12.4.2020
Apu ajaa ikäihmisten kotiovelle Vastuullisuus

Helsinki-apu starttasi ikääntyneiden ihmisten auttamiseksi maaliskuun lopulla. Vauhdilla käynnistynyt palvelu on otettu vastaan suurella kiitollisuudella. Nyt mukana toiminnassa on myös ŠKODA.

TEKSTI: SARI OKKO / KUVAT: ESKO TUOMISTO

Helsingin kaupungin, seurakuntien, järjestöjen ja vapaaehtoisten yhteistyömalli saatiin rakennettua parissa viikossa. Palvelu on tarkoitettu kaikille yli 70-vuotialle helsinkiläisille, jotka tarvitsevat apua arkeen ja asiointiin poikkeuksellisissa olosuhteissa. Avun piirisissä on noin 80 000 kaupunkilaista.

”Olemme tehneet pyöreitä päiviä toiminnan käynnistämiseksi, mikä on ollut vaativaa, mutta samalla erittäin palkitsevaa. En ole koskaan ollut mukana työssä, jossa yritykset tarjoavat meille apuaan ennen kuin sitä on ehditty edes pyytää”, Helsinki-avun johtaja Tiina Hörkkö hymyilee.

ŠKODA Scalat apuna arjessa

Vaikka Helsinki-apu saatiin ennätysajassa käyntiin, haasteitakin tuli vastaan. Hörkkö pohti pari iltaa esimerkiksi sitä, miten kasvavaan tarpeeseen voitaisiin vastata entistä tehokkaammin ja kauppakassien jakelu saataisiin hoidettua kotona oleville mahdollisimman turvallisesti.

Tomi Häppölä on yksi Helsinki-avun ruoka-asioinnin kuljettajista.

”Alkuun kauppakasseja kuljettiin jalan, julkisilla liikennevälineillä ja vapaaehtoisten autoin. Pian oli nähtävissä, ettei tämä riitä, sillä yhdestä toimintapisteestä voi lähteä 50 kauppakassia päivässä. Sitten sain puhelun, jossa meille tarjottiin apua”, Hörkkö kertoo.

Škoda tarjosi puhelimessa Helsinki-avun käyttöön autoja, jotka valjastettiin nopeasti jakelutehtäviin. Helsinki-avun brändiin teipatut valkoiset Scalat näkyvät nyt kaupungin katukuvassa hyvällä asialla.

”Olemme iloisia voidessamme olla mukana tärkeän toiminnan tukena, jotta mahdollisimman moni saisi turvallisesti apua arkeensa poikkeusolosuhteiden aikana”, Škodan viestintäpäällikkö Kari Aalo sanoo.

Valokuva: Antti Viljanen

Kriisi yhdistää toimimaan

Helsinki-apu pyörii yli 250 kaupungin ja noin 290 seurakuntayhtymän työntekijän, vapaaehtoisten ja yrityskumppaneiden voimin. Puhelinpalvelun lisäksi kauppakassien tilaamista, ostamista ja jakelutoimintaa varten on perustettu 18 koordinaatiopistettä eri puolille Helsinkiä.

”Olemme erittäin onnellisessa asemassa saadessamme tukea ja apua eri tahoilta. Kriisi on yhdistänyt toimimaan ja kaikki on sujunut yllättävän ketterästi ilman byrokraattisia kiemuroita”, Hörkkö sanoo.

”Škodat tulivat todelliseen tarpeeseen. Niiden ja kylmäkuljetuslaatikoiden ansiosta jakelu voidaan hoitaa nyt aiempaa nopeammin ja tehokkaammin sekä työntekijöiden näkökulmasta myös inhimillisemmin. En tiedä, miten pystyisimme hoitamaan jakelun ilman autoja”, Hörkkö tuumii.

Helsinki-avun ruokakassit kuljetetaan ikääntyneiden helsinkiläisten iloksi kotiovelle Škoda Scala -autojen kyydissä.

Jokainen teko on tärkeä

Helsinki-avun palvelu on otettu Hörkön mukaan vastaan suurella kiitollisuudella. ”Ihmiset ovat todella otettuja ja iloisia siitä, että puhelimessa ja palvelun takana on robotin tai chatbotin sijaan ihminen.”

Ilahduttavaa on sekin, että ruokakassin sisältö on yksilöllinen eli sinne voi valita juuri niitä tuttuja tuotteita, joita jokainen on tottunut käyttämään. Ruokakassit kuljetetaan asiakkaiden kotiovelle ja asiakkaiden kanssa vaihdetaan muutama sana, sopivan välimatkan päästä.

”Yksikään kaupunki ei voi hoitaa näitä asioita yksin. Kaikki apu on tarpeen, joten kannustammekin kaikkia helsinkiläisiä mukaan talkoisiin vaikkapa kysymällä ikääntyneeltä naapurilta, tarvitsisiko hän apua. Jokainen yksittäinen teko on tärkeä.”

Helsinki-avun ruoka-asioinnin autonkuljettaja Jenny Lausti toimittaa ruokakassit tilaajalle.

Lue lisää kaupungin sivuilta: tästä linkistä

Näin Helsinki-apu toimii

• Helsinki-apu tarjoaa asiointi- ja keskustelutukea yli 70-vuotiaille helsinkiläisille koronaepidemian aikana.

• Helsinki-avun puhelinnumero on 09 310 10020 , ja se palvelee arkisin klo 9-16.

• Kauppakassit toimitetaan asiakkaiden kotioven ulkopuolelle ja maksu hoidetaan joko puhelimitse tai laskulla.

• Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntien järjestämässä toiminnassa on mukana vapaaehtoisia sekä yritysyhteistyökumppaneita: esimerkiksi ruokatilauspalveluista vastaa HOK-Elanto, puhelinpalvelusta Genesys Oy ja jakeluautoista Škoda.

• Kauppakassien tilaamista, ostamista ja jakelutoimintaa varten on perustettu 18 koordinaatiopistettä eri puolille Helsinkiä.

LUE MYÖS: