17.1.2018
Hurmoshenkeä lietsomassa Škoda Sponsoroi

ŠKODA Motorsport yllätti muutaman toimittajan päästämällä heidät aidon Fabia R5:n rattiin. Kokemus auttoi ymmärtämään paitsi omaa rajallisuutta ralliauton ratissa, myös sitä kovaa päivätyötä, jota kuljettajat rallin MM-sarjassa tekevät.

TEKSTI: MIIKA WUORELA, Sosnová, Tsekki / KUVAT: ŠKODA Motorsport

Rallitiimi hyödynsi Sosnován moottorirataa, joka sijaitsee reilun tunnin matkan päässä merkin päämajasta Mlada Boleslavissa. Joulukuinen päivä oli kaunis. Aurinko vilahteli kirkkaalta taivaalta ja lämpöasteitakin oli +13 C. Täydellinen keli auton kokeilulle siis.

Olin päivää aiemmin joutunut Helsinki-Vantaalle iskeneen lumikaaoksen uhriksi. Pääsin matkaan vasta viime tipassa, mutta tiimin joustavuuden ansiosta ehdin paikalle viime tingassa.

Tiimin paikalle tuomat kaksi Fabiaa olivat olleet liikkeessä koko päivän, kun kyyditettävänä oli ollut kaikkiaan 60 toimittajaa. Nyt jäljellä oli enää neljä onnekasta, jotka pääsivät itse maistelemaan liki 300-hevosvoimaisen ralliauton ominaisuuksia.

Kun olin saanut ajovarusteeni päälleni, taivalsin määrätietoisin askelin kohti tiimin telttaa, jossa tiimin pitkäaikaisin kuljettaja Jan Kopecky jo odottikin minua. Ensin minut saateltiin kartanlukijan paikalle, jolla saisin tuntumaa autoon ja rataan kyytiläisenä.

Mitään yllättävää ei ilmennyt, mutta kartingradan tiukat mutkat tuntuivat kyydistäkin sopivan haastavilta. Parin kierroksen jälkeen Kopecky kaartoi takaisin varikolle, ja vaihdoimme nopeasti istuimia.

Tilaa löytyy isommallekin

Koska Kopecky on pitkä kuljettaja ja minä vastaavasti vain muutoin isoluinen, oikea ajoasento löytyi varsin nopeasti. Nostimme vain hieman rattia, mutta sekin oli lähinnä kosmetiikkaa. Kaikki tuntui hyvältä, joten uskalsin kiskaista ykkösen silmään sekventiaalilaatikosta.

Kytkimestä Kopecky varoitti sen lyhyestä purema-alueesta, mutta tämä olikin jo tuttu juttu aiemmista ajokokemuksistani sarjan huippuautoilla. Toisaalta helpottavinta oli se, ettei jäykän kisakytkimen vapauttamisesta tarvinnut suoriutua kuin kerran. Sen jälkeen vaihteita vedeltiin surutta päälle ilman kytkintä. Modernissa ralliautossa vaihteita vaihdetaan missä tilanteessa tahansa. Vaihde kytkeytyy oli sitten kaasu pohjassa tai jarrupaine huipussaan.

Fabia R5:ssä käytetään 1.8-litraisesta perusmoottorista rallikäyttöön ja 1.6-litraiseksi pienennettyä, turboahdettua voimanpesää. Neliveto sinkoaa autoa eteenpäin jokaisella mahdollisella alustalla.

Ohjaus vaatii tarkkuutta

Ensimmäisen kierroksen ajan tyynesti ilman stage modea, joka tarkoittaisi auton heräämistä henkiin. Kun Kopecky havaitsee, ettei isokokoinen suomalainen ole aivan noviisi, tšekkikuljettaja ehdottaa kisaohjelman laittamista päälle.

Ja sehän toki sopii. Numerot kuljettajan ledinäytössä vaihtuvat punaisista vihreiksi, mikä tarkoittaa sitä, että nyt saa käyttää kaasua.

Pian huomaan tutun ilmiön ajossani: liika innokkuus tekee menosta kulmikasta. Ohjaus on vain yksinkertaisesti niin herkkä ja pienikin ratin kääntö antaa autolle uutta suuntaa, joten malttia tämä vaatisi.

Ennen uuden kierroksen alkua radan takasuoralla tullaan varsin kovaa jarrutukseen, joka vie yli pienen nyppylän ja tiimin katseiden eteen. Sieltä mekin ponnahdamme näkyviin ja taitamme ysikymppivasempaan, joka menee siistiä nelipyöräluisua kohti reilun 200 metrin suoraa ja uutta kierrosta.

Jos mies ei tästä nauttisi, olisi hänellä jotain vahvasti pielessä. Kasvot vetävät väkisinkin hymyyn, sillä “kädettömällekin” kuljettajalle Fabia antaa kelpo kyydin.

Muiden huippuautojen tapaan Fabia on erittäin helppo ajettava. Tämä toki tarkoittaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Taistelu sijoituksista rallin MM-sarjassa ei luonnollisesti onnistu kuin ammattilaisilta, mutta harrastepelinä auto on mitä mainioin. Ja samaa mieltä lienevät asiakkaat ympäri maailman, sillä autoja on myyty jo hyvinkin yli 200 kappaletta auton reilun kahden vuoden elinkaaren aikana.

Neljä kierrosta radalla menivät todella nopeasti, mutta jättivät erittäin miellyttävän tuntuman. Rallin MM-sarjan huippuautoissa vieraillaan yleensä vain kartanlukijan paikalla, joten sellaisen ajaminen on sanalla sanoen mykistävä kokemus.

Miika Wuorela pääsi kokeilemaan ŠKODA Fabia R5:n suorituskykyä Sosnován radalla Tšekeissä. Kartanlukijana ja ajo-oppaana toimi Škodan rallitiimin pitkäaikaisin kuljettaja Jan Kopecky.