20.2.2019
ŠKODA FABIA R5 – luokkansa menestyksekkäin auto Škoda Sponsoroi

ŠKODA Motorsport esittelee Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä päivitetyn version merkin menestyksellisimmästä ralliautosta, ŠKODA FABIA R5:stä.

Läheiset muodot tuotantomallin kanssa omaavaa Fabia R5:tä on kehitetty paitsi teknisesti, myös korin linjat ovat muuttuneet lähemmäksi tuotantomallin ulkonäköä. Uutta ralliversiota on saatavilla ensimmäisille asiakkaille kauden 2019 puolivälistä alkaen.

Kauden 2018 loppuun mennessä ŠKODA FABIA R5:tä oli myyty kaikkiaan 252 kappaletta. Uuden sukupolven Fabia R5:stä irtoaa enemmän hevosvoimia ja kaasuun vastaavuus on aiempaa parempi. Kansainvälinen autoliitto FIA luokittelee uutukaisen vuoden toisella neljänneksellä, minkä jälkeen auto on myös asiakkaiden saatavilla.

Uusi Fabia R5 pohjautuu pitkälti tuotantomalliin, ja eroaa aiemmasta muun muassa uudella ajovalojen muodolla sekä luotettavuuteen liittyvin parannuksin.

– Uusi sukupolvi moninkertaista mestaruusautoamme ŠKODA FABIA R5:tä on tärkeässä roolissa pitämässä asiakkaamme ja Škodan tehdastiimimme hyvin kilpailukykyisinä, sanoo Michal Hrabánek, ŠKODA Motorsportin johtaja.

ŠKODA Motorsportin testattua autoa tuhansien kilometrien ajan soralla ja asfaltilla, sekä lumella ja jäällä, päivitetty versio ŠKODA FABIA R5:stä seuraa nyt merkin menestyksellisimmän auton jalanjäljillä.

– Varmistamme, että luokitteluprosessin jälkeen asiakkaillamme on saatavilla täysin kehitetty ja kilpailuvalmis auto ilman kompromisseja. Perusteellisuus kehitystyössä on ehdoton ykkösasia ŠKODA Motorsportille. Noudatamme tiukasti samoja laatukriteereitä kuin jolla ŠKODA valmistaa tuotantomallejaankin, Hrabánek painottaa.

ŠKODA Motorsport voitti pelkästään kaudella 2018 merkkimestaruuden rallin MM-sarjan WRC2 –luokassa, minkä lisäksi tiimi saalisti kolme kärkisijaa myös kuljettajien ja kartanlukijoiden kategorioissa. Asiakastoimintaan panostamisen lisäys näkyi menestyksenä myös muualla maailmassa. ŠKODA-asiakkaat juhlivat Aasian-Tyynenmeren (APRC) –rallisarjan voittoa,  Etelä-Amerikan (CODASUR) ja  Afrikan (ARC) –rallisarjojen mestaruuksia sekä 17:sta kansallista mestaruustitteliä, jotka voitettiin ŠKODA FABIA R5:llä.

Viime vuoden loppuun mennessä myytyjä ŠKODA FABIA R5 –autoja oli 252, joista 80 toimitettiin pelkästään viime vuoden aikana asiakkaille. MM-rallikaudella 2019 ŠKODA Motorsport ilmoittaa kaksi autokuntaa valikoituihin osakilpailuihin. Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen kilpailevat uudessa WRC2 Pro –luokassa. Hallitsevat WRC2 –mestarit Jan Kopecky ja Pavel Dresler sen sijaan kilpailevat niin ikään valikoiduissa MM-ralleissa. He koettavat puolustaa myös Tshekin kansallisen rallisarjan mestaruuttaan.