enintään 860 kiloa.

Liduška-lempinimellä tunnettu 995 Popular -sarjatuotantomallin valmistus alkoi marraskuussa 1938. Autossa oli parannettu 995 cm3:n moottori, tehoa 16 kW (22 hv) ja 400 millimetriä pitempi kori kuin Sagitta-mallissa.

Prototyypillä huippunopeuteen 70 km/h

Jäähdyttimen säleikön kanssa avautuvan konepellin alta löytyi insinööri Zubatýn testiohjelman nelitahtinen V2-moottori. Siinä oli sivuventtiilit, iskutilavuutta 844 cm3 ja tehoa 11 kW (15 hv) kierrosluvulla 3000/min. Sen ajan Škoda-malleista poiketen moottori ei ollut vesi- vaan ilmajäähdytteinen. Jäähdytysilmavirtauksen tuotti nelisiipinen kevytmetallinen tuuletin.

Kummassakin jäähdytysrivoitetussa sylinterinkannessa oli kapillaarilämpömittari. Niiden näytöt oli sijoitettu testikuljettajille hyvin näkyvään paikkaan Popular-mallin kojelautaa muistuttavaan kojelautaan. Moottorissa alun perin käytettyjen Zenith 26 VEH -kaasuttimien tilalle oli asennettu modernimmat Solex BFRH -kaasuttimet, joissa oli ilmansuodattimena öljyllä kostutettu tiivis verkko.

Pakokaasulla lämmitetty imusarja helpotti moottorin käynnistymistä. Sähköjärjestelmä perustui sveitsiläisen Scintillan kuuden voltin järjestelmään. Prototyyppi ylsi huippunopeuteen 70 km/h, ja keskikulutus oli 5,5 litraa 100 kilometrillä.

Liduškasta tuli aikansa suursuosikki

Mladá Boleslavissa sijaitsevan Škoda-museon kokoelmissa on kaksi harvinaisia Sagitta-mallia. Täysin entisöity metallinruskea coupé on osa museon pysyvää näyttelyä. Sen ovissa on liukuikkunat: nerokas ratkaisu ilman ikkunakampia ja oven sisällä tarvittavaa mekanismia eli enemmän tilaa kyynärpäille. Toinen coupé-malli odottaa museon varastossa entisöintiä.

Vaikka nämä kiinnostavan pienet autot eivät koskaan edenneet sarjatuotantoon, ne täyttivät tarkoituksensa. Moni ratkaisu, kuten etuakselin etupuolelle pitkittäin asennettu moottori sekä moottorin huolto- ja korjaustöiden suorittamista helpottava konepellin avaamisen mukana ylös nouseva jäähdyttimen säleikkö, päätyivät Liduška-lempinimellä tunnettuun 995 Popular -malliin.

Liduškan valmistus alkoi marraskuussa 1938. Tässä mallissa oli parannettu 995 cm3:n moottori, tehoa 16 kW (22 hv) ja 400 millimetriä pitempi kori. Edulliseen 17 300 korunan hintaan myydystä autosta tuli aikansa suursuosikki niin hinnaltaan kuin myyntimäärältään. Vuoden 1946 loppuun mennessä Liduškoja ehdittiin valmistaa kaikkiaan 1478 kappaletta.

Muistelusarjan seitsemän tarinaa

Laurin & Klementin ja Škodan lähes unohdettujen mallien muistelusarjan osat on omistettu seuraaville malleille:
1. Laurin & Klement LW-kolmipyörä (1905‒1911)
2. Laurin & Klement E ”Černá Hora / Montenegro” (1908‒1909)
3. ŠKODA Sagitta (1936‒1938)
4. ŠKODA tyyppi 998 ”Agromobil” (1962)
5. ŠKODA tyyppi 990 ”Hajaja” (1963)
6. ŠKODA Buggy tyyppi 736 (1974‒1976)
7. ŠKODA Felicia Fun (1996‒2000)

Sarjan kaikki osat julkaistaan skodamagazine.fi-sivustolla.