Škoda Octavia RS 4x4 täyttää odotukset. Uutuusmalli ei tingi mistään.

Väkevä Octavia RS -perhe on täydentynyt tyylikkäällä ja taloudellisella nelivetoisella dieselmallilla. Siinä yhdistyvät onnistuneesti sivistyneen perheauton ja huippuunsa hiotun kilpa-auton ominaisuudet nerokkaalla tavalla.

Jos olet sitä mieltä, että terävä suorituskyky, vakaa ajettavuus, runsaat tilat ja hyvä polttoainetalous ovat toisensa poissulkevia ominaisuuksia, kannattaa tutustua Octavia RS -perheen uuteen tulokkaaseen. Koeajettu Škoda Octavia Combi RS 4×4 täyttää nämä ja monta muutakin toivetta.

Uutuus paketoi samaan kokonaisuuteen taloudellisen, mutta voimakkaan TDI-dieselmoottorin, automatisoidun DSG-vaihteiston, nelivedon ja huippuvarustelun. Tietysti kaupantekijäisiksi tulevat Octavian paljon ihastusta herättäneet runsaat sisätilat sekä koko mallisarjalle ominainen hyvä ajettavuus.

Nelivedosta iloa ympäri vuoden

Toisin kuin usein ajatellaan, nelivedosta on hyötyä ympäri vuoden. Toki liukkaalla liikkeelle lähtö, eteneminen ja auton ohjautuminen ovat nelivedon ansiosta omaa luokkaansa, mutta myös kuivalla kelillä älykäs neliveto avustaa ajotapahtumaa aivan huomaamatta. Neliveto esimerkiksi vähentää sivutuulen vaikutuksia. Myöskään röykyt ja kitkan vaihtelut eivät nelivetoa hätkäytä.

Škoda Octavia RS 4×4:n neliveto perustuu tekniikkaan, jossa takaveto osallistuu ajotapahtumaan aina tarvittaessa. Näin auto säilyttää etuvedolle ominaisen ketteryytensä, mutta se selviytyy vaikkapa pitovaihtelujen yllättäessä haastavistakin tilanteista, kuten nelivetoiselle autolle on ominaista.

Nelivetoinen Octavia on erinomaisen suuntavakaa mukavuuden kuitenkaan siitä kärsimättä. Tarjolla on hienoa tarkkuutta myös kaarreajoon.  

Yhdistettynä Škoda Octavian edistykselliseen alustateknologiaan ja vääntöjäykkään koriin neliveto viimeistelee huipputarkan ja jämäkän ajettavuuden. Käytännössä tämä tulee esille jo koeajon ensimetreillä. Urheilulliseksi viritetystä jousituksesta puuttuu kokonaan häiritsevä kovuus. Octavia Combi RS 4×4 näyttäytyy ajajalle täsmällisenä ja suuntavakaana autona.

Jämeryys tuntuu kaarteissa

Myös kaarreajossa nelivetoisen Škoda Octavia RS:n myönteinen jämeryys nousee heti esiin. Eikä ihme. Octavia RS 4×4 tarjoaa koko joukon nimenomaan ajamisen tarkkuuteen ja mukavuuteen tähtääviä innovaatioita.

Yksi merkittävistä apuvälineistä on sähköinen tasauspyörästön lukitus XDS+, joka osaltaan avustaa auton ohjautuvuutta. Lukitus on parhaimmillaan liukkaalla ja vaihtelevalla tienpinnalla, mutta tekniikka on tukena myös pitävämmissä olosuhteissa.

Miellyttävällä tavalla urheilullista ajotuntumaa tukee Octavia RS 4×4:n progressiivinen ohjaus. Siinä yhdistyvät onnistuneesti tarkkuus ja helppous. Ohjauksen tehostus on hitaissa nopeuksissa, kuten kaupunkiajossa riittävän suuri, jotta auto tuntuisi ketterältä ja helpolta. Kun vauhti kasvaa maantienopeuksiin, tehostus vähenee niin, ettei se suodata liikaa informaatiota. Ajaja tuntee ohjauspyörän välityksellä mm. pidon vaihtelut, mikä osaltaan lisää turvallisuutta, luottoa ja mukavuutta ajoon.

Moottori lunastaa lupaukset

Urheilullisuutta alleviivaava RS-tunnus tulee lunastettua viimeistään kaasupoljinta painettaessa. Jo 184 hevosvoimaa (135 kilowattia) on luku, joka herättää kunnioitusta. Mutta vielä tärkeämpää moottorin hienon ajettavuuden kannalta on massiivinen 380 newtonmetrin vääntö. Huippuvääntö on käytössä todella laajalti, käyntinopeusalueella 1 750–3 250 r/min.

RS:n suorituskyky vastaa
odotuksiin. Silti polttoaineen
kulutus pysyy maltillisena.

Tässä on myös yksi syy siihen, miksi Škoda Octavia RS 4×4 on aidosti polttoainetaloudellinen auto. Jopa talvirenkailla, liukkaissa ja myrskyisissä olosuhteissa keskikulutus jäi moottori- ja maantievoittoisella testilenkillä viiden litran tuntumaan sadalla kilometrillä. Ilmoitettu 4,9 litran keskikulutus ja verotusarvoa mukavasti leikkaavat pienet hiilidioksidipäästöt (vain 129 grammaa kilometrillä) ovat tehokkaalle nelivetoautolle huikeita lukuja.

Yksi polttoainetaloudellisuuden kivijaloista on automaattinen sammutus- ja käynnistysjärjestelmä, joka leikkaa tarpeettoman tyhjäkäynnin esimerkiksi ruuhkaliikenteen katkonaisessa syklissä. Moottori sammuu automaattisesti, kun auto pysähtyy ja käynnistyy, kun ajaja vapauttaa jarrupolkimen. Näin myös liikkeelle lähtö sujuu joustavasti.

Vaihteisto reagoi kiitettävän nopeasti

Moottorin ja DSG-vaihteiston yhteispeli on hiottu huippuunsa. Liikkeelle lähtö on viiveetöntä ja normaalissa ajossa vaihteiston tietokoneohjaus optimoi vaihtamiset niin, että polttoaineen kulutus pysyy mahdollisimman pienenä.

Tarvittaessa vaihteistosta löytyy myös räväkämpi puoli. Moottoritien liittymästä on helppoa kiihdyttää liikennevirtaan.

Reipas kaasupolkimen painallus antaa vaihteistoa ohjaavalle tietokoneelle viestin, että ajaja haluaa käyttää tehoreservejä. Nyt vaihtotapahtumaa viivästetään niin, että moottori pysyy kiihdytyksen ajan parhaalla kierrosalueellaan.

Automaatin ohella ajajalle on tarjottu mahdollisuus huolehtia itse vaihtamisesta. Helpoimmin ja hauskimmin se onnistuu ohjauspyörän taakse sijoitettuja kahvoja käyttämällä. Vaihteisto reagoi kiitettävän nopeasti ajajan antamiin käskyihin. Elektroniikka huolehtii siitä, ettei moottori ryntää ylikierroksille tai ettei ajaja vahingossa vaihda liian suurta vaihdetta.

Jos ajaja ei toviin käytä käsivalintaa, automaattitoiminto ottaa taas tilanteen haltuun. Samoin auton pysähtyessä automatiikka valitsee ykkösvaihteen, jos ajaja unohtaa käyttää käsivalintaa.

Persoonallinen ja omaleimainen ilme

Vaikka Škoda Octavia RS 4×4 on mitä suurimmassa määrin ajajan auto, se on myös paljon muuta. Siitä kielii jo auton selkeä ja erottuva ilme.

 

rs penkki

Suorituskykyisen Octavian RS-luonne jatkuu näyttävissä sisätiloissa.

Mallin ulkonäköä leimaavat muista malleista selkeästi poikkeavat kevytmetallivanteet, helmalevikkeet, ilmanohjaimet ja tietysti personoidut värit.

Sisätiloissa huomio kiinnittyy lukuisiin tyylikkäisiin yksityiskohtiin. Värejä on käytetty yhdessä harjatun alumiinin ja nahkasomisteiden kanssa korostamaan ohjaamon persoonallista ilmettä. Sisätiloissa RS-luonne ei rajoitu pelkästään näyttävyyteen. Esimerkiksi ohjauspyörä on muotoiltu voimakkaasti hyvän otteen takaamiseksi.

Istuimissa on vahva sivutuki. Yhdessä mukavan pehmeän keskiosan kanssa syntyy kokonaisuus, joka ottaa niin ajajan kuin matkustajat syleilyynsä miellyttävällä tavalla. Matkustamisen mukavuutta alleviivaa alhainen melutaso, mikä ei ole talvirenkailla ja talven karhentamilla teillä itsestäänselvyys.

Huippuvarustelu parantaa turvallisuutta

Škoda Octavia Combi RS 4×4 on etevä ajo-ominaisuuksien, meluttomuuden ja hyvien istuimien lisäksi myös varustelussa. Ajoturvallisuutta tuetaan monin keinoin. Nerokkaimpia varusteita arjen turvaan ovat mukautuva vakionopeuden säädin ja lisävarusteena saatava kaistavahti.

Kaistavahti yllätti tehokkaalla toiminnallaan. Jopa melko kuluneet kaistaviivat aktivoivat järjestelmän. Mittariston symbolit paljastavat, milloin järjestelmä puuttuu peliin. Parasta on se, että vahti osaa hienovaraisesti ohjata auton kaistaviivojen väliin.

Ajoon puuttuva automatiikka ei aiheuta dramatiikkaa, mutta määrätietoisuudellaan se parhaimmillaan ehkäisee ulosajon tai kolarin vastaantulijan kanssa. Aktiivinen vakionopeuden säädin huomioi hitaamman liikenteen ja tarvittaessa jarruttaa vauhtia, jotta peräänajoja ei sattuisi.

Tinkimätön malli jatkaa perinteitä

RS-mallimerkintä edustaa Škodan menestystä moottoriurheilussa. Se viestii myös merkin voimaa ja intohimoa.

RS-lyhennettä käytettiin mallimerkinnässä ensimmäisen kerran vuonna 1974. RS-symboli esiintyi ensi kerran Škoda 180 RS- ja 200 RS -kilpa-autoissa muodossa Ur-RS. Škoda Octavia Combi RS 4×4 täyttää ehdottomasti nämä historialliset saappaat. Uutuudesta on moneksi, eikä se tingi mistään.

Teksti: Jari Kohonen
Valokuvat: Esko Tuomisto