Kun Lotta Lepistö ei aja kahdella pyörällä, matka taittuu Superbilla.

Lotta Lepistö ajaa työkseen – paljon ja kovaa. Suomen menestynein maantiepyöräilijä jatkaa menoaan niin kauan kuin fiilistä ja motivaatiota riittää. Autolla ajaessa kilometrit taittuvat ŠKODA Superbilla.

Synnyin urheilulliseen noormarkkulaiseen perheeseen ja harrastin pikkutyöstä lähtien vähän kaikkea yleisurheilusta telinevoimisteluun. Triathlonisti isä vei minua ja pikkuveljeäni kaikki mahdollisiin urheilujuttuihin kesät talvet. Ensimmäisen kunnon pyöräni sain 8-vuotiaana. Isä oli maalannut Crescentin siniseksi ja kirjoittanut merkin päälle Lotta.

Uinti oli pitkään ykköslajini. Sitten tuli viikonloppu, jolloin voitin lauantaina triathlon-kisat ja sunnuntaina maantiepyöräilyn ikäluokkamestaruuden. Aloin ajatella, että olisi kiva keskittyä vain yhteen lajiin. Pyöräily vei voiton ja jätin uinnin kokonaan, kun kirjoitin ylioppilaaksi.

Päätöstä helpotti se, etten ole 163-senttisenä oikein syntynyt uimariksi. Vaikka olisin treenannut kuinka paljon, en olisi päässyt huipulle. Pyöräilijälle esimerkiksi pienestä kengän koosta ei ole haittaa.

Lähdin maailmalle jo 17-vuotiaana. Ihan helppoa se ei alaikäiselle ollut, mutta eteenpäin mentiin. Vuosien saatossa olen ajanut keskieurooppalaisissa talleissa Belgiassa, Hollannissa ja Sveitsissä. Tänä vuonna vaihdoin amerikkalaiseen talliin, joka on tuonut treeneihin ja kisoihin ihan uuden ulottuvuuden.

Kalenteri on täyttynyt kisoista, treeneistä ja leireistä, joten olen paljon tien päällä ja lentokoneessa. Koteja on kaksi: toinen Suomen Vantaalla ja toinen Espanjan Gironassa, mutta niissä ehtii yleensä vain piipahtamaan.

Treenipäivä on joka päivä, joitakin yksittäisiä lepopäiviä lukuun ottamatta. Treenit kestävät päivästä riippuen tunnista kuuteen tuntiin. Pääasiassa pyöräilen, mutta lihaskuntoa haen myös salilta. Valmentajan kanssa sovimme yleensä huomisen treeniohjelmasta tänään. Se sopii minulle.

Pyöräily on työni. Aina ei voi olla se paras päivä, mutta hyvät treenit nostattavat fiilistä. Sairastaessa on tietenkin pakko hidastaa, joskaan paikallaan oleminen ei ole parhaita puoliani. Loukkaantumisetkin kuuluvat lajiin, mutta en pidä pyöräilyä vaarallisena lajina, vaikka isä ei enää uskallakaan katsoa kisojani.

Lotta Lepistö tähtää vuoden 2020 Tokion Olympialaisiin. Suurin pyöräilyunelma on maailmanmestaruus.

Avopuolisoni Joonas ymmärtää ammattini hyvät ja huonot puolet, koska hän on kilpapyöräilijä itsekin. Voimme treenata yhdessä ja elämämme rakentuu nyt pitkälti työmme ympärille. Joskus kuohuu ja mennään vähän liiankin kovaa, mutta yhteinen työnkuva tuo ehdottomasti paljon hyvää.

Kun meillä ei pyöräillä, matkat taittuvat Superbilla. Kilometrejä kertyy noin 30 000 vuodessa. Aika paljon tulee ajettua esimerkiksi pääkaupunkiseudulta Poriin, kun käydään kotipuolessa porukoilla. Autolla ajaminen on kivaa ja rentoa: ei muuta kuin hyvät popit soimaan ja menoksi.

Seuraava suuri tavoitteeni on Tokion Olympialaiset 2020. Jatkan ajamista niin pitkään kuin motivaatiota riittää ja menen fiiliksen mukaan. En tiedä, mikä minusta tulee isona, mutta juuri nyt sitä ei tarvitse miettiä, vaikka ajatus välillä mielessäni käykin. Jos en olisi pyöräilijä, olisin varmaan liikunnanopettaja.

Suurin pyöräilyyn liittyvä unelmani on voittaa maailmanmestaruus. Maailmanmestarin saama sateenkaaripaita olisi unelmien täyttymys.”

Lotta Lepistö, 30 v

Perhe
Avopuoliso Joonas Henttala, mopsikoira Kari (2 v), isä Jyrki, äiti Tuula, veli Waltteri

Joukkue nyt
Trek-Segafredo Women, USA

Vahvuudet
Kiri, sisu, nopeus, rohkeus

Paras saavutus
MM-kisojen kolmas sija 2016, Qatarin Dohan

Gent Wevelgem -kevätklassikkokilpailun voitto 2017, Belgia

Unelma
Maailmanmestaruus

Pyöräilijä auton ratissa
Vauhdikas

Lempilausahdus

Porilaisittain ”Sillai kai”

Asenne

Elämä on välillä haastavaa, mutta pyrin aina positiivisuuteen