29.8.2019
ŠKODA FABIA R5 Evo: kymmenen merkittävintä muutosta Škoda Sponsoroi

ŠKODA FABIA R5:n ensimmäisen version ja uuden Evo-version tärkeimmät erot löytyvät pellin alta – ne liittyvät moottoriin, vaihteistoon, jäähdytykseen ja pyöräntuentaan.

TEKSTI JA KUVAT: ŠKODA Auto

Vuoden 2017 startanneen FABIA R5 Evo -version kehitystyön aikana autolla ajettiin noin 10 000 testikilometriä. Soraominaisuuksien testaamisessa käytettiin tunnettuja ralliratoja Ranskassa, Saksassa ja Suomessa. Asfalttiominaisuuksia testattiin etenkin kotona Tšekin tasavallassa, mutta myös Saksassa, Italiassa ja Ranskassa.

Mitä sitten on muutettu aiempaan versioon verrattuna? Kysymykseen vastaavat ralliautojen testaamisesta ja kehittämisestä vastaava Aleš Rada sekä rallimoottoreiden kehittämisestä ja laadusta vastaava Andrea Hlaváček .

1. Pitemmät joustovarat

Jousituksen liikematkat ovat nyt suuremmat sekä asfaltin että soran setupeissa. Joustovaraa on 30 millimetriä enemmän sekä edessä että takana. Muutos parantaa auton vetopitoa, mistä on hyötyä etenkin rajuissa olosuhteissa.

2. Painopiste matalammalla

Auton koko rakenteessa on pyritty entistä kevyempiin osiin. Keventynyttä paino on pyritty siirtämään kohtiin, joissa siitä on tietokoneen mukaan eniten hyötyä. Auton painopistettä on saatu laskettua näin alemmas, mikä tehostaa tasapainon löytämistä sekä soralla että asfaltilla.

3. Tehokkaampi jäähdytys

Evo -version jäähdytysjärjestelmässä on uusi jäähdytin, joka yhdessä noin 15 prosenttia tehokkaamman mutta kolmanneksen vähemmän sähköenergiaa kuluttavan jäähdytystuulettimen kanssa takaa entistä paremman jäähdytyksen. Jäähdytystuuletin on myös kevyempi ja pienikokoisempi. Jäähdytysnesteen uuden paisuntasäiliön myötä jäähdytysjärjestelmän paine on voitu nostaa 1,6 baariin, mikä nostaa jäähdytysnesteen kiehumispistettä. Lisäksi jäähdytysjärjestelmän huuhtelu ja ilmaus on nyt huomattavasti aiempaa nopeampaa.

4. Sähkökäyttöinen vesipumppu

Kokonaan uudistetun jäähdytysjärjestelmän pumppu on nyt sähkökäyttöinen. Se optimoi jäähdytysnestevirtauksen ja pitää moottorin lämpötilan vakaampana vaihtelevissakin käyttötilanteissa. Vakaa lämpötila on tärkeää optimaalisen seoksenmuodostuksen kannalta. Vakaa lämpötila myös vähentää moottorin nakutustaipumusta pienillä kierrosluvuilla ja pitää moottorin sisäiset kitkat vakaina. Lisäksi sähkökäyttöinen vesipumppu pienentää moottorin kitkahäviöitä.

5. Enemmän tehoa

Monien muutosten tavoitteena on ollut kasvattaa moottorin tehoa sekä tasaisessa kuormituksessa että kuormituksen vaihtelutilanteissa. Esimerkiksi turboahtimen hukkaportin uusi elektroninen ohjaus saa pakokaasuahtimen reagoimaan nopeammin käyttötilanteen muutoksiin, erityisesti vaihteita vaihdettaessa. Imusarjan paineen säätely on nyt huomattavasti tarkempaa kuin aiemmin. Autossa on myös uusi kaksiydinprosessorillinen moottorin ohjainlaite, jonka laskentateho on suurempi ja ohjelmisto uusi.

Olosuhteista riippuen moottorin suurin teho on kasvanut noin kahdella kilowatilla, mutta ralliautossa moottorin suurin teho ei kerro läheskään koko totuutta. Sitäkin tärkeämpää on dynaaminen pyöräteho, joka kertoo moottorin ja voimansiirtolinjan todellisen tehon. Vertailutestit ovat osoittaneet, että FABIA R5 Evo on todellisissa olosuhteissa ja tilanteissa edeltäjäversiota nopeampi, mistä kiitos lankeaa myös uudistetulle vaihteistolle. Myös vaihteensiirto toimii nyt aiempaa nopeammin.

6. Helpompi käsitellä

Ohjauksen välitys on aiempaa nopeampi, jotta sillä voidaan reagoida nopeammin. Uudistetun käsijarrun käyttö vaatii vähemmän voimaa. Myös kaasupolkimen käyttämiseen tarvittavat voimat on optimoitu. Näistä syistä autoa on helpompi käsitellä. Lisäksi uudessa kojelaudassa on kookkaampi näyttö, jossa on parempi resoluutio ja selkeämpi näyttönäkymä.

7. Uudet jarrut

Brembo-jarrujärjestelmän tilalle on tullut Alconin valmistama järjestelmä. Muutoksella on haluttu saavuttaa parempi tehokkuuden ja kestävyyden suhde.

8. Parannettu voitelu

Öljypumpun uudella säätelyllä saavutetaan entistä vakaampi öljynpaine. Samalla öljypumppu myös kuluttaa vähemmän energiaa. Näin voitelujärjestelmän öljynpaine saadaan pysymään vakaampana.

9. Entistä kestävämpi

Autoon on tehty lukuisia kestävyyttä parantavia muutoksia. Vahvistettuja komponentteja ovat esimerkiksi vetoakselit ja pakosarja, jonka muodonmuutokset ovat lämmön vaikutuksesta entistä pienempiä. Moottorissa on uusia tunnistimia, joiden avulla voidaan yhdistää pitempi käyttöikä ja pienemmät kustannukset: esimerkiksi öljyn ja jäähdytysnesteen lämpötilatunnistimet sekä pakokaasuahtimen kierroslukutunnistin.

Myös kardaanitunnelia sekä alusta- ja korirakenteen kannattimia on muutettu. Turvallisuutta lisääviä uusia tekijöitä ovat: uusi turvakaarirakenne, joka täyttää FIA:n standardit vuodelle 2019, istuimien jykevämmät kannatinpalkit, uusi polttoainesäiliö sekä uusista materiaaleista valmistetut suuremmat oviverhoukset.

10. Pienemmät tehohäviöt

Jakopään toiminnan analyyseihin perustuen moottorissa on uudet venttiilijouset, joiden käyttövoimat ovat aiempaa pienemmät. Progressiivinen setup pienentää jakopään voimia ja siten moottorin kitkahäviöitä. Lisäksi kytkimen ja vauhtipyörän liikemäärää ja kitkaa on pienennetty. Moottorin ohjainlaitteen säätökäyrästöjen siirtymätaivaltilan optimointi auttaa säästämään polttoaineen kulutuksessa siirtymätaipaleilla.