14.2.2023
Sähköautolla talveen Sähköautoilu

Kylmät ilmat vaikuttavat väistämättä sähköauton toimintamatkaan. Asiaan voi kuitenkin vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan.

Sähköautoon siirtyminen tuo autoilijalle paljon uutta mietittävää. Talvi jyrkentää oppimiskäyrää entisestään, sillä kylmät olosuhteet tuovat esiin sähköautoista niin heikkouksia kuin vahvuuksia.

Teksti: Jussa Nieminen, Kuvat: Esko Tuomisto

Pakkasen pelotellaan jopa kaksinkertaistavan sähköauton kulutuksen eli puolittavan auton toimintamatkan. Se voi pitää paikkansa, mutta on kuitenkin vain osa totuutta. Kun itse tietää, mikä kulutusta talvella lisää, asiaan voi vaikuttaa omilla teoillaan ja valinnoillaan.

Sähköautot ovat voimalinjansa osalta erittäin energiatehokkaita, kun taas polttomoottoriautot tuhlaavat polttoaineen energiaa lämpönä harakoille. Talvella hukkaenergiaa voidaan kuitenkin käyttää matkustamon lämmittämiseen.

Sähköautossa hukkaenergiaa ei juurikaan ole, joten lämmitykseen käytettävä energia tulee samasta akusta, josta auto saa liike-energiansakin. Leudommalla säällä lämmitetään lämpöpumpulla ja kylmemmällä sähkövastuksilla. Mitä kylmempää on, sitä suurempi osa akun varauksesta kuluu lämmittämiseen.

Ajotapa avainasemassa

Kylmät ilmat vaikuttavat väistämättä sähköauton toimintamatkaan, mutta vaikutus riippuu ajotavasta. Pitkillä maantiematkoilla se on pienimmillään, koska sisätilan lämpö pysyy melko tasaisena. Yksi lämmityskerta riittää, ja loppumatkalla vain ylläpidetään lämpöä.

Jos mahdollista, auto kannattaa esilämmittää ennen lähtöä. Lämmöt voi pitää päällä pikalaturilla ollessa kahvitauolle pysähdyttäessä. Akkusähköä riittää siten hieman pidemmälle, ja toppatakin voi heittää jo lähtiessä vaikkapa takapenkille tai tavaratilaan.

Sähköauton kulutus on korkeimmillaan silloin, kun kylmässä ajetaan vain lyhyitä matkoja kerrallaan. Jos auto ehtii jäähtyä pysähdysten aikana, ajoakun ja sisätilan uudelleen lämmittäminen syö suuria sähkötehoja, helposti saman verran kuin auton liikuttaminen vaatii taajamanopeuksissa.

Pätkäajossa pakkasella pahimmillaan tuplaantuva kulutus ei silti ole suuren suuri ongelma, koska päivän aikana ajettu matkakin jää yleensä lyhyeksi. Illalla voi taas ladata. Säännön vahvistava poikkeus lienevät taksit, joilla pätkäajokin tuottaa päivässä paljon kilometrejä.

Kylmät ilmat vaikuttavat sähköauton toimintamatkaan, mutta vaikutus riippuu ajotavasta.

Ajovastukset kasvavat

Maalaisjärkikin sanoo, että kylmä kangistaa autoa: renkaat kovettuvat ja laakerit jähmettyvät. Yllättäen kylmä ilma on itsessään paljon suurempi vastus.

Maantienopeuksilla ajettaessa ilmanvastus on suurin ajovastus, ulkolämpötilasta riippumatta. Ajonopeus vaikuttaa ilmanvastukseen toisessa potenssissa. Esimerkiksi nopeuden nostaminen 80:stä 100 kilometriin tunnissa tarkoittaa 25 prosentin lisäystä. Ilmanvastukseen sillä on kuitenkin 56 prosentin vaikutus. Kylmä ilma on myös lämmintä sakeampaa.

Ilman tiheys muuttuu lämpötilan funktiona siten, että nollakelissä ilmanvastus on 9 prosenttia korkeampi kuin kesähelteellä +25 asteessa. Paukkupakkasilla -25 asteen lämpötilassa ero on jo 20 prosenttia. Ilmanvastus siis lisää talvikulutusta huomattavasti, mutta sitä voi kompensoida hieman nopeutta laskemalla. 10 prosenttiakin riittäisi, mutta onneksi suomalaiset talvirajoitukset auttavat rauhoittamaan menoa hieman enemmänkin.

Lisävarusteiden vaikutus

Koska talvisilla perhematkoilla jopa ison auton tavaratila alkaa täyttyä, suksiboksi kuuluu usein sähköautoilijan talvivarusteisiin. Iso suksiboksi vaikuttaa ilmanvastukseen ja energiankulutukseen noin 10–15 prosentin verran. Siksi suksiboksia ei kannatakaan varastoida koko talveksi auton katolle.

Myös talvirengastuksen valinnalla voi vaikuttaa kulutukseen. Iso, painava vanne kohottaa kulutusta, joten talvirenkaille voi suositella pienempää vannekokoa. Renkaan valinta on makuasia, mutta kitkarenkaan vierintävastus on kesärenkaita pienempi.

Rengaspaineet kannattaa tarkistaa pariin kertaan talven aikana. Koska ilman tiheys muuttuu lämpötilan myötä, myös rengaspaineet vaihtelevat. Jos talvirenkaat on asennettu autoon +15 asteen lämpötilassa ja paineeksi on asetettu 2,5 baaria, -25 asteen lämpötilassa paine on laskenut jo 2,15 baariin. Tämä alkaa näkyä kulutuksessa. Nopea lämpötilan muutos voi aktivoida myös rengaspainehälytyksen.

Kotilataukseen talvi ei juurikaan vaikuta. Suurin vaikutus pakkasella on auton pikalataustehoihin.

Pakkanen hidastaa pikalatausta

Kotilataukseen talvi ei juurikaan vaikuta. Kasvanut kulutus voi peruskäyttäjällä toki muuttaa tilannetta sen verran, että latauskertojen määrä kasvaa yhdellä tai kahdella viikossa. Kaikkein kovimmilla pakkasilla muutamien viimeisten prosenttien valuttelu akkuun voi olla huomattavan hidasta.

Suositeltava varaustaso on 80 prosenttia. Latauksia 100 prosentin varaustasoon kannattaa vältellä, ellei tiedossa ole pidempiä ajomatkoja.

Suurin vaikutus pakkasella on pikalataustehoihin. Vaikka laturille saapuu lämpimällä autolla suoraan tienpäältä, akku on yleensä aika kylmä eikä se silloin ota vastaan täyttä tehoa. Auto tekee näissä asioissa päätökset, ei latausasema.

Parhaimmillaan lataustehot ovat noin 20–30-asteisella akulla, ja jo leudompikin keli näkyy tehoissa. Pakkasella huipputeho voi puolittua, ja teho alkaa nousta pikkuhiljaa latauksen edetessä.

Latausasemia pikkupakkaset eivät haittaa. Kovat pakkaset sen sijaan voivat haitata, samoin kuin korkeimmat helleasteet. Eri lataussovelluksia kannattaa vilkuilla, jos on ajamassa pidempää matkaa. Yleensä sovellus kertoo, jos latausasemia on poissa toiminnasta. Linjoilta pudonneen laitteen varaan ei kannata matkansa edistymistä laskea.

Automatiikka avuksi

Parasta sähköautossa on nopea lämpeneminen. Lämmityksen voi myös jättää päälle lyhyiden pysähdysten ajaksi ja ajastaa rutiinilähtöihin. Kun auto lämmittää itsensä valmiiksi joka aamu ja töistä kotiin lähdön aikaan, voiko talvella parempaa luksusta ollakaan.

Jos omakotitalossa on päätynyt tänä talvena pörssisähkön käyttäjäksi, arkilataukset kannattaa ajastaa automaattisesti esimerkiksi aamuyön tunneille klo 03–06. Silloin hinta on todennäköisesti halvimmillaan. Tarkka pörssisähkön seurantakin onnistuu jo erilaisten palvelujen avulla.

Myös tasahintaisella sähkösopimuksella lataavalle voi suositella lataamista halvimpien yötuntien aikaan. Sillä voi omalta osaltaan ennaltaehkäistä sähkölaskujen ja verkkopalvelumaksujen kohoamista tulevaisuudessa.

”Parasta sähköautossa on nopea lämpeneminen.”

JUSSA NIEMINEN

-

Artikkelin kirjoittaja Jussa Nieminen on ajoneuvotekniikan diplomi-insinööri, joka työskentelee Väre Oy:llä sähköisen liikenteen johtavana asiantuntijana. Jussalla on pitkä kokemus sähköautoista, sillä hän toimi aiemmin Tekniikan Maailman toimittajana ja tuottajana yli 16 vuoden ajan. Omalla sähköautolla Jussa ajaa jo kolmatta talvea.

Lue myös

Läpi lumen ja tuiskun – Enyaq Coupé 80x 4x4 RS iV

Koeajossa

Autoilua viittomakielellä

Meidän Škodamme

Škoda Enyaq RS iV:llä driftattiin jäällä uusiin ennätyksiin

Ajankohtaista & Uutta