Iceheartsin käytössä on komea Icehearts-logoin teipattu autoviisikko: kaksi Superbia ja kolme Octaviaa.

Keski-Espoon tekojäällä nähtiin pipolätkää parhaimmillaan, kun Espoon Icehearts ry:n hyväntekeväisyysturnaus pelattiin jo kolmannen kerran. Mukana menossa oli myös ŠKODA ja jääkiekkolegenda Jere Lehtinen.

Jo perinteeksi muodostunut pipolätkäturnaus on hyväntekeväisyystapahtuma, jonka avulla keräämme varoja Espoon Iceheartsin toiminnalle. Tässä turnauksessa pelataan hyvän asian puolesta ja kaikki kertyneet varat käytetään suoraan lasten toiminnan tukemiseen, kuten leireihin, harrastuksiin ja välipaloihin”, toiminnan johtaja Jyrki Tuukkanen kertoo.

”Pipolätkäturnaus on mainio foorumi tavata myös yhteistyökumppaneitamme, joilla on merkittävä rooli toimintamme ja työmme tukemisessa.”

Torstaina 8.3.2018 pelatussa pipolätkäturnauksessa oli mukana kahdeksan yhteistyökumppaneita edustanutta joukkuetta: ŠKODA, Fat-Pipe, PWC, Lähi-Tapiola, Innoflame, WestPro4u, Espoon jääurheilun tuki ry ja Espoon kaupunki. Pelit pelattiin kahdessa lohkossa, ja voiton vei tällä kertaa WestPro4u.

”Tunnelma oli mahtava. Pääsimme pelaamaan upeassa ja pientä pakkaslunta sopivasti ripotelleessa talvisäässä. Joukkueet olivat mukana hyvällä asenteella ja yleisöäkin oli paikalla mukavasti”, Tuukkanen sanoo.

”Pipolätkäturnaus on Espoossa iso juttu, sillä olosuhteet turnaukselle ovat hyvät ja meillä on tapahtumalle kaupungilta iso tuki. Moni jo kertoi odottavansa innolla ensi vuoden turnausta. Sitä ennenkin toki tapahtuu, sillä kesällä vaihdamme lajia ja järjestämme vastaavanlaisen hyväntekeväisyystapahtuman golf-turnauksen muodossa.”

Jääkiekkolegenda Jere Lehtinen kuului aikanaan oikeana laitahyökkääjänä Suomen jääkiekkomaajoukkueen ns. Tupu, Hupu ja Lupu -ketjuun. Espoon Iceheartsin hallituksen jäsenenä hän edusti pipolätkäturnauksessa Espoon jääurheilun tuki ry:n joukkuetta.

Pitkestoista
tukea lapselle

Icehearts on varhaisen puuttumisen innovatiivinen toimintamalli lapsen hyväksi sekä sosiaalituen, koulun ja vapaa-ajan tueksi. Toiminta tarjoaa pitkäkestoista ja ammatillista kasvun tukea lapsille, jotka ovat erityisen tuen tarpeessa. Jokaisella joukkueella on kasvattajaksi kutsuttu henkilö, joka elää lasten ja nuorten mukana 12 vuotta eli käytännössä eskarista täysi-ikäisyyteen. Toiminta sisältää joukkueurheilun lisäksi paljon muutakin, kuten koulunkäynnin tukemista sekä arjessa yhdessä tekemistä ja olemista.

Pipolätkäturnauksessa pelattiin hyvän asian puolesta kahdeksan joukkueen voimin. Mukana menossa oli myös ŠKODA Team.

ŠKODA tukee Iceheartsin toimintaa jo viidettä vuotta.