Signmark tunnetaan maailman ensimmäisenä kansainväliselle levy-yhtiölle levyttäneenä kuurona hiphop-artistina. Autoilijana Marko Vuoriheimo aikoo tehdä tänä vuonna jotain ihan uutta.
Jos Signmark ei aiemmin ollut kaikelle kansalle tuttu, tie suomalaisten sydämiin vei viimeistään syksyn 2022 Tanssii tähtien kanssa -ohjelman myötä, jossa Marko Vuoriheimo tanssi Katri Mäkisen kanssa kisan neljänneksi. Ainutlaatuisen kokemuksen jälkeen tanssit ovat jääneet ja tilalle on kurvaillut uusi harrastus.
”Kouluaikoina vihasin hiihtoa, mutta reilu vuosi sitten ryhdyin opettelemaan ja rakastuin. Huhtikuussa osallistuin 70 kilometrin Ylläs-Levi -hiihtotapahtumaan ja joulukuussa 44 kilometrin Kiilopäähiihtoon. Tänä talvena hiihtokelejä on riittänyt myös kotikulmilla Helsingissä”, Marko kertoo.
Kaikki lähti musiikista
Viittomakielisessä perheessä kasvanut Marko viittoi jo lapsena runoja ja käänsi lauluja viittomakielelle. Musiikkia hän alkoi tehdä vuonna 2004, ja esikoisalbumi ilmestyi 2006. Sittemmin Signmark on allekirjoittanut sooloartistina levytyssopimuksen kansainvälisen Warner Music -levy-yhtiön kanssa maailman ensimmäisenä kuurona artistina. Seuraavat albumit ilmestyivät 2010 ja 2014 sekä EP-levy 2021.
”Uutta musiikkia tehdään edelleen ja tavoitteena on julkaista jossain vaiheessa uusi albumi. Musiikki on kuitenkin tällä hetkellä sivujuonne, sillä keskityn nyt enemmän muihin projekteihin, kuten käännös- ja tulkkauspalveluihin sekä luento- ja juontokeikkoihin”, yrittäjänä toimiva Marko sanoo.
”Musiikkia en voi kuitenkaan koskaan sulkea pois elämästäni, sillä ilman sitä en istuisi tänä päivänä tässä.”
Marko Vuoriheimo ajaa vuodessa noin 25 000 kilometriä.
Tulossa jotain uutta
Markosta tuli Škodan brändilähettiläs marraskuussa 2022. ”Olin haaveillut Škodasta jo jonkin aikaa. Kipinä syttyi Tehtävä Lapissa -seikkailuohjelman myötä, jossa pääsin ajamaan ensimmäistä kertaa Kodiaqilla. Kun yhteistyö Škodan kanssa mahdollistui, voin ajaa Kodiaqilla nyt joka päivä”, Marko hymyilee.
Škodassa Markoon vetoaa hinta-laatu -suhde, tilavuus, taloudellisuus, älykkyys, varustelu, mukavuus ja muotoilu.
”Perheessämme on kolme lasta ja meillä harrastetaan paljon. Autossa ei tule katto ihan heti vastaan pitkällekään kuskille tai matkustajalle. Auto on hyvännäköinen ja suoraviivaisen sporttinen ärjyllä keulalla. Loppusilauksesta vastaa Moon White -metalliväri.”
”Škoda-brändilähettiläänä haluan tarjota Škoda-autoilijoille uusia inspiraatiokokemuksia sekä esitellä autoa viittomakielellä. Tämä on ainutlaatuista, sillä vastaavaa ei ole tietääkseni tehnyt kukaan muu koskaan – ei Suomessa eikä maailmalla.”
”Talvella neliveto ja Webasto tekevät arjesta helpompaa.”
SIGNMARK
Vaikuttaako kuurous autoiluun?
”Se on hyvä kysymys. Ei meille ainakaan kannata tööttäillä”, Marko Vuoriheimo nauraa.
”Kuurolla tunto- ja näköaisti sekä reaktioherkkyys ovat usein kehittyneemmät kuin kuulevilla.”
”Pidän tärkeänä sitä, että pääsen vaikuttamaan kuurojen autokokemuksiin. Maailmasta löytyy edelleen maita, joissa kuurot eivät edes saa ajokorttia. Haluan korostaa sitä, että kuurous ei ole pelkästään vamma, vaan kyse on enimmäkseen kielivähemmistöstä.”