Kalle Rovanperän taistelu WRC2 Pro –luokan pisteistä päättyi Korsikan MM-rallissa. Yhdeksännellä erikoiskokeella tapahtunut keskeytys johtui aavistuksen leveäksi valuneesta ajolinjasta.
Juuri kun Rovanperä oli saanut Škodansa mieluisiin säätöihin ja hyökkäsi päivän pisimmälle, 47-kilometriselle EK9:lle tarkoituksenaan saalistaa tuloksissa edellä olleita kiinni, päättyi matka ikävällä tavalla.
Ennen keskeytystään Rovanperä oli kiinni WRC2 Pro –luokan korkeimmissa pisteissä.
– Ei se paikka sinänsä ollut yllättävä, mutta liukas kylläkin. Meillä luki nuotissa ”likaa”, mutta se meni silti leveäksi, eli ajovirhe se oli, Rovanperä myönsi rehdisti.
Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen aloittivat korjaustoimet välittömästi erikoiskokeella, mutta miehet huomasivat nopeasti auton olevan vaurioitunut sellaisesta kohdasta, ettei sitä sääntöjen puitteissa saanut enää ajokuntoon.
– Muutoin sen olisi saanut kuntoon huomiseksi, ja kyllä me se siellä korjattiin, mutta huomattiin, että turvakaari on rikki. Ei siinä sitten ollut mitään kiirettä.
Vaikka kauden alku on ollut ŠKODA Motorsportin tähtikuljettajalle ohdakkeinen, muistuttaa Rovanperä edellisen rallikauden alkaneen lähes yhtä haastavissa merkeissä.
– Viime vuonnakaan alkukausi ei sujunut yhtään paremmin; Meksikossa oli kivi tiellä ja Argentiinassa meni pöykkyyn. Jos loppuvuosi on samanlainen, niin mikäs siinä.
Keskeytyksen Rovanperä otti omalle kontolleen. Tuoreeltaan tapahtunut aiheutti lähinnä ihmetystä.
– En odottanut siltä paikalta mitään. Huonoa tuuria siinä ei tietysti ole, kun menee leveäksi, mutta täytyy videolta katsoa tapahtunut uudestaan. En tiedä, miksi se oli niin liukas, pohdiskeli Rovanperä.