Uudistuneen Fabian keulan etusäleikkö tulee entistä vahvemmin esille. Fabian ajovalot saa nyt ensimmäistä kertaa LED-tekniikalla.

ŠKODA Fabia on päivitetty ajan tasalle. Veimme sen koeajolle Prahaa ympäröiville pikkuteille ja tutustuimme samalla uudistuksiin.

Vuonna 2014 esitelty Škoda Fabia on saavuttanut paljon. Uudistuksessa ei olekaan tarvinnut juuri kajota Fabian ulkonäköön. Koska aika kuitenkin juoksee ja etenkin tekninen kehitys on nykyään ripeää, päivitykset ovat välillä tarpeen. Edistystä on tapahtunut niin turva- kuin viihdejärjestelmissä. Myös moottoreita on päivitetty entistä vähäpäästöisemmiksi.

Myös takavaloja on uudistettu. LED-valot ovat vakiona Style- ja Monte Carlo -varustetasoissa.

Entistäkin elegantimpi

Aloitamme tutustumisen kierroksella auton ympäri. Keula on auton kasvot, jossa muutokset ovat havaittavan hienovaraisia. Etusäleikön, puskurin ja valojen uudistukset antavat Fabialle aavistuksen terävämmän ja samalla hieman itsevarmemman olemuksen. Etenkin jäähdyttäjän säleikkö kerää katseita.

Ajovalot saa nyt ensimmäistä kertaa vähemmän energiaa kuluttavalla LED-teknologialla, jolloin niihin on integroitu myös kaarrevalot. Tämä on erinomainen asia Suomen pitkiä pimeitä ajanjaksoja ajatellen. Myös takavaloissa on LED-tekniikkaa, ja ne ovat vakiona Fabian Style- ja Monte Carlo -varustetasoissa.

Sekä ajo- että takavaloja kannattaa tutkia vähän lähempää. Valoumpioista löytyy häkellyttävän hienoja yksityiskohtia, ne ovat kuin lasitaidetta. Tällä korostetaan tšekkiläistä käsityöperinnettä eli böömiläisen kristallitaiteen perimää.

Fabian valoumpiot ovat kuin koru. Böömiläisen kristallilasin valmistamisen perinne näkyy.

Kierros auton sivulle paljastaa, ettei Fabian sivuprofiili ole muuttunut: ulkomitat ja ovien sekä kyljen koverrukset ovat ennallaan. Koeajoauton alla on 16-tuumaiset Evora-vanteet, jotka korostavat Fabian itsevarmuutta. Fabia on tiukasti tiessä kiinni. Se näyttää suorastaan halaavan asfalttia.

Takailme on aavistuksen uudistunut uusien valojen ja puskureiden ansiosta. Uudistukset ovat samanlaisia sekä hatchbackissa että farmarissa.

Sekä hatchback että farmari ovat kuin kotonaan hieman huonokuntoisimmilla teillä. Jousitus on mukavuuspainotteinen. Fabialla taittaa mielellään myös pidempää matkaa.

Entistäkin viihtyisämpi

Viihtyvyys kulkee autoissa käsi kädessä käytännöllisyyden kanssa. Selkeys on aina ollut tärkeä ohjenuora Škodan sisätilojen suunnittelussa. Selkeän ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa tylsää. Autojen ostajat arvostavat yhä enemmän pieniä persoonallisia yksityiskohtia, joilla auton saa tuntumaan aina vain paremmin omaan makuun istuvalta.

Verhoilu- ja somistevaihtoehtoja on entistä runsaammin. Voit räätälöidä Fabiasi oman makusi mukaan.

Muutokset ohjaamossa ovat kaikkiaan maltillisia. Materiaaleja ja verhoiluja on uusittu niin kojelaudassa kuin myös ovissa ja materiaalivaihtoehtoja on entistä enemmän. Mittaristoa on muokattu hieman ja auto on saanut lisää Simply Clever -ratkaisuja. Uudistus näkyy monissa yksityiskohdissa, kuten siinä, että nyt myös apukuljettajan puoleinen ikkuna nousee ylös vain kerran nappia painamalla.

Iso 6,5-tuumainen kosketusnäyttö uusittujen tietoviihdejärjestelmien kera tekee matkustamisesta entistä viihtyisämpää. Erilaisia järjestelmävaihtoehtoja on neljä, joista uutena Swing+. Kookkaan ruudun ansiosta peruuttaminen on entistä turvallisempaa, koska peruutuskameran näkymä on entistä parempi. Peruutuskamera on vakiona Style- ja Monte Carlo -varustetasoissa.

Mittaristoa on uusittu. 6,5-tuumaisen kosketusnäytön avulla pysyy ajan tasalla tieto- ja viihdejärjestelmien toiminnoista.

Tänä päivänä yhteyksien pitää olla kunnossa, joten Amundsen-tietoviihdejärjestelmän avulla pääsee liittymään ŠKODA Connect Infotainment Online -palveluihin. Samalla käytössä on langaton WiFi-verkko. Tämä tarkoittaa sitä, että takamatkustajat viihtyvät takapenkillä aiempaa paremmin. Tätä tukee myös se, että takana on keskikonsolissa nyt kaksi USB-liitäntää mobiililaitteiden lataukseen.

Lähiverkon ja Škoda-sovelluksen avulla Fabian tietoviihdejärjestelmiä voi käyttää myös mobiililaitteella – takapenkiltäkin käsin. Tieto kulkee molempiin suuntiin eli älypuhelimen navigoinnista voi lähettää ohjeet auton navigaattorille. Mobiililaitteilla voi säätää niin ikään auton äänentoistoa. Kätevää.

Entistäkin valppaampi

Yhä useammalla löytyy taskusta älypuhelin, ja niiden tavoin myös autot muuttuvat vuosi vuodelta entistä fiksummiksi. Tämä näkyy etenkin ajoa avustavassa tekniikassa.

Uuden kamera- ja sensoritekniikan avulla Fabia tarkkailee ympäristöään entistä tarkemmin. Fabiassa on jo vakiona mm. monitörmäysjarrutusjärjestelmä, elektroninen tasauspyörästönlukko ja rengaspaineenvalvonta. Uusia varusteita ovat nyt kaistaa vaihdettaessa vaaratilanteita vähentävä kaistanvaihtovaroitin sekä erityisesti parkkiruudusta ulos peruutettaessa kätevä peruutusvaroitin, joka näkee laajalla kulmalla auton molemmille sivuille.

Myös älykkäät kaukovalot ovat elämää helpottava varuste Suomessa. Järjestelmä tunnistaa vastaantulevan auton ja kytkee automaattisesti lähivalot. Kun vastaantuleva auto on sivuutettu, järjestelmä kytkee automaattisesti kaukovalot. Järjestelmän saa sekä LED- että halogeenivalojen yhteyteen.

Fabia Monte Carlo on yksilöllisyyttä arvostavan valinta. Korin ulkoiset yksityiskohdat, urheilulliset istuimet integroiduilla niskatuilla sekä matkustamon säväyttävät detaljit nostavat fiilistä.

Entistäkin parempi ajaa

Fabia on suunniteltu ja testattu Prahaa ympäröivillä huonokuntoisilla tieosuuksilla, niillä samoilla, joilla tämä koeajo suoritetaan. Paikoitellen heikossakin kunnossa olevilla teillä huomaa, että Fabian jousitus toimii erinomaisesti. Tien epätasaisuudet tai saumakohdat eivät kulkua hetkauta. Kyyti on erittäin mukavaa jopa isoin ja levein renkain.

Moottorivalikoima on tuttu kattaen kolme litraista bensiinimoottoria. Näistä matalatehoisin on 55-kilowattinen ja ahtamaton. TSI-bensaturbossa tehoa on joko 70 tai 81 kilowattia. Turbot ovat saaneet päivityksessä hiukkassuodattimet hiukkaspäästöjen vähentämiseksi. Tämä on selkeä trendi kaikkien modernien suorasuihkutteisten bensiinimoottorien kohdalla.

Koeajoon valikoitui 81 kilowatin versio automaattivaihteistolla. Se jaksaa aina hämmästyttää, miten jouheva ajettava pieni litrainen moottori voi olla. Voimaa on niin paljon, että ajaminen on erittäin vaivatonta. Yhä useampi valitsee automaattivaihteiston, mutta myös 6-nopeuksista käsivaihteistoa on ilo käyttää. Se toimii erittäin täsmällisesti.

On aika palauttaa Fabia takaisin tehtaalle. Fabia tarjoaa erinomaiset tilat ja runsaasti ominaisuuksia erittäin houkuttelevaan hintaan.

Lisää uudistuneesta Fabiasta tästä linkistä