Kun Miia ja Harri Virtapuro vaihtoivat veneilystä vaunuiluun, kaikki loksahti kohdilleen. Nämä karavaanarit nauttivat tien päällä olemisesta, maisemien vaihtumisesta ja vapauden tunteesta. Se vaan on se juttu.
On taas se aika. Virtapurojen pihalla käy lähtemisen tunnelmasta kertova kuhina. Ilmassa leijailee odotuksen tuntua ja kesäistä lämpöä. Lähtö sujuu jouhevasti ja hillityn hioutuneesti – jo tuttuun tapaan ja tyyliin. Kiinanharjakoira Pinkki odottaa matkaan pääsyä malttavaisesti.
Käydään vielä läpi lähtötsekkaus. Kaikki tassut ovat ylhäällä. Kyllä. Korokkeet ovat kyydissä. Kyllä. Ovet ja ikkunat ovat lukossa – ja verhot ikkunoiden edessä, kun on näin kuuma. Kyllä. Vaunun kiinnitys ja turvaketju on tarkistettu. Kyllä. Lisäpeilit ovat paikoillaan. Kyllä.
”Ja onhan myös pikkupyörä ylhäällä”, Miia varmistaa. ”Pyrimme rauhallisiin lähtöihin”, Harri virnistää.
Kun koko paketti on kunnossa, auton nokka kääntyy kotipihalta kohti kesän seikkailuja. Nyt päästään karavaanarielämän ytimeen ja vankkuristien sielunmaisemaan.
Harri Virtapuro arvostaa fiksua navigaattoria, joka näyttää tietä uuteen lomakohteeseen.
Vaihdetaan vapaalle
Suomalaiset alkoivat innostua matkailuvaunuista 1960-luvulla, jonka puolivälissä perustettu asuntovaunuyhdistys starttasi kuuden jäsenperheen voimin. Noin kymmenen vuotta myöhemmin jäseniä oli jo noin 10 000. Jäsenmäärän kasvu kiihtyi 1980–1990 -luvuilla ja vakiintui sittemmin yli 60 000:een.
”Tänä vuonna meitä on pyöreästi 63 000”, valtakunnallisen keskusjärjestön, SF-Caravan ry:n, toiminnanjohtaja Timo Piilonen laskee.
Karavaanarielämä edustaa vapauden tunteen ja matkailun yksilöllisten toiveiden yhdistelmää. Karavaanarit kulkevat omia polkujaan satoi tai paistoi. Pienoiskodin voi siirtää vaikka auringon mukaan, mutta tosikaravaanari ei anna sään säikyttää. Eikä karavaanarius ole mikään yhden kesän juttu.
”Karavaanarit voivat olla matkalla ympäri vuoden. Keskimäärin suomalaiset vetävät matkailuvaunua vuodessa 3 000 – 4 000 kilometriä ja yöpyvät vaunussa 50 yötä. Matkailuautoilijoille kilometrejä kertyy keskimäärin 10 000”, Piilonen kertoo.
Vaunuista ja vetoautoista on moneksi, mutta yhteistä karavaanarielämässä on jonkin sortin irtipäästäminen, ihan niin kuin mökkeilyssäkin. Irtaudutaan arjesta, heittäydytään vapaalle, tehdään mitä huvittaa tai ollaan tekemättä, grillaillaan ja tsillataan, nautitaan elämästä.
Ei muuta kuin menoksi
Miia ja Harri Virtapuro ovat entisiä veneilijöitä. ”Meillä oli mökki saaressa seitsemän vuotta, mutta se ei ollut meidän juttu.”
Miia on syntyjään karavaanari – kulkenut vanhempiensa mukana matkailuvaunussa pikkutytöstä lähtien niin Suomessa kuin Euroopassa. Autoihmiseksi tunnustautuva Harri on innostunut vaunuilusta aikuisiällä, ja yhteinen uusi harrastus siitä tuli Miialle ja Harrille tänä vuonna.
Vaunuillessa otetaan rennosti ja nautitaan vapaa-ajasta. Kun koti kulkee mukana, asettua voi mielen mukaiseen maisemaan.
”Nyt alla on huippuhyvä vetoauto ja vedossa huippuhyvä vaunu. Neliveto on ehdoton ja sen avulla selviää hankalammistakin paikoista. Kyllä tällä yhdistelmällä kelpaa kulkea eikä olla mitään teiden tukkoja. Vakionopeudensäädin vain päälle ja menoksi”, Harri tuumii.
”Vääntöä riittää. Auto kulkee ja kiihtyy niin kepeästi, että välillä sitä tuppaa unohtamaan, että perässä on 1600 kilon vaunu. Venettä tuli käytettyä kesässä vain pari viikkoa, mutta autolla pääsee ympäri vuoden.”
Jos mökkielämän aikana tutuksi tuli Suomen eteläinen länsipuoli ja rannikko, ensimmäisen karavaanarikesän kunniaksi suunnataan kohti itäistä kotimaata.
Sinne minne nenä vie
Karavaanarielämän parhaisiin puoliin kuuluu Virtapurojen mukaan liikkuvuus, paikkojen ja maisemien vaihtuvuus, monipuolisuus sekä vapaus valita oma aikansa ja paikkansa. Vapaus istuu yrittäjäpariskunnan elämään, jossa työ ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa ja jossa työn voi tarvittaessa ottaa myös mukaansa.
Vaunu on kuin pieni yksiö, jossa kaikella on paikkansa. Harri, Pinkki ja Miia viihtyvät valoisassa kesäkodissaan.
Tänä kesänä Miia ja Harri viettivät ruhtinaallisen neljän viikon loman, jona aikana ei edes käyty kääntymässä kotipuolessa. Vaikka suunnaksi valittiin itä, sen tarkempaa reittiä tai aikataulua ei ennakkoon asetettu. Koska Harri on innostunut Suomen sotilashistoriasta ja vanhoista autoista, reittiä sommiteltiin sen verran, että matkan varrelle osui mm. Raatteentietä ja automuseota.
Myös leirintäpaikalla on väliä. Virtapurot arvostavat rauhallisia, siistejä ja luonnonkauniita paikkoja järvien rannoilla. Sauna on must ja mukavat lenkkipolut plussaa.
Sukujuhlista lavatansseihin
Kesäloma käynnistyi Vihdistä, josta oli hyvä suunnata kohti ”itäisen Suomen piäkaupunkia” eli Mikkeliä ja asettua muutamaksi päiväksi Hirvensalmen Etuniemeen. Paikka oli erityisesti Pinkin mieleen, sillä onhan Etuniemi valittu vuoden 2017 koiraystävällisimmäksi karavaanarialueeksi.
Varkauden Kuntoranta Campingissä Miia ja Harri pääsivät nauttimaan kylpyläelämästä ja kesäteatterista. Pohjois-Karjalassa ihailtiin patikoiden Kolin kansallismaisemaa, joka edustaa järvineen ja vaaramaisemineen monille sitä syvintä suomalaisuutta.
Vuokatin Kattivankkurissa pariskunnalta vierähti loman pisin jakso samassa paikassa: viisi vuorokautta. Kalajoen hiekkasärkkien kautta kurvattiin Pohjois-Pohjanmaalle Hiidenniemelle ja Marjoniemi Campingiin Pyhäjärven rannalle. Nyt päästiin pistämään jalalla koreasti lavatansseihin.
Ennen kotiin tuloa poikettiin vielä Tampereen kupeessa, Maisansalon leirintäalueella Näsijärven rannalla, Kangasalalla rallimuseossa ja Karstulassa Wanhat Wehkeet -matkailualueella. ”Siinä hurahti neljä viikkoa ja 2300 kilometriä”, Miia ja Harri summaavat.
Leirin pystyttäminen sujuu sujuvalla rutiinilla vartissa. Kun on aika vaihtaa paikkaa, hommat hoituvat käänteisessä järjestyksessä.
Leiri pystyyn ja lomalle
On aika leiriytyä. Harri tarkastelee tasaista leiripaikkaa ja mittaa neljän metrin etäisyyden naapuriin. Jos suinkin mahdollista, paikka valitaan siten, että se tarjoaa hieman yksityisyyttä ja helpon kulun koiran kanssa lenkille.
Kun paikka löytyy, vaunun asento tarkistetaan vatupassista. Asentoa veivataan hieman pikkupyörällä ja tasapainotetaan tukijaloilla sekä renkaiden alle laitettavilla kakkosnelosilla. ”Jo lapsuudesta muistan, ettei ole vaunuun menemistä ennen kuin tassut ovat paikoillaan”, Miia toteaa.
Miian ja Harrin yhteistyö on hioutunut timantiksi.
Kun tassut ovat alla ja vaunu suorassa, pistetään pistoke tolppaan ja sähköt päälle. Markiisi vedetään vaunun sivusta esiin ja luukusta löytyvät matto, pöytä ja tuolit. Vielä vesitankki täyteen ja harmaavesisäiliö paikalleen, ja se on siinä. Leirin pystykseen hurahti vain vartti.
”Nyt ollaan lomalla”, Miia ja Harri hymyilevät. Pikkuhiljaa voi alkaa miettiä perunoiden keittoa ja grillaamista tai sitä, mitä kylillä tänään tapahtuu.
Kun leiri on saatu pystyyn, voi kaikessa rauhassa miettiä, mitä sitten.
Seuraavaa kesää odotellessa
Vaikka vaunuilua voi harrastaa ympäri vuoden, kesä on monelle karavaanarielämän kulta-aikaa. Miia ja Harri suunnittelevat parkkeeraavansa vaunun talveksi Messilään, jolloin se toimii hyvänä tukikohtana moneen talvimenoon.
Tuleva kesäkin on jo mielessä. Koska ensimmäinen ”harjoituskesä” meni niin hyvin, ensi vuonna tähdätään maailmalle.
”Suuntaamme joko Saksaan, Itävaltaan ja Pohjois-Italiaan tai vaihtoehtoisesti Ruotsiin, Norjaan ja Lofooteille”, Miia ja Harri pohtivat. Pinkki haukahtaa olevansa samaa mieltä.
Kiinanharjakoira Pinkki on pieni ja toimelias seurakoira. Se viihtyy siellä, missä perhekin.