29.1.2024
Teemu Asunmaa – testiajoista rallitaipaleille Ralli

Rallin moninkertainen Suomen mestari, Škoda Motorsport Suomesta ja Toni Gardemeisterin TGS Worldwide -tiimistä tuttu Teemu Asunmaa on tehnyt yhteistyötä Pirellin kanssa vuodesta 2017.

Teksti Sari Okko, Kuvat Esko Tuomisto ja Merita Mäkinen

Teemu Asunmaa tunnetaan vauhdikkailta rallitaipaleilta, mutta hänellä on pitkä kokemus myös ralliautojen renkaiden testaajana tiiviissä yhteistyössä Pirellin MM-rallinohjelman johtajan, Terenzio Testonin, kanssa.

”Olen ajanut käytännössä lähes kaikki Tunturirallia edeltävät talvirengastestit Lapissa. Terenzio on aina itse mukana testeissä”, Asunmaa kertoo.

Testiajoa 400 kilometriä

Rengastesteissä testataan useita uusia renkaita vanhoihin verraten: jokaisella ajetaan tietty aika tietyllä radalla ja eri järjestyksissä. Mukana voi olla peräti tuhat rengasta. Testiajosta annetaan palaute, joka liittyy muun muassa kilometreihin, aikaan ja renkaan kulumiseen. Testit ajetaan autoilla, joilla myös kilpaillaan.

”Kyse on datan keräämisestä ja tuotekehityksestä”, Asunmaa summaa.

Testipäivät ovat pitkiä: yhden viikonlopun aikana ajetaan 400 kilometriä. Vertailulukuna toimii esimerkiksi Secto Rally 2023, jossa ajettiin Jyväskylässä ja Keski-Suomessa neljän päivän aikana 18 erikoiskokeella noin 320 kilometriä.

”Testirata tulee todella tutuksi, kun sitä ajaa pari päivää edestakaisin kymmeniä kertoja. Testiajossa ei saa tehdä virheitä, sillä niiden korjaaminen vie taas oman aikansa”, Asunmaa sanoo.

Nopea, helppo, kestävä

Ennen MM-rallia jokainen autokunta tilaa omat renkaansa noin kuukautta ennen tapahtumaa. Suomessa soralla ajettaessa on käytössä kumiseoksista lähinnä pehmeitä ”soft”-renkaita, mutta esimerkiksi Sardiniassa ajetaan sekä pehmeillä ”soft”-seoksilla että kovilla ”hard”-seoksilla. Asfalttiralleissa kolmantena vaihtoehtona ovat sadekelin ”wet”-renkaat.

”Ykkösjuttu on nopeus, mutta renkaan tulee olla myös helppo, ajokykyinen, aggressiivinen, kestävä ja suorituskykyinen, olosuhteet huomioiden. Pito on yhtä kuin aika, mikä ratkaisee.”

Ihanteellinen rengas olisi ”tosi nopea ja tosi kestävä”. Sellaista ei Asumaan mukaan ole olemassa, mutta sitä haetaan. Rallissa kyse on myös taktiikasta ja riskinotosta.

"Ykkösjuttu rallitaipaleilla on nopeus, mutta renkaan tulee olla myös helppo, ajokykyinen, aggressiivinen, kestävä ja suorituskykyinen", Teemu Asunmaa kertoo. Kuva: Merita Mäkinen

”Mustia pyöreitä Pirellejä”

WRC2-luokassa kullakin kuljettajalla saa olla rallia kohden 22 rengasta ja neljä lisärengasta, mikäli kuljettaja ajaa kilpailua edeltävän testierikoiskokeen eli shakedownin. Kaikkia renkaita saa käyttää koko rallin ajan ja kyydissä voi olla yksi tai kaksi vararengasta. Autosta löytyy myös paineilmapatruuna, koska joskus voidaan tarvita lisätäyttöä kesken rallin.

”Kun kuljettaja osuu vaikkapa kiveen, renkaan tyhjentyminen johtuu usein vannevauriosta. Loppukädessä kyseessä on kuitenkin aina rengasrikko. Suomen MM-ralli on rengasystävällinen, koska sora on pienijakoista. Toisaalta vauhti, keskimäärin 125–130 kilometriä tunnissa, tuo omat haasteensa, kun esimerkiksi Sardiniassa vauhtia on keskimäärin 70–80 kilometriä tunnissa”, Asunmaa kertoo.

Siviiliauton renkailla ei Asunmaan mukaan pärjäisi yhdelläkään rallipätkällä, sillä neljässä siviiliauton renkaassa ei ole koskaan yhtä paljon kumia ja sidosta kuin yhdessä rallirenkaassa. Renkaista on siis moneksi, vaikka moninkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen vuonna 1999 renkaista kysyttäessä sutkauttikin, että alla on vain ”mustia pyöreitä Pirellejä”.

Arctic Lapland Rally 2.-3.2.2024!

Škoda Motorsportin Suomen rallikausi starttaa Arctic Lapland Rallysta eli tuttavallisemmin Tunturirallista 2.-3.2.2024. Luvassa on jälleen lumisia sekä vauhdikkaita seikkailuja tuntureiden katveessa ja Lapin luonnon armoilla.

Škodalla on lajista voitokkaat perinteet, sillä seitsemästä edellisestä rallin SM-sarjan SM1-luokan mestaruudesta Škodilla on voitettu seitsemän mestaruutta.

Tänä vuonna Škoda Fabia RS Rally2-autoilla mestaruutta lähtevät puolustamaan SM1-luokan hallitseva suomenmestaripari Teemu Asunmaa ja Ville Mannisenmäki sekä SM1-luokan viime vuoden pronssimitalisti Lauri Joona yhdessä Janni Hussin kanssa.

Lue myös nämä

Škoda-vuosi 2024 tarjoilee monta tapahtumaa

Ajankohtaista & Uutta

Älä päästä talvikeliä yllättämään – vinkit & varusteet

Ajankohtaista & Uutta

Terenzio Testoni: ”Paras on nopein”

Ralli