19.6.2023
Kymmenkertainen suomenmestari jahtaa uusia voittoja Ajankohtaista & Uutta

”Auton kanssa voi tehdä parhaimmillaan melkein mitä vain, kun on auton kanssa yhtä”, Juha Salo sanoo. Kuva on SM Pohjanmaa 2023 -rallista. (kuva: Taneli Niinimäki)

Matka Helsingistä Karkkilaan ei voisi olla makoisampi, kun suomalainen suvi näyttää parhaat puolensa. Näissä kesäisissä maisemissa kymmenkertainen rallin suomenmestari Juha Salo hakee nyt vauhtia seuraavaan mestaruuteen.

Teksti Sari Okko, Kuvat Esko Tuomisto

Kaikki sai alkunsa Pohjois-Karkkilasta, pienestä maalaistalosta, syrjäkyliltä. Ralli ei tullut Juha Salon elämään perheen perintönä, vaan kaveriporukasta, peltoautoista, jääradoilta ja suuresta innosta lajia kohtaan, jota näki jo pikkupoikana kotikaupungissa.

”Heti, kun kesätöihin pääsin, olin autopeltikorjaamossa. Ralli oli mielessä, mutta ajokortin ajettuani piti odottaa kokonainen vuosi ennen kuin sai 80-lätkän takalasista. Ura starttasi sitten kartturina ja ensimmäisen kisan ajoin Janakkalassa 1994. Pari vuotta myöhemmin tuli ensimmäinen suomenmestaruus 19-vuotiaana nuorten sarjassa”, Salo kertoo.

Juha Salo on kotoisin kotoisasta Karkkilasta, joka tunnetaan paitsi valimotoiminnastaan, myös upeasta luonnostaan ja kulttuuritoiminnastaan.

”Pitäisi varmaan kasvaa isoksi, mutta se päivä ei ole vielä koittanut”

Vuonna 2023 Salon komeasta palkintorivistöstä löytyy muun muassa kymmenen suomenmestaruutta ja yhdeksän muun väristä SM-mitalia. Tavoitteena on nyt kirkastaa rivistöä yhdennellätoista Suomen mestaruudella ja kahdennellakymmenennellä SM-mitalilla. Plakkarista löytyy myös kuusi Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallin voittoa.

”Rahoitusta ei alkuun juuri ollut, joten mentiin sillä, mikä oli mahdollista. Kaikki kesätyörahat tuli sijoitettua autoihin, mutta kun menestystä alkoi tulla, saatiin myös yhteistyökumppaneita. Ja kun saatiin yhteistyökumppaneita, alkoi tulla lisää menestystä.”

Vuosien varrella Salo ryhtyi yrittäjäksi ralliautoilija Sebastian ”Basti” Lindholmin innoittamana. ”Basti oli sitä mieltä, että nuorenmiehen kannattaa hankkia ralliajon lisäksi työpaikka. Mietin silloin ja myöhemminkin, että pitäisi varmaan kasvaa isoksi, mutta se päivä ei ole vieläkään koittanut”, Salo (47 v) kertoo hymyillen.

Salon yritys, Saloracing, tarjoilee täyden palvelun kolarikorjaamon, peltikorjaamon ja autohuollon palveluja sekä järjestää elämyksellisiä asiakastilaisuuksia ralliautoilun parissa. Samasta karkkilalaisesta osoitteesta löytyy myös kilpa-auto, jolla haetaan tänä vuonna SM1-luokan piikkipaikkaa.

Juha Salo ajaa nuotitusautolla jopa 50 000 kilometriä vuodessa. Kisoissa kilometrejä kertyy erikoiskokoineen ja siirtymineen noin 400-500 kilometriä rallia kohden.

”Mielessä on tietenkin voitto – neljäs sija ei ole kenenkään unelma”

Škoda Fabia Rally2 Evo tuli Salon elämään vuonna 2019. ”Kävin tekemässä testiajon ja totesin, että tällainen pitää saada. Samana vuonna Škodasta tuli myös yhteistyökumppanini”, Salo sanoo.

”Urani alkumetreillä en olisi osannut edes uneksia, että jonain päivänä ajan tällaisella autolla. Vaikka menestys on pitkälti kiinni ratin ja penkin välillä, kilpailukykyisellä autolla on suuri merkitys.”

”Omia vahvuuksiani on ainakin kokemus ja periksiantamattomuus. Olen ajanut SM-ralleja kohta 30 vuotta, joten monet tiet ovat tuttuja. Joka kisassa homma kuitenkin alkaa siitä, että laitetaan kypärä päähän ja lähdetään radalle. Menestymisen nälkä on edelleen kova.”

Mielessä on tietenkin voitto, sillä neljäs sija ei ole kenenkään unelma. ”Ennen jokaista kisaa jännitys on käsinkosketeltava. Haluan vastata niin omiin kuin yhteistyökumppaneiden odotuksiin ajamalla aina mahdollisimman hyvin eli saamalla tuloksia. Intoa ja uskoa tekemiseen riittää.”

Pokaali poikineen! Juha Salon palkintohyllyköstä löytyy muun muassa kymmenen Suomen mestaruutta ja 19 SM-mitalia. Kauden 2023 tavoitteena on 11. mestaruus ja 20. mitali.

”Yleensä se voittaa, joka pitää kaasun pohjassa pidempään kuin muut”

SM1-rallin starttasi tänä vuonna tammikuussa Rovaniemeltä, jossa ajettiin legendaarinen Arctic Lapland Rally. Tästä kisasta Salolla on kuusi voittoa ja palkintohuoneen seinällä yhtä monet poronsarvet.

Rovaniemeltä matka on jatkunut kilpailukalenterin mukaisesti Kuopion, Jyväskylän ja Seinäjoen kautta Joensuuhun. Sarjan viimeiset kisat ajetaan elokuussa Lahdessa ja syyskuussa Kokkolassa. Tavoitteena on luonnollisesti kultamitali.

”Tässä hommassa ei edetä henkseleitä paukutellen. Mukana on kovia kuljettajia, joiden kanssa kisataan sekunneista. Monista tutuista ralleista on sekä hyviä että karvaita muistoja, mikä kertoo siitä, ettei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu.”

Škoda Fabia Rally2 Evo on Salon mukaan ”helkkarin hyvä, joten siitä vauhti ei ainakaan jää kiinni”. Myös kartturin ja nuotituksen rooli on merkittävä. Kisoihin lähdetään aina asenteella ”periksi ei anneta”:

”Ajaminen vaatii sopivassa suhteessa riskinottoa ja rohkeutta: mitä tiukemmin menet mutkaan, sitä parempi aika. Ja jos et jarruta ollenkaan, silloin riittää vauhtia. Jarru on vauhdin surma niin kuin sanotaan. Yleensä se voittaa, joka pitää kaasun pohjassa pidempään kuin muut.”

Mieleenpainuvimmat kilometrit?

”Jokainen kilometri on mieleenpainuva, mutta tietenkin jokainen voitto on mieleenpainuvin. Erityisesti mieleen on jäänyt vuoden 2008 Tunturirallin voitto. Se oli ensimmäinen laatuaan”, Juha Salo kertoo.

Salon meriitteihin kuuluu muun muassa kymmenen suomenmestaruutta vuosilta 1996, 2002, 2004, 2005, 2008, 2010, 2011, 2013, 2015 ja 2016. Erivärisiä SM-mitaleita on toistaiseksi peräti 19.

Rallikalenteri 2023 – SM1-sarja

  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi 12.-14.1.
  2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio 3.-4.2.
  3. SM Jyväskylän Talviralli Jyväskylä 3.-4.3.
  4. SM Pohjanmaa Ralli Seinäjoki 19.-20.5.
  5. SM Itäralli Joensuu 16.-17.6.
  6. SM Ralli Lahti 11.-12.8.
  7. SM Ralli Kokkola 29.-30.9.

”Urani alussa en voinut edes kuvitella, että jonain päivänä ajan tällaisella autolla”, Juho Salo sanoo. SM1-ralli taittuu Škoda Fabia Rally2 Evon puikoissa.

Juha Salon nykyisenä kartturina toimii Kristian Temonen, joka debytoi ralliradoilla vuonna 2016 Naantalissa.

Lue myös

Sarjatuotanto-Fabia & ralli-Fabia: miten ne eroavat toisistaan?

Ajankohtaista & Uutta

Hiekkatien niksit by Emil Lindholm – katso video

Ajankohtaista & Uutta

Maailman parhaiten säilynyt Favorit – katso kuvat

Ajankohtaista & Uutta