”Suht pitkälle ymmärrämme toisiamme. Joskus tulee vähän kahnausta, jolloin Juuso antaa ymmärtää, että kehtasitkin olla ilkeä. Silloin täytyy vähän lepytellä”, Sulo Karjalainen jutustelee.

Suuri, vahva, älykäs ja ihmiskeskeinen. Sellaisia ovat ”karhuserkukset” Juuso ja Kodiaq, jotka tapasivat kesäisessä Kuusamossa ensi kertaa. Samalla reissulla tavattiin karhumies Sulo Karjalainen, joka elää petojensa kanssa todellista karhunelämää.

Jos Kuusamosta löytyy maailmankuulu suurpetokeskus, sitä on pakko lähteä katsomaan – varsinkin, kun paikka on listattu ”100 syytä lomailla Suomessa” -listalle. Keskuksen vetonaulana ja Suomen isoimpana tubetähtenä mainitaan Juuso, jonka kaltaista talenttia ei löydy edes Hollywoodista.

Suosittu Youtube-hahmo mielessä takakonttiin pakataan pienet tuliaiset eli kylmälaukullinen viinirypäleitä, omenoita ja päärynöitä. Matka pääkaupunkiseudulta Kuusamoon taittuu sutjakkaasti läpi suomalaisen kesämaiseman. Matkan varrella luonto näyttää parastaan ja loppumatkasta tiellä päästään tekemään tuttavuutta myös porojen kanssa.

Suurpetokeskus sijaitsee 32 kilometriä Kuusamosta viitostietä Kajaanin suuntaan.

Vihdoin tienposkesta löytyy suurpetokeskuksen kyltti. Alaskan kodiakinkarhuista nimensä saanut Kodiaq tapaa pian suomalaisen haastajansa: todellisen suurpedon, Ursus arctosin, Suomen suurimman ja tuhdeimman uroskarhun. Nyt alkaa jännittää.

Sulo on paikan sielu ja sydän

Perjantai-iltapäivä on Kuusamon suurpetokeskuksessa pulkassa. Viimeiset vierailijat tekevät opastetun kierroksen jälkeen lähtöään, kun paikan isä, suurpetokeskuksen johtaja Sulo Karjalainen huomataan portin pielessä sijaitsevan kahvilan terassilta.

Vielä olisi saatava yhteiskuva, johon Sulo tottuneesti suostuu – niin kuin on tehnyt tuhansia ja tuhansia kertoja aiemminkin. Samaan kuvaan Sulon kanssa itsensä mahduttavat vieraat ovat suorastaan haltioissaan: ”Ihanaa työtä teette täällä karhujen kanssa.”.

”Näin on tullut tehtyä jo pitkään”, Sulo myhäilee rauhalliseen tyyliinsä.

Vielä en ole karhuja kyllästynyt katsomaan, vaikka olen sitä monta vuosikymmentä tehnyt.

Karhuista elämäntehtäväksi

Sulo Karjalainen (75 v) on suurpetokeskuksessa kirjaimellisesti kuin kotonaan. Karhuherra asuu Keron kylällä kotitilallaan eli maihinnousupaikallaan, kuten Sulo asian ilmaisee.

Elämä on täällä, vaikka tie on vienyt miestä vuosikymmenten saatossa moneen suuntaan. Yrittäjätaustaa löytyy niin maanviljelystä, metsätöistä, porakaivuusta, turkistarhauksesta, riistantutkimuksesta kuin suurpetohommista.

Ensimmäisen karhunsa Sulo kohtasi jo pikkupoikana kotikylän uimarannalla, missä lampaat syönyt kontio makoili ruokalevolla. Se hetki on jäänyt mieleen lähtemättömästi. Tuolloin 8-vuotias Sulo ei kuitenkaan olisi osannut aavistaa, että karhuista tulee koko elämä.

Merkittävä askel otettiin, kun petotutkija Erik S. Nyholm pyysi 70-luvulla Suloa työkaverikseen. Homma tuntui kuin Sulolle tehdyltä. Vähitellen miesten haltuun alkoi päätyä orvoksi jääneitä karhunpentuja.

Vuosien varrella karhuista on tullut Sulon elämäntehtävä jopa siten, että mies on jakanut kotinsakin karhujen kanssa. ”Karhu ystävystyy nopeasti, kun sitä ruvetaan ruokkimaan ja hoivaamaan”, Sulo sanoo.

Karhut ovat Sulon perhe

Kuusamon suurpetokeskuksessa asuu kuusi karhua. Vyöti, Tessa, Juuso, Reeta, Niisku ja Nätti ovat kuin Sulon lapsia ja Sulo lastensa keinoemo.

Kaikki karhut ovat rakkaita, mutta Tessa-äidin pennulla ja tarhassa syntyneellä Juusolla on Sulon sydämessä erityinen paikka. ”Juuso oli heti syntyessään luonteeltaan ystävällinen. Minä syöttelin sille tuttipullosta maitoa ja alkuun se nukkuikin vieressäni. Kun Juuso oli pieni, yhdessä me myös saunottiin.”

Karhu kasvaa mittoihinsa kolmeen ikävuoteen mennessä. Tuolloin luuston päälle alkaa kertyä lihasta ja rasvaa. Jossain vaiheessa Juuso kasvoi ulos Sulon kodista, joten sen piti siirtyä tarhan puolelle. Talviunien aikaan Sulo käy edelleen nukkumassa karhun kainalossa.

”Syksyllä sanon Juusolle, että laitetaanpa pesä ja käydään nukkumaan. Siellä me sitten harjoitellaan talvihorrosta yhdessä. Jossain vaiheessa ilmoitan, että lähden tästä nyt syömään, mutta jäähän sinä nukkumaan. Vähän se hyrisee perääni kertoen, että olisit voinut viipyä pidempäänkin”, Sulo kertoilee.

”Kun ruoka-aika koittaa, karhuille voi tulla tarhassa pientä kahnausta.Ne keskustelevat keskenään ja lopulta joku väistyy. Välillä tulee sellaista täpinätä ja tuhinata”, Sulo kertoo.

Taiteilija-Juuso tekee vaikutuksen

Juusolla on ikää 18 vuotta. Tarhaolosuhteissa karhut elävät Sulon mukaan yleensä yli kolmekymppisiksi eli kymmenisen vuotta pidempään kuin luonnossa.

”Olemme tehneet Juuson kanssa paljon antoisia ja mielenkiintoisia retkiä luontoon. Kun Juuso oli vielä pieni, kerran käytiin kirkollakin yhdessä, jolloin ihmiset ihastelivat, että onpas söpö koiranpentu.”

Koska Juuso on kova puuhastelemaan, siltä onnistuu myös taiteen tekeminen. Pari vuotta sitten Sulo ja karhunhoitaja Pasi Jäntti keksivät kokeilla, miten karhulta sujuu akvarellin tekeminen. Hommaa varten hankittiin mm. pohjamaalattuja puulevyjä sekä myrkyttömiä sormi- ja kasvovärejä. ”Juuso innostui hirveästi ja sanoi, että tämähän on oikeaa hommaa.”

Taidetta syntyi tassuilla touhuten ja kyljellä kiehnäten. Taideteoksista pidettiin näyttely Helsingissä, ja myydyillä teosrahoilla kunnostettiin karhutarhaa. Mutta ei sitä karhukaan käskystä taiteile. Kun kanadalainen tv-ryhmä tuli taannoin kuvaamaan taiteilija-Juusoa, homma ei sillä kertaa kiinnostanut.

”Lahjoin Juusoa hunajalla, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Juuso sai sokerihumalan, pötkähti maalauspöydälle ja ryhtyi nukkumaan”, Sulo kertoo.

Kuusamon suurpetokeskus on yli 20 vuotta toiminut yksityinen yritys, jonka toiminta rahoitetaan pääsylipputuloilla. Kuuden karhun lisäksi keskuksessa on tällä hetkellä kaksi kettua, kuusi ilvestä ja kuusi koirasutta. Uusiakin tulokkaita olisi Sulo Karjalaisen mukaan tulossa, mutta paikat ovat nyt täynnä.

Kukapa ei haluaisi Juuson paikalle

Miltä maistuisikaan elämä mesikämmenenä? Menisit nukkumaan lokakuun lopulla ja vetäisit sikeitä noin vappuun asti. Ennen talviunia herkuttelisit huolella kerryttääksesi rasvakerrostasi kuukausien horrosta varten. Ja kun heräisit, Suomen pimein vuodenaika olisi väistynyt ja vastassa olisi tukuittain halauksia, herkkuja hellyyttä.

”Tänä vuonna Juuso heräsi kevääseen nähden aika varhain ja alkoi kurkkia pesänsä luukusta. Vapun tienoilla oli vielä lunta maassa, joten lähdin puhdistelemaan koneella teitä ja kulkureittejä. Siihen kolisteluun ne kaikki lopulta heräsivät.”

”Jos karhu herää liian aikaisin, se voi olla vähän tuhmalla tuulella ja tehdä väsyneenä pesän vaikka lumikinokseen jatkounia varten. Mutta kun karhu sitten kunnolla herää, se starttaa välittömästi täysillä ja lähtee liikenteeseen kertarytinällä kuin ohjus.”

Puhetta vaille ihminen

Karhut muistuttavat Sulon mukaan ihmistä eleissään ja liikkeissään. Mielellään karhut myös matkivat ihmistä monissa työhommissa ja antavat monenlaisia vinkkejä siitä, miten mitäkin pitäisi tehdä: särkeä vaiko korjata.

”Karhut ovat puhetta vaille ihmisiä, mutta monissa asioissa paljon fiksumpia, kuten luonnossa. Metsässä karhut ovat kuin tutkia ohjaten minua siihen suuntaan, mihin kuuluu mennä. Joskus olen väkisin yrittänyt mennä omia polkujani ja löytänyt sitten edestäni jotain sellaista, jota karhu on halunnut välttää, kuten hirvilauman.”

Karhua ei Sulon mielestä kannata pelätä. Kun ihminen pelkää, hän erittää hajua, jonka karhu kokee uhkaksi. Jos karhun kohtaa luonnossa, rauhallisuus on valttia. Selkää ei kannata kääntää eikä lähteä juosten karkuun.

”Jos näin tekee, karhuhan miettii, että pitää tarkistaa tuon juoksijan vauhti. Karhu juoksee laukaten jopa 60 kilometriä tunnissa, joten kyllä ihminen siinä väkisin kakkoseksi jää.”

Sulo on karhujen ystävä, mutta kerran on hänkin saanut karhun käpälästä. Silloin karhupentu raapaisi liki puoli naamaa irti, mutta se ei ole menoa haitannut. Karhu on peto, joten aina pitää olla varuillaan.

Ei makeaa mahan täydeltä

Juuso on odottavalla kannalla. Kello on kohta kahdeksan ja on iltaruoan aika. Karhu syö päivässä parikymmentä kiloa poroa, merilohta, marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja viljaa.

”Jos karhu ei jotain syö, en suosittele sitä ihmisillekään. Mielelläni maistatan omatkin ruokani karhuilla. Jos se kelpaa niille, se kelpaa minulle”, Sulo toteaa.

Karhut tykkäävät makeasta, kuten hunajasta ja karkeista, mutta niitä pitää tarjoilla hillitysti. Sellaisiakin eväitä on tarjottu, joista karhut eivät piittaa, kuten banaania, suklaata ja täytekakkua.

Karhu on etevä marjastaja. Jos marjoja on paljon, se tekee varvuista tuuhean kimpun ja napostelee marjat näppärästi huulillaan noukkien. ”Yhtä kätevästi karhu hoitaa homman kuin ihminen sormillaan. Äkkiä karhu ämpärillisen marjoja poimii.”

On tuliaislaatikon aika

Karhut ovat uteliaita ja ihmisistä kiinnostuneita. ”Jos Juusosta ja minusta halutaan kaksistaan kuvia, tytöt pitää pistää erikseen, koska ne aina etuilevat ja vievät kaiken huomion. Ne saattavat ruveta puhumaan rumiakin”, Sulo juttelee aitauksessa.

”Tulehan Juuso tänne sinäkin, älä välitä noista emännistä. Oletkos Reeta ollut tänään tuhmailemassa vai kunnolla? Ihan varmastiko kiltisti?”

Sulo laittaa tytöt toiseen aitaukseen, jotta Juuso saa varastaa kaiken huomion rauhassa. Kylmälaukku on entinen yhdellä tassunpainalluksella, joten nyt päästään asiaan. Näppärästi Juuso napsii viinirypäleet tertusta yksi kerrallaan.

Kun kaikki on syöty, karhu heittäytyy pötkölleen. ”Jokos Juusoa väsyttää? Luulin, että olisit nukkunut talvella varastoon”, Sulo hymyilee.

Karhuemoksi itseään kutsuva Sulo sanoo oppineensa karhuilta eniten rauhallisuutta. ”Jos joskus alan jotain nopeasti touhuta, Juuso heti ihmettelee, mikäs tuolle ukolle oikein tuli. Silloin täytyy vähän hidastaa.”

KODIAQ-malliin voit tutustua täältä: