4.9.2024
Aarrejahti johti jättipottiin Ajankohtaista & Uutta

Sami Toivanen osallistui Škodan kesäiseen aarrejahtiin, jossa etsittiin Kodiaqin kadonneita avaimia. Etsintä vihjeiden perusteella sujui kuin salapoliisilta ja voitto maistui makealta.

Teksti Sari Okko, Kuvat Sami Toivanen

Kolmen viikon mittaiseksi suunniteltu #kodiaqkadoksissa-aarrejahti starttasi heinäkuun puolivälissä avausvihjeellä. Tämän jälkeen uusia vihjeitä kerrottiin Radio Novan ohjelmissa ja @skodasuomi-instagramissa. Aarretta etsittiin tiiviisti suurella joukolla 15.7-2.8.2024.

Vihjeitä oli kaikkiaan 15, ja niissä kuultiin muun muassa veden porinaa, ratkottiin kuva-arvoituksia sekä avattiin anagrammeja. Vihjeet johtivat askel askeleelta Porin kautta Jyväskylään kätköpaikalle. Matkan varrella oli mahdollista voittaa osapalkintoja ja päätepisteessä lohdutuspalkintoja.

Yhtä aarteenmetsästäjää odotti jättipotti. Sen saavutti nokkelasti ja nopeasti jyväskyläläinen Sami Toivanen. Hän innostui heti pienestä mysteeristä Helsingissä asuvan yrittäjäkollegansa kanssa.

”Lähdimme yhdessä ratkomaan vyyhtiä ensimmäisestä vihjeestä lähtien. Olimme alusta asti jäljillä ja kävin vihjeiden perusteella jo aarrejahdin ensimmäisellä viikolla pyörimässä Laajavuoressa eli paikalla, mistä avaimet lopulta löytyivät”, Sami kertoo.

Sami Toivanen ehti ensimmäisenä kätköpaikalle. Jännittävä aarrejahti päättyi kadoksissa olleiden Kodiaqin avainten löytymiseen.

”Ainutlaatuinen fiilis”

Mutkien kautta intensiivinen päättelyketju johti ennätysajassa kätköpaikalle. ”Reilut pari viikkoa siihen meni. Kun näin kätkön paikalla, jossa olin jo aiemmin pyörinyt, jännitys tiivistyi. Olenko ensimmäinen?”, Sami sanoo.

”Kätkö avautui numerokoodilla ja siellä ne olivat: Kodiaqin kadoksissa olleet avaimet. Tuli ihan ainutlaatuinen fiilis, sillä vain yksi voi olla ensimmäinen. Saavutimme sen, mitä tavoittelimme. Jahtiin meni lukuisia tunteja, mutta se oli kuin kahden viikon virkistymispäivä työn ohessa.”

Kohti uusia seikkailuja

Aarrejahdin pääpalkintona oli uusi katumaasturi Škoda Kodiaq täydellä ylläpidolla vuodeksi käyttöön, sähköä ja polttoainetta lukuun ottamatta.

”Aarrejahti oli hyvin järjestetty ja monille saavutettavissa. Ja mitä pääpalkintoon tulee, niin onhan se huikea. Kodiaq sopii matka- ja retkiautoksi, sillä autossa mahtuu jopa nukkumaan. Lähdemme seikkailemaan uusiin paikkoihin ja erilaisiin luontokohteisiin – ainakin Lappiin, Pohjois-Karjalaan ja länsirannikolle”, Sami tuumii.

Ulkona viihtyvä Sami Toivanen suunnittelee jo uusia seikkailuja Kodiaqin kanssa. Auton hän saa ajoonsa lokakuun alussa.

Löytöretkeilijä löytää

Salapoliisityö on Samilla ja hänen kollegallaan verissä, sillä he toimivat löytöretkiasiantuntijoina ja -tuottajina omassa Cityspotting-yrityksessään. Mobiililaitteella toimiva Cityspotting tarjoaa erilaisia löytöretkipaketteja, jotka sisältävät luontoa, kulttuuria, liikuntaa, historiaa ja paikallistietämystä ympäri Suomea.

”Löydettäviä spotteja on vähintään 60 kaupunkia kohti. Yli 25 000 ihmistä on jo löytänyt cityspottauksen, ja nyt tavoitteena on laajentua Suomen rajojen ulkopuolelle. Tarkoituksena on kehittää uusia, innovatiivisia ja osallistavia tapoja parantaa hyvinvointia ja liikkumista lähiympäristössä”, Sami kuvailee.

Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa

Lue myös nämä

Kaikkien aikojen Kodiaq – katso video

Ajankohtaista & Uutta

Autotoimittajien koeajossa uusi Kodiaq – tutustu

Škoda mediassa

Škoda Kodiaq vs. Kia Sorento – kumpi voitti?

Škoda mediassa