29.5.2024
Maailman ympäri tuulen voimalla – kuin shakkia merellä Kuvassa

Tapio Lehtinen on ensimmäinen yksin maapallon ympäri pysähtymättä purjehtinut suomalainen. Kokenut kippari haluaa tukea nuorten harrastamista ja lajin jatkuvuutta, sillä purjehdus on hänen elämäntehtävänsä. Tänä kesänä Tapio toimii Europe Class MM-kisojen suojelijana Hangossa, jossa mukana on myös Škoda.

Teksti Sari Okko, Kuvat Esko Tuomisto

Purjehtiminen on tullut Tapion elämään verenperintönä. Raumalainen isä kasvatti perillisiään merenkävijöiksi sanomalla aina: ”Muist raumalaine, snuu isäs ja äitis o meri”. Tapiolla merimaileja on nyt takana mittaamaton määrä, sillä ura alkoi jo vuonna 1965.

”Tässä voi siteerata myös presidentti John F. Kennedyä, joka oli innokas purjehtija. Hän on joskus sanonut, että ihmisen veren, hien ja kyyneleiden suolapitoisuus on sama kuin valtamerten suolapitoisuus. Tällä hän viittasi siihen, että ihminen on valtamerestä kotoisin”, Tapio kertoo.

”Raumalainen sanonta on hyvä muistutus laajemmassakin merkityksessä. Valtameret ovat maailman suurin hiilinielu ja ilmastonmuutosta ajatellen ihmiskunnan kohtalonkysymys.”

Tapio Lehtisen kipparoima Galiana WithSecure purjehti Ocean Globe Race -maailmanympärikisassa yli seitsemän kuukauden ajan. Maaliin suomalainen venekunta saapui huhtikuussa 2024.

Neljästi maailman ympäri

Tapio purjehti maailman ympäri ensimmäisen kerran 1981 osallistuessaan Whitbread Round the World Race -kisaan. Ensimmäinen yksin maapallon ympäri pysähtymättä purjehtinut suomalainen hänestä tuli Golden Globe Race 2018 -kisan myötä, joka tarjosi odottamattoman yllätyksen.

”Ihmettelin vauhtini hitautta, ja lopulta päätin Tasmanian edustalla hypätä 7-asteiseen veteen huomatakseni, että Asterian pohja oli väärän pohjamaalin takia kuin perunapelto: tuhannet pohjaan tarttuneet barnaakkelit eli hanhenkaulat veivät vauhdista puolet pois. Keskeyttäminen ei kuitenkaan käynyt mielessä, sillä veneen tuominen maaliin asti on aina kunniakysymys.”

Kolmannen kerran Tapio suuntasi maailmanympärimatkalle syyskuussa 2022, jolloin hän starttasi Asterialla Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun. Voitto oli luonnollisesti mielessä ja kisa eteni hyvin, kunnes matka päättyi dramaattisesti.

”Heräsin kovaan rysähdykseen 76. purjehduspäivänä Intian valtameren ja Eteläisen valtameren rajalla. Veneessä oli vettä polviin asti ja ymmärsin heti, että nyt on toimittava nopeasti. Ehdin napata pelastuslauttaan vain viestintävälineet ja näkkileipäpaketit. Kuudessa minuutissa olin pelastuslautassa ja alle puolessa tunnissa Asteria oli uponnut.”

Hätä- ja pelastussignaaliin vastasi kilpakumppani Kirsten Neuschäfer, joka pelasti suomalaisen lautalta reilu vuorokausi veneen uppoamisen jälkeen. Kotimatka jatkui lopulta rahtilaivan kyydissä.

Haaksirikon jälkeen Tapio katsoi taas merelle. Vuonna 2023 hän lähti Whitbread-kisan 50-vuotisjuhlakilpailuun, Ocean Globe Raceen. Mukaansa Tapio kokosi joukon seuraavan sukupolven valtameripurjehtijoita. Matka taitettiin klassisella Swan 55 Joolilla, Galianalla WithSecurella, joka saapui onnistuneesti maaliin yli seitsemän kuukauden purjehduksen päätteeksi huhtikuussa 2024.

Tapio Lehtinen on kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu seitsemän meren purjehtija.

”Vielä on aikaa korjata tilanne”

Maailmanympärimatkoillaan Tapio on nähnyt muutamassa vuosikymmenessä tapahtuneen valtamerien muutoksen omakohtaisesti luonnon monimuotoisuuden kavetessa vauhdilla.

”Sanoin kuusi vuotta sitten, että Atlantti on puolikuollut, mutta viime syksyn purjehduksen perusteella sanoisin, että jo kaksi kolmannesta valtamerestä on kuollut. Lintujen, kalojen ja merieläimien määrissä on tapahtunut merkittävä muutos. Jos verrataan 1980-lukuun, kalojen määrästä on jäljellä noin 40 prosenttia, mikä johtuu ryöstökalastuksesta sekä merien lämpenemisestä ja happanemisesta.”

”Huolestuttavaa on myös muovin määrä. Valtamerissä on noin 200 miljoonaa tonnia muovia ja sen määrä lisääntyy 15-20 miljoonalla tonnilla vuosittain. On laskettu, että merissä on vuoteen 2050 mennessä enemmän muovia kuin kaloja. Jauhautuessaan muovi kulkeutuu kaloihin ja sitä kautta koko ravintoketjuun.”

Kun Tapio aloitti purjehduksen 1960-luvulla, Itämeren vesi oli niin puhdasta, kirkasta ja vähäsuolaista, että sitä pystyi juomaan suoraan merestä. Vaikka muutos on raju, Tapio ei ole menettänyt toivoaan.

”Olen diplomi-insinööri, teknologia- ja tiedeuskovainen sekä ikuinen optimisti. Sotimisen sijaan resurssit pitäisi suunnata nyt merissä kytevään globaaliin uhkaan. Haluan edistää innovaatioita ja toimintaa valtamerten suojelemiseksi sekä tehdä yhteistyötä toimijoiden kanssa, jotka ovat osa ratkaisua. Vielä on aikaa toimia ja korjata tilanne.”

”Olen kolmen pienen lapsenlapsen isoisä, joten pidän siitäkin näkökulmasta erittäin tärkeänä, että planeettamme säilyy monimuotoisena ja elinvoimaisena tuleville sukupolville. Toivon, että nuoret optimistijollilla ja E-jollilla purjehtivat pääsevät nauttimaan valtameristämme myös tulevaisuudessa.”

Maailmanympäripurjehtija Tapio Lehtinen toimii heinä-elokuussa 2024 purjehdittavien Europe Class MM-kisojen suojelijana. Tapion ajossa on täyssähköinen Škoda Enyaq (kuvat alla).

”Unelmoin aina merestä”

Tapio kutsuu purjehduksen vetovoimaa vapauden illuusioksi.

”Kun katselen kodin ikkunasta horisonttiin, voin ajatella meneväni vaikka maailman ympäri. Jo pienet optimistijollapurjehtijat ovat veneensä kippareita ja voivat itse valita suunnan. Vapauteen liittyy aina myös vastuu. Purjehdukseen tulee valmistautua siten, että voi viedä veneen turvallisesti sinne, mihin oli tarkoituskin ilman ulkopuolista apua.”

Valtameripurjehduksissa kilpaileminen on Tapion mielestä lopulta oikeastaan sivuseikka. Meri on suurin vastustaja ja siitä löytyy myös kisan lumo. Nopeus ja kisan voitto ovat monen asian summia.

Tapiolta kysytään usein, miltä tuntuu olla kuukausitolkulla yksin merellä. ”Koska olen intohimoinen purjehtija, on hienoa saada tehdä loputtomasti sitä, mistä eniten nauttii. Nukun veneessä paremmin kuin missään. Matkalla on aikaa mietiskellä ja lukea kirjoja. Yksinäistä ei ole, sillä seurana ovat linnut, kalat ja merinisäkkäät. Albatrossit ovat ystäviäni.”

”Olen purjehtinut yli puolivuosisataa, ja näin ollen varsin parantumaton tapaus”, Tapio sanoo hymyillen. ”Unelmoin aina merestä ja seuraavista kisoista.”

Tapio Lehtiselle purjehdus ja maailman valtameret ovat intohimo ja elämäntehtävä.

Urheilua tuulten armoilla

Heinä-elokuussa 2024 Tapio nähdään suojelijan roolissa Hangossa purjehdittavissa Europe Class (E-jolla) maailmanmestaruuskisoissa.

”Suomalaisille E-jolla -purjehtijoille kotikisat ovat iso juttu. Hanko on Helsingin ohella maailmanluokan purjehduspaikka jäämättä toiseksi millekään muulle kilpapurjehduspaikalle maailmassa. On hienoa, että kisat saavat näkyvyyttä, mikä parhaimmillaan houkuttelee lisää lapsia ja junioreita lajin pariin.”

”Toivon voivani välittää lajin hienoutta olemalla innostava ja kannustava esimerkki. Purjehdus voi olla elinikäinen harrastus, joten tässä lajissa tuttu sanonta ´Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa´ pitää paikkansa. Jos on lapsena purjehtinut E-jollilla, sitä voi tehdä myös seniorina. Purjehtimisen voi aloittaa minkäikäisenä vain.”

”Purjehdus on urheilua merellä luonnon ehdoilla ja tuulten armoilla. E-jollapurjehdus on paitsi fyysisesti myös teknisesti vaativa laji. Älypelinä se on mitä suurimmassa määrin shakkia merellä”, Tapio summaa.

Mikä Europe Class MM 2024?

  • Europe Class (E-jolla) -luokan maailmanmestaruudesta kilpaillaan Hangossa 23.7.-3.8.2024. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Hangö Segelförening (HSF) ja Suomen E-jollaliitto.

  • MM-kisojen pääyhteistyökumppanina toimii Škoda.

  • Europe Class -maailmanmestaruudesta kisataan noin kahden viikon ajan. Ensimmäisellä viikolla purjehditaan Open Week, jolloin ne purjehtijat, joita ei valittu kansallisen karsinnan kautta, voivat kilpailla paikasta seuraavalla viikolla purjehdittavaan MM-kisaan. Hankoon on odotettavissa jopa 150 purjehtijaa yli kymmenestä maasta.

  • E-jolla on yksinpurjehdittava, yksipurjeinen ja lasikuiturunkoinen kevytvene. Monet menestyneet suomalaiset huippupurjehtijat, kuten Sari Multala, Thomas Johansson, Kaarle Tapper ja Oskari Muhonen ovat aloittaneet uransa tässä teknisesti vaativassa luokassa.

  • Suomessa on tällä hetkellä noin 40 aktiivisesti kilpailevaa E-jollapurjehtijaa ikäluokassa 15-50 vuotta. Suomen E-jollaliitto tarjoaa mahdollisuuden kestävään, elämänmittaiseen ja vauhdikkaaseen purjehdusharrastukseen niin tavoitteelliselle kilpailijalle kuin yhdessäolosta nauttivalle harrastajalle.
Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa

Tutustu myös näihin tarinoihin

Tuulen viemät lapset, junnut ja aikuiset – mukana myös Škoda

Ajankohtaista & Uutta

Nyt ajetaan tuulen voimalla – mukana myös Škoda

Ajankohtaista & Uutta

Kaikkien aikojen Kodiaq – katso video

Ajankohtaista & Uutta