Hannu Mieskolainen on juossut lähes koko ikänsä. Paljasjalkajuoksu tuli elämään yli kymmenen vuotta sitten ja myöhemmin myös kiipeily. Kengättömyydelle on syynsä, mutta autollekin on paikkansa.
Talvi on vihdoin taittanut niskansa ja kevät keikkuu ilmassa. Luomujuoksumies Hannu Mieskolaiselle juoksu maistuu ympäri vuoden. Lenkkitien laidalta löytyy vielä lämpäre lunta, mutta koska auringon lämmittämä asfaltti houkuttelee, kepeät juoksuaskeleet otetaan siinä – ilman kenkiä.
”Kyllähän tämä tapa juosta herättää kiinnostusta ja kuittailuakin. Ohikulkijat katselevat kummissaan, supattelevat keskenään ja kysyvät suoraan, olenko hukannut lenkkarini”, tietotekniikka-alalla toimiva Hannu kertoo hymyillen.
”Sille lenkille jäivät sukat ja lenkkarit”
Hannusta tuli paljasjalkainen sattumusten kautta. Nuorempana hän harrasti triathlonia, mutta kun selkä hajosi omakotitaloprojektin myötä, hän kiinnostui ihmiskehon anatomiasta ja fysiologiasta sekä opiskeli lopulta kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi.
Tarinaan liittyy tuttu vanhan kansan lääkäri, joka antoi selkävaivojen ohjeeksi juoksemisen. Vaikka ajatus kuulosti tuolloin oudolta, puoli vuotta myöhemmin Hannu juoksi ensimmäisen lyhyen lenkkinsä vuosien tauon jälkeen. Matka ei ollut pitkä, ja se taittui vielä kengät jalassa.
Vähitellen selkä alkoi parantua ja lenkit pitenivät. Syksyllä 2011 Hannu juoksi jo 50 kilometrin mittaisen ultramatkan. Sille lenkille jäivät myös sukat ja lenkkarit.
Hannu Mieskolainen tykkää juosta metsäpoluilla, ihmisten tallaamilla reiteillä, kallioilla, soisilla maastoilla ja vaikkapa aamuun heräävien kaupunkien kaduilla. Ainostaan nurmikolla Hannu ei juokse, sillä koskaan ei voi tietää, mitä se kätkee sisäänsä.
”Paljasjaloin liikkuminen on luonnonmukaista”
Hannulle paljain jaloin liikkuminen on kokemuksen kautta normaali ja terveellinen tapa liikkua. Lenkkareista luopuminen on vienyt mennessään rasitusvammat ja pistänyt juoksutekniikan uusiksi.
”Paljasjalkajuoksu eroaa lenkkitossujuoksusta siinä, että ensimmäisenä maahan osuu päkiä, ei kantapää. Lenkkarit muuttavat lantioluiden asentoa, mikä voi aiheuttaa juoksijalle jalka- ja selkävaivoja.”
Hannun juoksu näyttää ehkä sipsuttavalta, sillä lenkkarijuoksija on oppinut rullaavan askeleen, joka lähtee kantapäästä päkiään. Hannun näkökulmasta päkiäaskellus on anatomisesti oikea: jalka hyödyntää liike-energiaa eikä askel tärähdä. Paljasjaloin liikkuminen on ihmiselle luonnonmukaista.
"Jalka on luotu liikkumaan ilman kenkää epätasaisella alustalla, jolloin keho saa ärsykkeitä ja lihaksisto, tasapaino ja koordinaatio kehittyvät. Kyse on myös paluusta juurille: ihminen on kulkenut miljoonia vuosia kahdella jalalla, mutta kengät on keksitty vasta parisataa vuotta sitten.”
”Kesällä juoksemaan pääsee kotiovelta, samoin talvella villasukilla, mutta syksyisin ja keväisin ajan 140-tien varteen asfaltille. Kiipeilemään ei voi lähteä ilman autoa”, Hannu Mieskolainen kertoo.
”Varpaat olivat kuin pakastimesta otetut nakit”
Hannu kutsuu itseään testialustaksi: hän haluaa tutkia paljain jaloin juoksemista ja liikkumista. Ja kyllä, siksi Hannu juoksee kengittä myös talvella. Kokemus on kuitenkin opettanut, että silläkin on rajansa.
”Jos pakkasta on yli seitsemän astetta, juoksen villasukat jalassa tai kengillä, joissa pohjana on millinpaksuinen kevlar-kalvo.”
Ensimmäisellä pakkaslenkillä 2012 Hannu juoksi 15 asteen pakkasessa 16 minuuttia. Jalat eivät siitä tykänneet ja varpaat olivat kuin pakastimesta otetut nakit. Pysyviä vaurioita ei onneksi tullut ja tästäkin opittiin. Kun lähtee pakkaseen juoksemaan, kehoa pitää lämmitellä ennakkoon varpaita myöten.
”Jalkapohjistani kysellään usein, mutta ihan tavallisilta ne näyttävät, eikä niihin ole kasvanut kengänpohjia. Toki paljasjalkajuoksu on vahvistanut jalkapohjia, mikä auttaa myös kiipeilyssä.”
Luomujuoksijalle ja luontoihmiselle liikkuminen ja kiipeily ovat elämäntapa.
”Mittariin on karttunut liki 250 000 kilometriä”
Vuonna 2020 Hannu meni ensimmäistä kertaa kiipeilyhalliin ja kysyi, saako kiipeillä paljain jaloin. Ei saanut, joten Hannu kävi ostamassa ensimmäiset kiipeilykenkänsä. Nykyään Hannu kiipeilee ulkona ilman kenkiä – pelkkä pitoa parantava magnesiumjauhe riittää.
”Kiitos jääkauden, jonka ansiosta meillä on paljon kiivettäviä siirtolohkareita. Olen kiipeillyt kymmenenkin pakkasasteen lukemissa paljain jaloin. Suomessa on nykyään ehkä viisi paljasjalkakiipeilijää, joten olen ehkä lajin parissa jonkinlainen pioneeri.”
Autoa Hannu tarvitsee harrastusten takia siirtyäkseen talviaikaan sopiville juoksumaastoille. Kiipeilyreissuilla Octavian tavaratila pakataan täyteen putoamispatjoja. Juoksukilometrejä Hannu ei laske, koska ei halua olla mittarin orja. Autonmittarin kilometrejä voi kuitenkin ihailla: niitä on kertynyt liki 250 000.
Vanhan lasitehtaan portilla, Lahden keskustan kupeessa on yksi hyvistä boulder-kallioista. Se on kiipeilijöiden kanssa yhdessä putsattu. Jokaisen kiipeilykerran jälkeen magnesiumjäljet harjataan pois.
”Boulderointi on ennen kaikkea ongelmanratkaisua. Kiipeilläkseen ei tarvitse pystyä vetämään kymmentä leukaa”, Hannu Mieskolainen sanoo.
Hannu Mieskolainen on Škodalla ajavaa sukua. Oma Octavia on vuosimallia 2012 ja mittariin on kertynyt lähes 250 000 kilometriä. Autoon mahtuvat kaikki harrastusvälineet heittämällä, kuten kiipeilyssä tarvittavat putoamispatjat.
Hannu Mieskolainen arvostaa terveitä elämäntapoja: jättimäiset sipsi- ja karkkipussit ovat jääneet entiseen elämään.
