18.6.2020
ŠKODA-kerho toimii rakkaudesta lajiin Škoda 125 vuotta

Se on se vanhojen autojen viehätys ja tekemisen palo! Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä ŠKODA-kerho on voimissaan. ”Tämä on elämän suola ja kuin aarteen etsintää”, pitkän linjan puuhamies Pentti Putkiranta tuumii.

TEKSTI Sari Okko / KUVAT Pentti Putkiranta

Škoda-kerho perustettiin 1991 ja seuraavana vuonna toiminta pyörähti käyntiin. Siitä asti mukana ollut Pentti Putkiranta sanoo saaneensa Škoda-innon verenperintönä, sillä perheessä oli Škoda-autoja 1950-luvulta lähtien.

”Itselläni on ollut vuosien varrella lähdes kaikki Škoda-mallit saatuani 60-luvulla ajokortin ja ensimmäisen autoni, joka oli Škoda 440 vuosimallia 1956”, Pentti kertoo.

Kerhossa on Pentin kautta mukana jo kolmaskin polvi eli kaikki Putkirannan perheen kolme poikaa. Vanhoja Škoda-malleja löytyy pitkälti toistakymmentä 50-, 60-, 70-, ja 80-luvuilta. Vanhojen autojen rinnalla arkiajosta löytyy uudempaa Škoda-teknologiaa. ”Kyllä tätä merkkiuskollisuudeksi voisi sanoa.”

Kokoontumisajoissa Kolilla nähtiin monta Škodaa: mm. Škoda 1000 MB, Felicia ja Škoda 110 R coupé.

Vaikka savikuopasta uuteen loistoon

Škoda-kerhon tarkoituksena on koota innokkaat Škoda-harrastajat yhteen ja saada näin säilymään erilaisia Škoda-malleja. Kyse on rakkaasta harrastuksesta ja kulttuuriperinnön vaalimisesta.

”Innokkaat Škoda-harrastajat kaivavat vanhan auton vaikka savikuopasta ja kunnostavat sen liikennekuntoon, vaikka monelta muulta olisi jo usko mennyt. Toisen romu on toisen aarre näissäkin hommissa”, Pentti hymyilee.

Kerhossa on tällä hetkellä noin 150 jäsentä, ja jäsenmäärä on vuosien varrella vakiintunut. Kerhon jäsenillä on tallessa kiitettävä määrä Škoda-malleja aina vuodesta 1938 nykypäivään. Suurin osa autoista on eniten muistoja herättäviä malleja, kuten Škoda Octavia kultaiselta 1960-luvulta.

Škoda 110 R on takamoottorinen, coupé-korinen henkilöauto, jota valmistettiin Kvasinyn tehtailla vuosina 1970–1980. Kuvan malli on vuodelta 1979.

Kokoontumisajot kerran vuodessa

Kerholaiset kokoontuvat virallisesti kerran vuodessa eri puolille Suomea kokoontumisajoihin juhannusta edeltävänä viikonloppuna. Tänä vuonna kokoonnuttiin Kolille, jonne Penttikin ajoi nyky-Octaviallaan. Matkaa kertyi yhteensä 950 kilometriä.

”Kun merkin harrastajat ovat kerhomaisesti koottu yhteen, on helpompi vaihtaa varaosavihjeitä ja teknisiä neuvoja sekä löytää viisastenkiviä erinäisiin haasteisiin. Kokoontumisajoissa tavataan tuttuja, ajellaan, katsotaan autoja, tutustutaan kokoontumispaikkakuntaan ja päätetään seuraavan vuoden toiminnasta.”

Škoda 1000 MB korvasi vuodelta 1959 olleen Octavian. Mallinimen kirjainyhdistelmä tarkoitti auton valmistuskaupunkia Mladá Boleslavia.

”Olemme yhtä suurta Škoda-perhettä, jossa kaikki auttavat kokoontumisajojen ohella toisiaan ympäri vuoden. Kyse on yhteisöllisyydestä ja ystävyydestä.”

Kerho täyttää 30 vuotta 2021

Kerhon perustivat liki 30 vuotta sitten Pentti Keskinen ja Pekka Jolkka . Keskinen veti kerhoa puheenjohtajana 15 vuotta, jonka jälkeen pestiä on hoitanut tähän vuoteen asti Iiro Jaakkola .

”Tämän vuoden kokoontumisajoissa toimintatapaa hieman muutettiin. Tuomas Brelo ottaa nyt vetovastuun tiedottamisesta sekä jäsenistä ja Markus Joffel ryhtyy materiaalivastaavaksi, mikä tarkoittaa mm. varaosavarastomme hallintaa. Itse toimin läntisen ja pohjoisen Suomen alueiden yhdyshenkilönä sekä toiminnan järjestelyvastuuhenkilönä.”

Tuomas Brelon Škoda 1000 MB vuosimallia 1964 on arkiajossa ja edelleen alkuperäisessä kuosissaan maalipintaa myöten.

Vuosien varrelle on kertynyt paljon unohtumattomia kokemuksia ja mukavia muistoja. Näihin kuuluvat mm. vierailut Škodan tehtaalla Mladá Boleslavissa pitkän Škoda-uran Helkama-Autossakin tehneen Mirek Vanekin kutsumana.

Vuoden 2021 juhlavuotta suunnitellaan jo, joten matka jatkuu. ”Kuten meillä on kokoontumisajoista lähtiessä tapana sanoa: turvallista matkaa, ensi vuonna nähdään”, Pentti toteaa.

”Viikonlopun kokoontumisajojen ohjelmaan kuului myös Ukko-Kolille kapuaminen” Škoda-mies Pentti Putkiranta kertoo.