Matti Saviniemellä on 47 vuoden kokemus liikenneopettajan hommista ja vielä pidempi autoista. ”Aloin ajaa heti, kun ajokortin sain käsiini vuonna 1965.”

Jokioisten idyllisisissä peltomaisemissa mutkittelevan tien varrelta, Kuuman kylältä, löytyy uniikki piha. Matti Saviniemen komea 1950–60 -luvuilta peräisin oleva ŠKODA-rivistö suorastaan pudottaa ohikulkijoilta silmät päästä.

Kyllä sitä automieheksi voi itseään tituleerata, kun on ikänsä ollut autojen kanssa tekemisissä. Aina olen maalaispoikana ja 20 sepän sukuun kuuluvana tykännyt tehdä käsilläni. Ammattikoulun autopuolen opinnot ovat myös ruokkineet tekemisen suuntaa.

Škoda-intoilu ja entisöintiharrastus sai alkunsa, kun sain 80-luvun alkupuolella käsiini vuoden 1963 Octavian. Kunnostin auton ja aloin ajella sillä. Tuon auton olen sittemmin myynyt, mutta mukaan on vuosien varrella tarttunut muita entisöitäviä autoja.

Vaaleansininen Škoda Octavia Super vuodelta 1964 tuli pelastettua sukulaisen navetan takaa kotipihlajan alta Forssasta. Myös musta vuoden 1959 Octavia Super on forssalaisperua. Vuosimallia 1965 edustava valkoinen Octavia Combi löytyi Turusta ja kokoelman vanhin, Lahna-nimelläkin tunnettu vuoden 1955 Škoda 1200 Sysmästä.

Felicia Super 1200 on vuosimallia 1962. Autossa on lattivaihde, jonka erikoisuutena on käänteinen vaihdekaavio. Ykkönen on oikealla ylhäällä.

Porukan helmi eli vuoden 1962 punainen Felicia tuli kotiin raatona Raumalta. Tämän kaunokaisen kunnostamiseen meni nelisen vuotta. Autojen rakenteluun ja entisöintiin käytettyä aikaa ja rahaa en ole kuitenkaan koskaan laskenut.

Annoin joskus autoille pikkusormen ja ne veivät koko käden. Tästä on tullut elämäntapa. Jokaisen auton olen purkanut osiin, käynyt kaiken läpi ja rakentanut uudestaan. Maalaukset ja verhoilut olen teettänyt ammattimiehillä, sillä ne ovat ihan oma lukunsa.

Vuosien saatossa on tullut kunnosteltua kaikenlaista muutakin, kuten 50-luvun traktoreita ja perheeseen yli 50 vuotta kuuluneita 60-luvun Zundapp Combinette -mopoja. Kaikki ajoneuvot ovat toimintakuntoisia, niin kuin pitääkin. Ei täällä mitään pihakoristeita katsella.

Octavia Combi teki kookkaalla tavaratilallaan vaikutuksen jo 1960-luvulla.

Autoja on mukava ulkoiluttaa etenkin kesäaikaan, jolloin tulee kierrettyä myös Škoda-kerhon vuotuisissa kokoontumistapahtumissa eri puolilla Suomea. Ihan omimmillaan autot ovat mutkaisilla pikkuteillä. Vauhtia piisaisi, mutta parempi näillä on ajella arvokkaasti.

Ennen vanhaan varaosia piti etsiä kaiken maailman rompetoreilta ja pajoilta, mutta tänä päivänä niitä löytyy netistä. Omasta takaakin löytyy niin paljon tavaraa, että kyllä niillä vielä yhden auton rakentaisi. Kai sitä jonkin sortin kylähullu on.

Avo-Felicia on perheen ehdoton suosikki. Meillä on kymmenen lastenlasta, joista pienimmät aina kärttävät kyytiin. Pikkulikkojen kanssa sitten ajetaan niin, että tukka hulmuaa.”

Autot vasemmalta: Octavia 2 D Combi vuodelta 1965, Octavia Super vuodelta 1964, Octavia Super (musta) vuodelta 1959, Felicia 1200 Super vuodelta 1962.

ŠKODA-kvartetti kääntää päät

Vanhojen autojen keräilijöitä on Suomessa paljon, mutta forssalaisen Matti Saviniemen komean ŠKODA-kokoelman veroista ei löydy muualta.

Jokainen auto on rakkaudella uudelleen rakennettu ja entisöity, joten eihän näistä voi millään luopua, vaikka kyselijöitä riittää”, pitkän linjan automies sanoo.

”Jokainen auto on myös katsastettu asianmukaisesti. Melkein kädestä katsastuskonttorilla kiittelevät, kun kuulemma pelastan autoillani katsastusmiehen päivän.”

”Aina, kun kylillä käy, joku vanhoista autoista kiinnostunut tulee juttelemaan. Monilla on muistoja ja kokemuksia Škodista omasta lapsuudesta tai nuoruudesta.”

”Museorekisterissä olevia autoja saa ajaa 30 päivää vuodessa, mutta eihän näin monella koskaan tuollaisia määriä saa vuoteen täytettyä”, Saviniemi hymyilee.

Matti Saviniemi voi olla ylpeä Škoda-kokoelmastaan.