5.12.2024
Mitä ihmettä: Elroq Rautatieasemalla? Ajankohtaista & Uutta

Moni junamatkustaja hieraisi aamusilmiään toisenkin kerran saapuessaan Helsingin Rautatieasemalle. Yön aikana asemalaiturin paraatipaikalle oli lennähtänyt flamingoja ja valaistussa laatikossa loisti upouusi auto. Tervetuloa katsomaan 5.-9.12.2024!

Teksti Sari Okko, Kuvat Henri Juvonen ja Ville Kariola

Matkustajat eivät nähneet unta. Laatikosta paljastui täysin uusi täyssähköinen kompaktin kokoluokan katumaasturi Škoda Elroq, joka sai maailmanensi-iltansa lokakuussa Prahassa. Marraskuussa Elroq rantautui Suomeen Euroopan ensimmäisten maiden joukossa ja lähti kiertämään maata. Kiertueen loppuhuipennukseksi Elroq laskeutui viideksi päiväksi Helsingin Rautatieasemalle, jossa auto on nähtävissä flamingoineen 5.-9.12.2024.

Valloittava Elroq kääntää päät

Jopa yli 570 kilometrin WLTP-toimintamatkaan yltävä Elroq on jo herättänyt laajasti kiinnostusta paitsi ominaisuuksillaan myös flamingoillaan, jotka ovat kulkeneet uutuuden mukana naamioidusta versiosta lähtien. Luontevasti flamingot lennähtivät seikkailemaan myös Suomeen, jossa lintuja on nähty syksyn aikana jopa Leijonien kanssa Karjala-turnauksessa.

Suomessa Elroq lanseerataan virallisesti alkuvuodesta 2025, mutta hinnasto on jo julkaistu ja ennakkomyynti on käynnissä. Houkuttelevasti hinnoitellun ja luokkansa edullisimman Elroqin hinnat alkavat 36 590 eurosta.

Lähes 4,5 metrin mittainen, kompaktin kokoluokan täyssähkökatumaasturi tarjoaa autoilijoille monta voimalinja- ja ajoakkuvaihtoehtoa. Suomessa tarjolle tulevat ensimmäisessä vaiheessa takavetoiset malliversiot 50, 60 ja 85. Nelivetomalli 85x tulee saataville myöhemmin vuoden 2025 aikana.

Lue lisää Elroqista tästä linkistä

Haluatko pysyä ajan tasalla ja saada uusimmat Elroq-uutiset suoraan sähköpostiisi?

Tilaa Škoda Elroq -uutiskirje tästä!

Lue myös nämä jutut Elroqista

Elroqin aika on alkanut

Ajankohtaista & Uutta

Koukuttavan kiehtova naamiointi – Elroq & flamingot

Ajankohtaista & Uutta

Karjala-turnaus toi Leijonat ja flamingot yhteen

Ajankohtaista & Uutta