ŠKODA Economy Run ajettiin tänä vuonna jo 37. kerran. Paikallisen tšekkiläisen Škoda Autoklubin ja Škoda-tehtaan yhteistyössä järjestämällä kilpailulla on jo melkoinen perinne 1980-luvun alusta lähtien.

Suomalaisia on ollut kisoissa mukana vuodesta 2008. Kilpailun koukuttavuudesta kertoo esimerkiksi se, että tapahtuma vetää samoja kuskeja puoleensa vuodesta toiseen. Eikä ihme, sillä kilpailupaikka on Škodan kotikaupungissa, kauniissa Mlada Boleslavissa.

Economy Run eli taloudellisuusajo on autourheilua, jossa ajetaan annettu reitti jaksotettuna eripituisiin osuuksiin, joille annetaan omat ajoajat. Reitti ajetaan vakioautoilla liikennesääntöjä noudattaen, mutta mahdollisimman vähän polttoainetta käyttäen.

Kaikki suomalaiset ajoivat kisassa uusilla Fabioilla, joissa oli 1.0 litran moottori. Kuvassa kuljettajaparit Jaakko Riikonen ja Jenni Rossi (vas.), Raimo Alm ja Markku Lehisto sekä Leena Sinervä ja Matti Sinervä.

Pienin kulutus ratkaisee

ŠKODA Economy Run 2018 järjestettiin Tšekeissä 22. syyskuuta. Kilpailu oli järjestetty erittäin hyvin, mikä takasi mukavan ja mieliin jäävän kokemuksen. Tänä vuonna kilpailureitti oli 322 kilometrin mittainen kierrellen kaupungin pohjois- ja itäpuolella. Reitillä oli mutkia matkassa, vaikka itse vuoristoserpentiinejä ajatettiin aiempia vuosia vähemmän.

Kilpailussa ajettiin tuttuun tapaan erilaisilla ja eri-ikäisillä Škodilla. Moottoritilavuuden mukaan kisassa olivat mukana alle ja yli litraiset autot. Luokkajako ei kuitenkaan kulje pelkästään autojen teknisten tietojen mukaisesti, vaan esimerkiksi perhekilpailussa mukana ollaan koko perheen voimalla ja invalidiluokassa ajetaan tarvittavin muutoksin tehdyillä autoilla.

Olennaista on aina pienin kulutus, josta käydään kova kilpailu. Kulutus todetaan auton vikadiagnostiikkaporttien (OBD) kautta, jonka ansiosta nähdään minuutissa tai kahdessa, kuinka paljon polttoainetta on tankissa lähdössä ja maalissa. Määrien erotus kertoo kulutuksen reitin varrella. Taloudellisen ajon kisassa merkitystä on autolla, mutta myös kuskilla.

Suomalaiset kärkijoukoissa

ŠKODA Economy Runissa on ollut yleensä viitisenkymmentä kilpailijaa, mutta tänä vuonna kilpailijoita oli yli 60. Suomalaiset menestyivät lehdistöluokassa varsin mallikkaasti.

Neljännelle sijalle ajoivat tuloksella 3,77 litraa/100 km kuljettajapari Markku Lehisto ja Raimo Alm. Tulos saavutettiin uudella Fabialla, jossa on 1.0-litran kolmisylinterinen bensiinimoottori. Samanlaisilla autoilla Jenni Rossi ja Jaakko Riikonen sekä Matti ja Leena Sinervä kuluttivat enintään desilitran enemmän ollen mukavasti luokkansa puolivälissä.