21.9.2018
ŠKODA kohtaa Nordic Business Forumin Ajankohtaista & Uutta

Yksi maailman merkittävimmistä liike-elämän konferensseista vetää syyskuussa 26.-27-9 Helsinkiin jälleen ennätysyleisön. Nordic Business Forumin pääpuhujaksi saapuu presidentti Barack Obama. Mukana on myös ŠKODA.

Nordic Business Forum tunnetaan maailmanluokan puhujistaan ja korkeatasoisesta ohjelmastaan. Tunnetuimpia puhujia ovat olleet mm. Kalifornian entinen kuvernööri Arnold Schwarzenegger , Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Ben Bernanke , Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore , brittimiljardööri Sir Richard Branson sekä General Electricin toimitusjohtaja Jack Welch .

Kesäkuussa varmistui, että tänä vuonna pääpuhujaksi saapuu Yhdysvaltojen entinen presidentti Barack Obama . Tapahtuman perustajajäsen ja tuottaja Hans-Peter Siefenin mukaan Obama on ”historiamme kaikkien aikojen merkittävin puhujakiinnitys”.

Ihan helppoa Obaman mukaan saanti ei kuitenkaan ole ollut. Ensimmäinen kutsu Valkoiseen Taloon lähetettiin jo presidentin virkakaudella ja toinen virkakauden jälkeen. Ensimmäiseen kutsuun ei vastattu, toiseen tuli kieltävä vastaus. Kolmas kutsu teki tehtävänsä ja noin kahdeksan kuukautta kutsun lähettämisen jälkeen vastattiin kyllä.

”Uskon presidentti Obaman inspiroivan monia. Hänen tapaamisensa on varmasti kaikille osallistujille unohtumaton ja kerran elämässä -tyyppinen kokemus”, Siefen pohtii.

Seminaari syntyi unelmasta

Kaikki sai alkunsa, kun Siefen osallistui 19-vuotiaana myyntiedustajana elämänsä ensimmäiseen business-foorumiin Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 2003.

”Kokemus oli erittäin innostava ja mieleenpainuva. Ryhdyin käymään vastaavissa tapahtumissa ja lukemaan alan kirjoja. Unelmoin omasta valmennusliiketoiminnasta ja asetin itselleni tavoitteita”, Siefen kertoo.

”Kuusi vuotta myöhemmin, syyskuussa 2009, syntyi idea kaksipäiväisestä seminaarista. Olin ollut polvileikkauksessa, joten toipilaana oli aikaa suunnitella. Pohdin asiaa, tein laskelmia ja soitin lopulta ystävälleni Jyri Lindénille , jonka kanssa ryhdyttiin sanoista tekoihin.”

Ensimmäinen pieni iltaseminaari järjestettiin marraskuussa 2009 ja ensimmäinen Nordic Business Forum seuraavana vuonna nimellä Viikonloppuseminaari. Vuosittain järjestetty tapahtuma on sittemmin kasvanut tasaiseen tahtiin. Vuonna 2010 osallistujia oli 700, tänä vuonna 7500.

”Kasvuvaraa ei oikeastaan enää ole. Viime vuoden palautteen perusteella paransimme tuolien istuinmukavuutta kuudella sentillä. Kun sen kertoo 7500 tuolilla, seinät alkavat tulla vastaan”, Siefen hymyilee.

Nordic Business Forum 2018 tuo Suomeen maailman kovimmat liike-elämän vaikuttajat 26.–27. syyskuuta. Helsingin Messukeskukseen saapuu 7500 osallistujaa. Kuva: Nordic Business Forum

Odotukset ovat korkealla

Nordic Business Forumin toimitusjohtajana maaliskuussa aloittanut ja monivuotisena osallistujana tunnettu Aslak de Silva on syyskuun tapahtuman alla hyvissä tunnelmissa. Konferenssista on kasvanut arvostettu, hyvämaineinen ja ainutlaatuinen bisnespäättäjien kokoontumis- ja verkostoitumispaikka. Vastaavaa ei muualta löydy.

Tapahtuma vetää hyvien puhujien ohella puoleensa kehittyviä johtajia, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Nordic Business Forumin sisältö mietitään vuosittain tarkasti eri teemojen ympärille. Tämän vuoden teemoja ovat strategia, suorituskyky ja tekoäly.

”Katselen tänä vuonna tapahtumaa hieman uusin silmin. Haluan olla mukana jatkamassa sitä kehitystä, josta olen päässyt vuosien ajan itse nauttimaan osallistujana. Odotukset ovat korkealla. Toivon, että jokainen osallistuja ajattelee konferenssin jälkeen, että olipa upeaa saada olla mukana”, de Silva sanoo.

Škodalla on Helsingin Messukeskuksessa osasto, jossa on esillä huippuvarustellut Superb- ja Kodiaq-mallit.

Škoda näyttävästi mukana

Puhujien ja osallistujien rinnalla tärkeitä valttikortteja ovat Siefenin ja de Silvan mukaan myös Nordic Business Forumin yhteistyökumppanit. Škoda on Suomen suosituimpana yritysautomerkkinä mukana ensimmäistä kertaa pääyhteistyökumppanina.

”On hienoa olla kumppanina konferenssissa, joka on sisällöltään huipputasoa ja siten saavuttanut aivan ainutlaatuisen aseman suomalaisen yritysjohdon keskuudessa. Haluamme vahvistaa yhteistyöllä entisestään Škodan tunnettuutta huippuluokan yritysautona”, Helkama-Auton markkinointi- ja tuotejohtaja Jussi Kostiainen sanoo.

Škodalla on Helsingin Messukeskuksessa komea osasto, jossa on esillä huippuvarustellut Superb- ja Kodiaq-mallit. Tapahtumassa on myös Škodan First Class Lounge ja liikenteessä 20 huippuvarusteltua, Škoda First Class Shuttle -teipein teipattua Škodaa, jotka ovat puhujien ja First Class -asiakkaiden käytettävissä.

”Yhteistyökumppanimme rikastuttavat tapahtuman sisältöä ja tarjoavat osallistujille uusia elämyksiä. Škodan mukanaolo on meille iso ja ilahduttava asia”, Siefen ja de Silva summaavat.