26.5.2016
Huoletta huoltoon Škoda Palvelee

Jokaiselle autolle tulee eteen se päivä, jolloin mittariin on kertynyt riittävästi joko ikää tai kilometrejä. On määräaikaishuollon aika. Škoda-merkkihuollossa homma hoituu helposti, huolettomasi ja hyvissä käsissä.

Helppous alkaa jo siitä, että tämän päivän uudet autot osaavat pyytää huoltoa mittaristoon ilmestyvän huoltosymbolin tai service-tekstin muodossa. Kun hetki on koittanut, ei muuta kuin aikaa varaamaan.

Tilaa huolto

Huoltoajan voi varata kätevästi soittamalla tai usein myös internetin kautta. Varausvaiheessa kannattaa muistaa auton rekisterinumero, käyttöönottovuosi ja ajetut kilometrit. Samalla voi varata myös sijaisauton. Joissakin Škoda-merkkihuolloissa vaihtoehtona on myös sijaispolkupyörä.

Muistathan?

Useissa Škoda-merkkihuolloissa asiakas saa päivää ennen huoltoa puhelimeensa muistutusviestin. Samalla muistutetaan huoltokirjan mukaan ottamisesta.

Asiakkaan kanssa käydään lasku läpi, jossa on perusteellisesti kerrottu huollon toimenpiteistä.

Vie huoltoon

Huollon vastaanotossa työnjohtaja käy työtilauksen läpi asiakkaan kanssa. Mahdolliset lisätarpeet kirjataan ja varmistetaan, voidaanko huollon aikana ilmenneet puutteet, kuten palaneet polttimot tai pyyhkijän sulat uusia. Asiakkaalle tarjotaan myös maksutonta tulotarkastusta, jossa tarkistetaan yhdessä mm. auton varustelu, mahdolliset kiveniskut ja naarmut sekä renkaiden kunto.

Töihin tai kahville

Kun työtilaus on allekirjoitettu, autoilija voi jatkaa matkaa töihin tai vaikkapa lounaalle tai ostoksille.

Hae auto

Kun määräaikaishuolto on valmis, asiakas saa siitä tiedon tekstiviestinä tai soittona. Autoa noutaessaan asiakas saa tarkan erittelyn tehdyistä toimenpiteistä, jotka käydään vielä yhdessä läpi. Huollon jälkeen asiakastyytyväisyyttä seurataan joko liikkeen omien järjestelmien kautta tai maahantuojalta tapahtuvan asiakastyytyväisyyskyselyn kautta.

Automekaanikko Sara Strandling tarkistaa huoltoselosteessa mainitut työkohteet, vaihtaa suodattimet sekä lisää tarvittavat öljyt ja nesteet.

Huollossa tapahtuu

Kun asiakas tilaa huollon, merkkihuollon järjestelmä kertoo, mitä huoltoja autolle on mahdollisesti aiemmin tehty ja samalla asiakkaalle voidaan suositella auton ikään ja ajomäärään tarpeellisiksi katsottuja lisätöitä, kuten ilmastointihuoltoa tai jarruhuoltoa.

Kaikki valmiiksi

Kun asiakas on varannut huollon, työtilaus käydään huollossa perusteellisesti läpi. Tarvittavien varaosien saatavuus varmistetaan ja mahdollisesti puuttuvat osat tilataan. Autolle varatut huolto-osat kerätään ennakkoon valmiiksi mekaanikkoa varten.

Juuri sinun autosi

Škoda-tehtaan järjestelmästä tarkastetaan merkkitesterillä mahdolliset autoa koskevat tehdaskampanjat ja ohjelmistopäivitykset sekä tulostetaan juuri kyseisen auton ja kyseessä olevan huollon huoltolomake työn suoritusta varten.

Homma haltuun

Kun työtilaus on vastaanotettu, mekaanikko ottaa auton haltuunsa, suojaa auton tarvittavin suojaimin ja tarkastaa jokaisen huoltolomakkeessa mainitun kohdan. Kaikki toimenpiteet kirjataan huoltolomakkeeseen, jonka asiakas saa itselleen todistuksena tehdystä huollosta.

Kaikki tarpeellinen

Tarkistettavien asioiden lista on pitkä: mm. sisävalot, äänitorvi, raitisilmansuodatin, lasinpyyhkimet, ajovalonpesimet, varapyörän rengaspaineet tai renkaanpaikkaussarjan täydellisyys, etu- ja takavalot, tuulilasi ja lasinpyyhkimet, korin sisä- ja ulkopuoli, moottori ja moottoritilan osat, moottoriöljyt, jarrut ja jarrupalat, pallonivelet, raidetangon päät, vaihteisto, pakoputki, alusta, renkaat, akku, jäähdytysjärjestelmä, sytytystulpat, jarrunesteet…

Ja enemmänkin

Mikäli huollon aikana autossa ilmenee vikoja tai puutteita, ne kirjataan ylös. Lisäkorjaus voidaan tehdä saman huollon aikana, jos tarvittavat varaosat löytyvät hyllystä, aika riittää ja korjaus sopii asiakkaalle.

Se on siinä

Huollon päätteeksi mekaanikko tekee autolla koeajon. Lopputarkastuksessa varmistetaan, että kaikki työt on tehty ja huoltokirja täytetty tai sähköisen huoltokirjan merkinnät on täydennetty järjestelmään.

Siksi ŠKODA-merkkihuolto

Aina ajan tasalla
Uusissa autoissa on käytössä sähköinen huoltokirja, jonka ansiosta kaikki merkinnät kirjautuvat järjestelmään auton elinkaaren alusta alkaen.

Alkuperäiset varaosat
Merkkihuollossa käytetään vain alkuperäisiä Škoda-varaosia, joilla on kahden vuoden takuu sekä autovalmistajan laatuvaatimukset täyttäviä voiteluaineita.

Arvo säilyy
Auton jälleenmyyntiarvon kannalta Škoda-merkkiliikkeen täydellinen huoltokirja on merkittävä myyntiargumentti.

Huippulaitteet ja työkalut
Kaikilla valtuutetuilla ŠKODA-huoltopisteillä on käytettävissään tarvittavat erikoistyökalut ja laadukkaat diagnoosilaitteet.

Kampanjat & päivitykset
Vain Škoda-merkkihuollon käytössä ovat tiedot auton tehdaskampanjoista sekä viimeisimmät ohjelmistopäivitykset.

Koritakuu
Merkkihuollossa tehty koritarkastus varmistaa koritakuun säilymisen.

Osaaminen
Huoltohenkilöstöä koulutetaan jatkuvasti, minkä ansiosta merkin tuntemus on paras mahdollinen.

Rengashotelli
Moni Škoda-merkkihuolto tekee renkaiden säilytyksestä huoletonta. Rengashotellissa renkaat pestään, tarkastetaan ja varastoidaan.

Sijaisauto tai -pyörä
Mikäli asiakas tarvitsee huollon ajaksi sijaisautoa, sen varaus hoituu kätevästi huoltoaikaa tilatessa. Joissakin huolloissa valittavana on myös sijaispolkupyörä.

ŠKODA Ajoturva
Škoda Ajoturva on voimassa koko huoltovälin ajan, mikäli huollot ja muut toimenpiteet on tehty Škoda-merkkiliikkeessä ja huoltokirjasta löytyy voimassaoleva Škoda Ajoturva -leima.