Hannu Lehtorannalle lintujen rengastus ja luonnossa liikkuminen on sekä harrastus että elämäntapa. Juuasta käsin Lehtoranta seikkailee ympäri Pohjois-Karjalaa maasto- ja rengastusretkillään.
Hannu Lehtoranta ja kultainennoutaja Regu viihtyvät Lehtorannassa. Regulus regulus on hippiäisen tieteellinen nimi. Hippiäinen on Suomen pienin lintu.
Sanotaan, että pohjoiskarjalaiset ovat välittömiä ja lupsakoita, noin lähtökohtaisesti. Väitteessä on ilman muuta perää. Juuan Vuokon kylässä asuva luonnonystävä ja lintujen rengastaja Hannu Lehtoranta morjestaa vieraan kuin vanhan tuttavan. Juttu lähtee luistamaan, ja sitä riittää.
Hannu Lehtorannan vanhemmat olivat evakkoja, rajan taakse jääneestä Hyrsylänmutkasta, Suojärveltä. Suku asettui sittemmin Juukaan, heidän mukaansa nimettyyn Lehtorantaan, vajaat 80 vuotta sitten. Paikka on idyllinen ja rauha on rikkumaton.
Lähiruovikossa laulaa ruokokerttunen ja pellolta kuuluu kuovin liverrys. Pihassa viheltelee punavarpunen, helposti tunnistettavaa ylös ja alas kulkevaa sävelkulkuaan, ikään kuin se sanoisi: ”nice to meet you”. Hannu Lehtoranta asuu puolisoineen lapsuudenkotiaan, johon on asettunut eläkkeelle jäätyään. Talon on Hannun isä veistänyt.
Hiljattain eläköitynyt metsätalousinsinööri käytti puolet työurastaan metsätalouden lainvalvonnan ja perustöiden parissa. Sittemmin toimenkuva muuttui. Vuodesta 1997, uuden metsälain myötä, Hannu siirtyi luonnonhoidon asiantuntijaksi. Tehtäviin kuului luonnonhoitohankkeet ja metsien suojelun edistäminen.
Kohti suojelutoimia
”Vuosina 2002-2014 tehtiin isot Metsäkeskuksen luonnonhoitohankkeet haukkojen reviirien selvityksissä. Pohjois-Karjalassa meillä oli tiedossa parhaimmillaan noin 1100 isojen haukkojen pesäpaikkaa”, Hannu kertoo.
Hannu teki pesäkohtaisesti räätälöidyt suunnitelmat, millä tavalla pesät voitaisiin ottaa huomioon hakkuusuunnitelmissa. Tiedot sisällytettiin Metsäkeskuksen tietokantaan.
Pohjois-Karjalan Hannu on kolunnut läpikotaisin, moneen kertaan. Metsät, suot ja huuhkajakalliot hän tuntee kuin omat taskunsa. Vieläkään juukalainen ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään.
Hannu on erikoistunut erityisesti petolintuihin, pöllöihin ja haukkoihin. Pöllöjä varten Hannu on vienyt metsään kymmeniä pönttöjä ja pesinnän osuessa kohdalle poikaset rengastetaan. Rengastajana mies ei ole aivan eilisen teeren poika, sillä lintujen rengastusluvat Hannulla on ollut jo vuodesta 1981.
Helmipöllön tuijotus
Pöllönpöntöstä kurkistaa hypnoottinen katse, peloton ja utelias. Talvella tiheään kuuseen asennetussa pöntössä asustaa helmipöllö. Pönttö on uusi ja pöllöemo on vielä rengastamaton. Hannu yrittää kopata sen haavillaan. Napakka oksan rasahdus saa kuitenkin pöllön lähtemään ja Hannu tyytyy rengastamaan pöntössä olevan poikueen. Emo olisikin ollut extraa, eikä sen kiinni saamatta jääminen tällä rengastusretkellä ole pettymys.
Pönttö on tiheässä sekametsässä. Pöntössä on myös on sulkia, mikä kertoo pöllön saalistaneen pikkujyrsijöiden lisäksi myös tiaisia. Myyräkanta vaihtelee vuosittain, millä on vaikutusta pöllöjen pesintään. Huonon ravintotilanteen vallitessa pöllöt saattavat jättää kokonaan pesimättä ja pitää välivuoden.
Suomessa on rengastettu tähän mennessä kaiken kaikkiaan yli 13 miljoonaa lintua. Tiedot on kirjattu luonnontieteellisen keskusmuseon, Luomuksen, rengastustoimistoon. Rengastuksen kautta saatua aineistoa käytetään linnuston perustutkimuksessa, populaatioekologiassa – siis lintukantojen kartoituksessa – ja muuton tarkkailussa.
Pöllöpoikueen rengastuksen Hannu suorittaa rutinoituneesti. Hän punnitsee pöllönpoikaset ja mittaa siipisulkien pituudet. “Takaisin mamman luokse”, Hannu juttelee kolmelle poikaselle ja kapuaa takaisin korkealle kuuseen, pöllöt mukanaan.
”Helmipöllö oli aikaisemmin yleinen, mutta nyt se on harvinaistunut. Pohjois-Karjalan Juuassakaan ei ole enää montaa reviiriä”, Hannu kertoo. Takavuosina helmipöllön soidinääni, tunnusomainen puputus, kuului yleisesti helmi- ja maaliskuun pakkasöinä ympäri Etelä-Suomen.
Vanhat metsät ovat koetuksella ja niihin sidoksissa oleva linnusto on vaikeuksissa. Vuokossa maisemat ovat kuitenkin itäsuomalaisittain upeat, paikoin jopa jylhät.
”Helmipöllöjen reviireille en ole viirupöllön pönttöjä juurikaan laittanut. Suurikokoinen viirupöllö on helmipöllölle vaaraksi, mutta huuhkaja jättää pikkupöllön rauhaan.” Alueella onkin huuhkajareviiri, taitaa olla kaksikin. Vuokkojärven rantakalliot ovat huuhkajalle sopivaa biotooppia.
Niittyjä ja ketoja
Hannu on kotimaisemistaan selvästi ylpeä. Omalla kylällään hän osallistuu niittymaisemien hoitoon. Loppukesästä, kun kukat ovat kukkineen, niityt niitetään. Varovasti, mutta joka tapauksessa niin, että tunnusomainen vanha kulttuurimaisema Vuokossa säilyy.
Kylällä on myös kesäteatteri, jonka katsomo vetää hulppeat 500 katsojaa. Teatterin sijainti järven rannassa on hurmaava, suorastaan uskomaton. Vastapäisellä, lahden takana sijaitsevalla, jyrkällä Härkilouhen kalliolla menoa tarkkailee aitiopaikaltaan myös aiemmin mainittu huuhkaja.
Joku on rakentanut tienvarteen yli kahden kilometrin verran kiviaitaa. Se kielii ajasta, jolloin työvoima oli halpaa, eikä fyysistä työtä kartettu. Perinteiset risuaidat hakoineen ja alueella myöhemmin kesällä laiduntavat lehmät viimeistelevät Vuokon kylän kesäidyllin.
Suomessa on kauniita paikkoja. Vieraan silmissä Vuokko, auringon hyväillessä lämpimillä säteillään, tuntuu lähes paratiisilta. Talvi on kova, mutta tuo tervetullutta vaihtelua runsaine lumineen. Ei ole ihme, että Lehtorannat viihtyvät. He ovat juurtuneet syvälle vanhalle tilalleen. Lapsenlasten vierailu ja omien kahden koiran lisäksi tyttären hoitokoira tuovat kesään lisää vilskettä.
Vuokon kylän kesäteatteri Juuassa ei jätä miljöön puolesta enää toivomisen varaa.
Yhdellä automerkillä
Maalla asuttaessa oma auto on välttämätön ja lintujen perässä seikkaillessa mittariin on tullut kilometrejä.
”Laskin, että olen ajanut Škodillani, joita minulla on ollut seitsemän, yhteensä noin 1 200 000 kilometriä”, Hannu sanoo.
Hannulla on ollut peräjälkeen viisi Octaviaa, jotka ensimmäistä lukuun ottamatta on ostettu uutena. Ensi alkuun perheessä oli kaksi Feliciaa.
”Tuoreimmalla Octavialla on ajettu 440 000 kilometriä ja autossa on edelleen alkuperäiset iskunvaimentimet. Auto on toiminut erinomaisesti, mikä on merkille pantavaa semminkin kun ajotyylini on säälimätön”, Hannu nauraa.
Tiet eivät ole tasaisimmasta päästä ja rengastusretkillä kolutaan pitkin karuja ja kuoppaisia syrjäteitä. Hannun uutena ostamista Octavioista kaikki on ollut varustettu huonon tien paketilla, mikä on lisännyt maavaraa kriittisellä parilla sentillä.
”Vaikka meillä on pari koiraa, olen aina ajanut Liftback-mallilla. Se on osoittautunut perheen tarkoituksiin sopivaksi.”
Todellinen lintumies
Lehtorannan rantalehdosta kuuluu nyt viitakerttunen. ”Katsopas, se on tullut varmasti viime yönä, kun en ole sitä vielä kuullut”, Hannu sanoo. Kesä on vielä alussa ja rengastussavotta on vasta aluillaan. Tänä kesänä ”kihlat” saa jalkaansa useampi lintu. Tuulihaukalle ladon päätyyn lähipellolle viritetty pesälaatikko on asuttu. Pöllön pöntöissä riittää rengastettavaa ja kalasääksen pesille joutuu myös urheilemaan. Ne voivat olla haastavia kiivettäviä, pesä voi olla korkealla ikimännyn latvassa.
”Opin jo viisivuotiaan lukemaan ja kirjoittamaan, kuusivuotiaana aloitin koulun. Lapsesta asti olen ollut lintukirja kädessä”, Hannu kertoo ja lähtee hakemaan hyllystään nostalgista Linnut värikuvin -kirjaansa. Hannun puoliso Aila jää virittelemään tuvan pöydälle kaarnikkamehua, kahvia ja karjalanpiirakoita.
Hannu hymyilee vanhalle lintukirjalleen, mikä näyttää nykymittarein varsin alkeelliselle: ”Alussa lintujen tunnistaminen oli haastavaa, mutta kirjallisuuden parantuessa ja kokemuksen myötä lajit tulivat nopeasti tutuksi.”
Hannu on ollut jo puoli vuosisataa kovan luokan lintumies ja maamme petolinturengastajien pioneereja.
”Lintujen renkaat saa rengastustoimistosta. Kaikki muu täytyy hoitaa omasta pussista, varusteet ja matkakulut. Aikanaan, kun olin Metsäkeskuksen leivissä, maastossa liikkuminen oli palkkatyötä. Nykyisin luonto on minulle toinen koti ja elämäntapa”, Hannu summaa kultainen noutaja ”Regu” jaloissaan.
Sirittäjä livertää alkukesästä innokkaasti. Linnun nimeen viittaavan laulun tuntee loppua kohden kiristyvästä tahdistaan.
