Kirjavakuvioisia naamiointikalvoja käytetään häivyttämään Škodan uuden automallin muotoilua ja uudenlaisia yksityiskohtia. Piilottaminen on tärkeää, sillä prototyypillä ajetaan ennen uutuuden markkinoille tuloa jopa kaksi miljoonaa tekstikilometriä aidoissa käyttöolosuhteissa.
Suurin osa ihmisistä huomaa testiauton vain niiden huomiota herättävästä naamioinnista. Miksi naamioinnin vaiva koetaan tarpeelliseksi? Siinä on kyse paljon muustakin kuin vain näyttävästi väritetystä kuvioinnista.
Škoda-testiautoista voi yleensä vain hatarasti aavistella, mitä naamiointikuosin alle jää piiloon. Optista harhaa luova naamiokuviointi estää uuden automallin muotoilun sekä yksityiskohtien paljastumista ja päätymistä valokuviin.
Vuonna 2016 Ranskan ympäriajon viimeisellä etapilla johtoautona toimi KODIAQ-katumaasturi jo ennen sen virallista ensiesittelyä. Auto oli naamioitu punaisilla, harmailla ja mustilla kuvioilla, ja se herätti huomioita Tourin edetessä kohti maalia Pariisin Champs-Elyséellä.
Testimaratonilla luotettavasti haastavissakin olosuhteissa
Ennen kuin Škoda esittelee uuden automallin suurelle yleisölle, prototyyppejä on koeteltu tuhansien tuntien ajan rankoissa testeissä ja ilmastokammioissa, ja niillä on ajettu jopa kaksi miljoonaa testikilometriä. Sarjatuotantovalmiuden takaava testimaratoni kiertää kaikissa maanosissa.
Sarjatuotantovalmiin auton on toimittava yhtä luotettavasti niin -30 asteen pakkasessa kuin +40 asteen paahteessa. Rankoissa ja monipuolisissa testeissä autoilla ajetaan hiostavassa kuumuudessa, erittäin kosteassa ilmastossa, pölyisillä hiekkateillä ja arktisissa lämpötiloissa, lumessa ja jäisillä tienpinnoilla – sekä tietenkin tavallisessa maantieliikenteessä.
”Naamiointikuosin on tehtävä automallista tunnistamaton, mutta sen toteutuksessa on otettava huomioon myös yleisillä teillä käytettäviä autoja koskevat määräykset ja asetukset. Naamioiduissa testiautoissa pitää siksi olla vilkut ja jarruvalot. Niissä on myös koko joukko tunnistimia, joiden toimintaa naamiointi ei mitenkään saa haitata”, Škodalla autojen suunnittelusta vastaava johtaja Florian Weymar kertoo.
”Lisäksi on otettava huomioon ne työt, joita testikuljettajat ja suunnitteluinsinöörit joutuvat testiajojen yhteydessä tekemään. Naamiointi ei esimerkiksi saa vaikuttaa moottorin ja sisätilan ilmanottoon eikä ilmasuuttimia saa peittää. Näin varmistetaan, että mittaustulokset kertovat totuuden sarjatuotantoautoa varten. Ehdottoman tärkeää on sekin, että kuljettaja näkee mittarit ja hallintalaitteet kaikissa tilanteissa”.
SCALA-mallin muodot oli häivytetty taidokkaasti valkoisella pohjalla olevien sinisten ja mustien kuvioiden alle.
Jännitys säilyy ensiesittelyyn asti
Prototyypit suojataan uteliailta lehtimiehiltä, valokuvaajilta ja kilpailijoilta huolellisella naamioinnilla. Vain siten voidaan varjella teknisten uutuuksien, muotoilun uusien piirteiden ja nerokkaiden ideoiden vuotamista julki liian aikaisin. Uteliaat etsivät testiautoista turhaan automerkin paljastavia teksti- tai merkkilogoja.
Digikameroilla ja älypuhelinkameroilla uteliaisuuttaan tai ammatikseen kuvaavien kiinnostavimpia kohteita ovat havaittavimmat muotokohdat, pintojen muodot ja korin yksityiskohdat kuten ajovaloyksiköiden muoto, jäähdyttimen säleikkö ja auton perä. Juuri siksi nämä kohdat ovat erityisen huolellisesti naamioituja tai jopa väliaikaisilla lisäosilla peitettyjä. Myös naamiointikuosin kuviointia käytetään verhoamaan korin muotoja ja linjoja. Jopa sivulasit voivat olla osittain naamioituja kätkemään todellinen sivuikkunalinja.
Varsin lähellä lopullista sarjatuotantomallia olevat sisätilat suojataan kameroilta, sillä testiautot joudutaan usein pysäköimään vapaan taivaan alle, esimerkiksi tankattaessa huoltoasemalla. Testiautojen sisätilojen materiaalit ja ratkaisut kätketään peitekankaalla, mustalla fleecellä, jolla piilotetaan kojelauta, mittaristo, tietoviihdejärjestelmä, hallintalaitteet ja ilmasuuttimet. Peitekankaat on helppo poistaa ennen testiajon jatkamista. Prototyyppien suojaamisessa Škoda käyttää monimutkaisia naamiointitekniikkoja säilyttäen asiakkaat ja automaailman jännityksessä, kunnes koittaa uuden automallin virallisen ensiesittelyn aika.
Autospottaajat ovat viime viikkoina saattaneet nähdä vilauksen kolmiulotteisella valko-vihreä-harmaakuvioinnilla naamioidusta ŠKODA ENYAQ iV -prototyypistä.
Naamioinnilla testiautosta taideteos
Škodalla naamiointitaitelijat vastaavat naamiointikalvojen suunnittelusta ja kehittämisestä. Ammattilaisten mielikuvitukselle on asetettu vain muutamia rajoja. Suunnittelijat leikkivät kuviomalleilla, 3D-vaikutelmilla ja värien kontrasteilla hämätäkseen katsojan silmää. Joskus he jopa kätkevät naamiointikuosiin viestin, kuten Škodan Twitter-hashtagin @skodaautonews. Valmiin naamiointikalvotuksen kiinnitys autoon käsityönä voi kestää useita tunteja.
Erikoistapahtumia varten Škodan naamiointiasiantuntijat ovat yhteistyössä markkinoinnin ammattilaisten kanssa kehittäneet poikkeuksellisen näyttäviä ratkaisuja. Esimerkiksi Ranskan ympäriajon viimeiselle etapille vuonna 2016 tuotiin johtoautoksi Kodiaq-katumaasturi jo ennen sen virallista ensiesittelyä. Auto oli naamioitu punaisilla, harmailla ja mustilla kuvioilla.
Vuonna 2019 juuri ennen ensiesittelyä uuden, neljännen sukupolven Octavian saattoi nähdä Prahan ja Mladá Boleslavin kaduilla erityiseen keltaoranssiin naamioituna. Kyseessä oli Škoda-faneille suunnattu Ota kiinni jos saat -kisa. Naamioidusta autoista ottamansa kuvan Facebookin, Twitteriin ja Instagramiin lataamalla saattoi voittaa kutsun Octavian ensiesittelyyn Prahassa. Scala-mallin prototyyppejä puolestaan varjeltiin valkosinisten vinoviivojen naamiointikuosilla.
Škodan päätehtaan liepeillä Mladá Boleslavissa autospottaajat ovat viime viikkoina saattaneet nähdä vilauksen kolmiulotteisella valko-vihreä-harmaakuvioinnilla naamioidusta Enyaq iV:n prototyypistä. Naamiointitaiteilijoilta kului 120 tuntia Škodan ensimmäisen täyssähkökatumaasturimallin naamiointisuojauksen suunnitteluun. Yhden auton naamiointiin tarvitaan 18 neliömetriä naamiointikalvoa.
Autonaamioinnin ammattilaisilla riittää tekemistä. Vuoden 2022 loppuun mennessä ŠKODA iV -mallistoon esitellään kymmenen sähköä voimalinjassaan hyödyntävää uutta automallia.