Rosa-Maria Isakoff (24 v) on yksi uuden ajan ŠKODA-mekaanikkojen Trainee-koulutusohjelmaan valituista. Tässä on nyt nainen paikallaan ja unelma-ammatissaan.

Škoda on käynnistänyt vuoden mittaisen oppisopimuskoulutuksen, jonka aikana koulutetaan uuden ajan Škoda-mekaanikkoja. Ohjelmaan valitut tekevät töitä Škoda-jälleenmyyntiliikkeissä samalla, kun oppivat uutta ja kehittyvät vahvoiksi autohuollon osaajiksi. Kaikkien aikojen ensimmäiset uuden ajan mekaanikot valmistuvat maaliskuussa 2020.

”Huippuhomma. On kiinnostavaa oppia uutta alalla, joka kehittyy todella vauhdikkaasti. Tässä työssä jokainen päivä on erilainen, haastava ja kiinnostava. Kun koskaan ei ole kahta samanlaista päivää, ei myöskään pääse rutinoitumaan. Opittavaa riittää loppuelämäksi”, Rosa-Maria pohtii.

Oliko niitä muitakin ammatteja kuin mekaanikko?

Jyväskylästä kotoisin oleva Rosa-Maria on ehtinyt toimimaan alalla ikäisekseen jo pitkään. Peruskoulun jälkeen Rosa-Maria valmistui ammattikoulusta autoasentajaksi, jonka jälkeen hän työskenteli useamman vuoden autoasentajana merkkiliikkeessä ja puolisentoista vuotta myös traktorimekaanikkona. Työpaikkojen välissä Rosa-Maria suoritti armeijan – kuvaan sopivasti lentokonemekaanikkona Tikkakoskella.

Mistä tämä kaikki mekaanikkointo oikein kumpuaa? ”Olen ollut pikkutytöstä lähtien mukana autohommissa. Se tulee veren perintönä, sillä molemmat vanhempani ovat olleet tiiviisti autojen kanssa tekemisissä”, Rosa-Maria vastaa.

”Ei ollut paljon vaihtoehtoja. En tiedä, mitä olisin, ellen olisi tällä alalla.”

Rosa-Maria Isakoff ei voisi tehdä työkseen mitään muuta kuin sitä, mitä nyt tekee. Škodan Trainee-koulutusohjelma istuu unelma-ammattiin kuin nakutettu. (kuvat: Mika Mäkinen, Laakkonen Jyväskylä)

Unelmatöissä vaikka eläkeikään asti

Škodan uuden ajan mekaanikkojen Trainee-koulutusohjelmasta Rosa-Maria kuuli alun perin ohimennen ja törmäsi sitten ilmoitukseen lehdessä. ”Ajattelin heti, että mikä ettei, täytyy kokeilla ja hakea.”

Siitä se sitten lähti. Rosa-Maria tuli valituksi ja paikka löytyi Jyväskylän Laakkoselta. Toimenkuvaan kuuluvat niin sähkötekniikkatyöt kuin korityöt. Maaliskuussa startannut koulutus on vienyt maahantuojan oppiin Helkama-Autoon Espooseen jo useamman kerran.

”Paikan päällä on saatu huoltokoulutusta, sähköturvakoulutusta, hätä- ja ensiapukoulutusta sekä ilmastointikoulutusta. Lisäksi suoritamme paljon nettikursseja, ja tietenkin opimme koko ajan töitä tehdessä. On kiinnostavaa oppia kaikkea uutta ja perehtyä Škodan maailmaan perinpohjaisesti.”

Laakkosen korjaamopäällikkö Marko Yli-Kankahila on erittäin tyytyväinen Trainee-ohjelman antiin. ”Olemme ajatelleet, että Rosa-Maria olisi meillä eläkeikään asti”, Yli-Kankahila toteaa.

”Se on ihan hyvä suunnitelma”, Rosa-Maria hymyilee.