12.1.2021
ENYAQ iV nyt Suomen kiertueella Ajankohtaista & Uutta

Odotettu täyssähkö-katumaasturi ŠKODA ENYAQ iV starttaa tammikuussa useamman viikon Suomen kiertueelle etelästä pohjoiseen ja pohjoisesta etelään. Tutustu ja tule mukaan!

TEKSTI: SARI OKKO, KUVAT: ESKO TUOMISTO

Škodan täyssähkö-katumaasturi herätti automaailman huomion heti siitä lähtien, kun ensimmäiset kuvat julkaistiin ja auto esiteltiin viime syyskuussa Prahassa. Suomessa ensimmäiset ennakkovaranneet saavat autonsa jo loppukeväästä 2021.

Nyt uutuuteen pääsee tutustumaan eri puolilla Suomea, kun ENYAQ iV Road Tour 2021 käynnistyy 18. tammikuuta kahden auton voimin. Toinen ENYAQ iV lähtee etelästä pohjoiseen ja toinen pohjoisesta etelään. Autot vierailevat useamman viikon ajan Škoda-jälleenmyyjien luona ympäri Suomen.

Innovatiivinen & sähköistävä

SÄHKÖVOIMALINJA

ENYAQ iV:ssä on täysin uusi voimalinja, jossa hyödynnetään Volkswagen-konsernin sähköautojen skaalautuvaa MEB-perustekniikkaa. Tekniikkaa kutsutaan myös rullalauta-pohjalevyksi, jossa akku sijaitsee tilaa säästäen auton pohjarakenteessa.

TEHOA JA VETOA

ENYAQ iV tarjoilee alkuun kaksi taloudellista ja suorituskykyistä moottorivaihtoehtoa. Vakiona on takaveto ja valittavana kaksi eri akkukokoa. Neliveto tulee saataville myöhemmin tänä vuonna.

ENYAQ 60 iV:ssä on bruttokapasiteetiltaan 62 kWh:n (netto 58 kWh) akku. Sähkömoottorin teho on 132 kW (180 hv) ja vääntö 310 Nm. Huippunopeus on 160 kilometriä tunnissa ja kiihdytys nollasta sataan tapahtuu 8,7 sekunnissa.

ENYAQ 80 iV -malli on varustettu bruttokapasiteetiltaan 82 kWh:n (netto 77 kWh) akulla. Sähkömoottorin teho on 150 kW (204 hv) ja vääntö 310 Nm. Malliversio kiihtyy nollasta sataan 8,5 sekunnissa ja huippunopeus on 160 kilometriä tunnissa.

TOIMINTAMATKA

ENYAQ iV soveltuu monenlaisiin käyttötarkoituksiin, sillä sen toimintamatka on WLTP:n mukaan parhaimmillaan jopa 531 km. Lisäksi autolla voi vetää 1 000 kg jarrullista perävaunua.

LATAAMINEN

Tarjolle tulee jopa kolme erilaista ŠKODA iV -kotilatauslaitetta: ŠKODA iV Charger, ŠKODA iV Charger Connect ja ŠKODA iV Charger Connect+. ENYAQ iV:n saa ladattua myös DC-pikalatausasemista.

Näyttävä & turvallinen

KOMEA

ENYAQ iV:n muotoilu kertoo vahvuudesta ja dynaamisuudesta. Sporttista keulaa täydentävät mm. saatavilla olevat Matrix LED -ajovalot.

NÄYTTÄVÄ

Kokonaan ledeillä toteutetuissa takavaloissa on dynaamiset vilkut ja Coming/Leaving Home -animaatiosaattovalotoiminto.

NEROKAS

Erityisesti sähköautoihin kehitettyjä Simply Clever -ratkaisuja edustavat mm. latauskaapelin puhdistustyökalu, latauspistokkeen suojus ja latauskaapelin säilytyspaikka tavaratilan lattian alla.

TURVALLINEN

ENYAQ iV:stä löytyvät huippuluokan turvallisuus- ja avustinjärjestelmät, kuten ennakoiva turvajärjestelmä, törmäyksen väistöavustin, kääntymisavustin ja oven avausvaroitin sekä jopa yhdeksän turvatyynyä.

STRATEGISET MITAT

Pituus 4649 mm, leveys 1879 mm, korkeus 1616 mm, akseliväli 2770 mm ja maavara 186 mm.

Ylellinen & tilava

OMAN MAUN MUKAAN

ENYAQ iV tuo valittavaksi täysin uudenlaisen lisävarusteiden valintakonseptin, jonka myötä sisätilojen designvalinnat korvaavat aiemmat sisustusvaihtoehdot. Sisustuksessa suositaan luonnonmateriaaleja, ympäristövastuullisesti tuotettuja materiaaleja ja kierrätysmateriaaleja.

YKSITYISKOHTIA

ENYAQ iV tarjoilee laatua ja viimeistelyä, kuten Piano Black -koristelistat, konjakinvärisen keinonahkaverhoillun kojelaudan koristetikkauksilla sekä irtokangasmatot konjakinvärisillä tereillä.

TYYLIÄ & MUKAVUUTTA

Täysin uudenlainen sisätilojen ja lisävarusteiden valintakonsepti eri aihealueineen ja tyyleineen tuo tullessaan hyvää oloa, turvallisuutta sekä luonnollisia ja ympäristövastuullisesti valmistettuja materiaaleja.

NYT MAHTUU

ENYAQ iV:n sisätilat ovat kooltaan samaa luokkaa kuin KODIAQ-katumaasturissa. Tavaratilan koko on takaistuinten selkänojat ylhäällä 585 litraa ja selkänojat alhaalla 1 710 litraa.

Fiksu & viihdyttävä

TUULILASIN TAIKAA

Saatavilla oleva Head-up -tuulilasinäyttö heijastaa ajamisen kannalta tärkeimmät tiedot suoraan tuulilasille.

MUUNNELTAVA MITTARISTO

Vakiovarustukseen kuuluu ajamisen kannalta tärkeimmät tiedot näyttävä 5.3-tuumainen Digital Cockpit -mittaristo.

TIETOVIIHDE & LIITETTÄVYYS

ENYAQ iV -mallissa on jopa 13-tuumainen keskusnäyttö. ENYAQ iV on aina online-yhteydessä ja nerokkaasti älylaitteisiin liitettävissä. Myös akun lataamista ja sisätilan lämmitystä/jäähdytystä voi etäohjata kätevästi MyŠKODA-sovelluksella.

ENYAQ iV lähtee jälleen kotimaan kiertueelle. Autot vierailevat kiertueaikataulun mukaisesti useamman viikon ajan eri paikkakunnilla Škoda-jälleenmyyjien luona ympäri Suomen. Linkki kiertuaikatauluun löytyy tämän artikkelin alusta.

Lue lisää ENYAQ-mallista ja sähköauton latauksesta

ENYAQ iV -kiertue starttasi vauhdilla

Ajankohtaista & Uutta

Lisää sähköä – lisää vaihtoehtoja

Sähköautoilu

Autotoimittajat tapasivat ENYAQ iV:n

Ajankohtaista & Uutta