25.11.2024
Ajamisen helpottaja: näin vakionopeudensäädin toimii Ajankohtaista & Uutta

Vakionopeudensäädin saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta perusvarusteelta, joka auttaa kuljettajaa säilyttämään auton ajonopeuden vakiona. Nykyaikaiset vakionopeudensäätimet pystyvät kuitenkin paljon enempäänkin. Tutustu niiden toimintaan ja katso video.

Teksti ja kuvat Škoda Auto

Erilaiset ratkaisut auton ajonopeuden vakiona pitämiseen ovat lähes yhtä vanhoja kuin itse autokin. Ensimmäiset vakionopeudensäätimet nähtiin jo 1900-luvun alussa. Nykypäivän vakionopeudensäätimen juuret ovat 1940-luvulla, mutta vasta viime vuosikymmeninä kyseinen varuste on yleistynyt erilaisten kuljettajan avustinjärjestelmien myötä.

Viime vuosina kehitys on ollut melkoista, kun verrataan perinteistä vakionopeudensäädintä mukautuvaan vakionopeudensäätimeen. Perinteinen versio osaa säätää auton nopeuden muistiin tallennettuun arvoon, mutta mukautuva versio käyttää lisäksi etualuetutkaa tai kameraa säilyttääkseen myös etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon vakiona. Siitä kehitys on jo jatkunut älykkäämpään eli ennakoivaan ja mukautuvaan vakionopeudensäätimeen, ja kehitys jatkuu edelleen.

Ensimmäisen sukupolven Octavia oli ensimmäinen Škoda, johon vakionopeudensäädin oli saatavilla.

Škodan automalleista vuosimallin 1999 Octavia oli ensimmäinen, johon lisävarusteena sai vakionopeudensäätimen. Huomattavasti monimutkaisempi ja siten myös lisävarusteena kalliimpi mukautuva vakionopeudensäädin tuli tarjolle vuonna 2013 kolmannen sukupolven Octaviassa. Vuoden 2019 malliuudistettu Superb tarjosi ensimmäisenä ennakoivan ja mukautuvan vakionopeudensäätimen.

Vakionopeudensäätimiä on monenlaisia

Vakionopeudensäätimien tekniikassa on tehtävä ero perinteisen säätimen ja mukautuvien säätimien välille.

"Perinteinen vakionopeudensäädin on teknisesti osa moottorin ohjainlaitetta, ja sen toiminta varsin yksinkertaista: ohjainlaite ohjaa moottorin toimintaa ja pyrkii pitämään auton ajonopeuden muuttumattomana", vakionopeudensäätimien kehittämiseen erikoistunut Ondřej Sychrovský kertoo.

"Tällaisella perinteisellä säätimellä ei ole yhteyttä auton jarruihin, joten alamäessä sen ainut keino säilyttää auton ajonopeus vakiona on moottorijarrutus."

Mukautuva vakionopeudensäädin säilyttää etäisyyden edellä ajavaan ilman että kuljettaja joutuu painamaan jarrua tai kaasua.

Mukautuva vakionopeudensäädin on perinteistä edeltäjäänsä älykkäämpi. Sen toimintaa ohjaa auton etualuetutka, joka on mukautuvuuden mahdollistava tekijä. Se on myös linkitetty auton muihin järjestelmiin.

"Mukautuva vakionopeudensäädin osaa hidastaa auton nopeutta moottorijarrutuksella ja jarruja käyttäen. Se osaa lisätä nopeutta, ja jos autossa on automaattivaihteisto, se hoitaa myös vaihteiden vaihtamiset", Sychrovský sanoo.

Näin toimimalla mukautuva vakionopeudensäädin ei ainoastaan säilytä auton nopeutta vakiona, vaan pitää myös etäisyyden edellä ajavaan ajoneuvoon vakiona. Jos edellä ajava hidastaa nopeuttaa, vakionopeudensäädin hidastaa automaattisesti oman auton nopeutta. Ja käänteisesti: jos edellä ajava lisää nopeuttaan, samoin tekee oma auto.

Mukautuva vakionopeudensäädin käyttää toiminnassaan etualuetutkan ja monitoimikameran tietoja.

Nykyinen mukautuva vakionopeudensäädin käyttää toiminnassaan tutkadatan lisäksi auton kameralta saatavaa tietoa.

"Etualuetutkalla voidaan seurata paremmin liikkuvia kohteita ja laskea etäisyyksiä. Monitoimikameralla määritetään paikallaan olevat kohteet sekä kulmat ja kaistoja rajaavat kohteet paremmin", Sychrovský kuvailee.

"Kummallakin tunnistustavalla saatavat tiedot ovat vakionopeudensäätimelle oleellisen tärkeitä. Kun nämä tiedot saadaan yhdistettyä, mukautuva vakionopeudensäädin pystyy toimimaan myös ajettaessa liikenneruuhkissa, joissa autot toistuvasti pysähtyvät ja joissa säätimen on pystyttävä reagoimaan myös paikallaan oleviin ajoneuvoihin."

Aina vain älykkäämmin

Monitoimikamera yhdessä muiden tietolähteiden kanssa mahdollistaa vakionopeudensäätimen muitakin toimintoja. Ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin tarvitsee kuvatietoa kameralta, mutta myös navigoinnin karttatietoa. Tällainen vakionopeudensäädin osaa reagoida nopeusrajoitusten muutoksiin ja havaitsee etukäteen, missä taajama-alue tai tien kaarre alkaa. Säätimen ohjauksen logiikka laskee, milloin on tarpeen aloittaa auton nopeuden hidastaminen siten, että kaarteeseen tai taajama-alueelle tullaan turvallisella ja sallitulla nopeudella.

Ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin toimii yhdessä navigointijärjestelmän ja liikennemerkit tunnistavan kameran kanssa.

Toinen vakionopeudensäätimen mahdollinen toiminnallinen laajennus on parvidataa hyödyntävä mukautuva vakionopeudensäädin. Se sisältää kaikki ennakoivan ja mukautuvan vakionopeudensäätimen toiminnot, mutta hyödyntää myös muiden ajoneuvojen välisen sekä ajoneuvojen ja infrastruktuurin välisen kommunikaation tietoja.

Tämän ansiosta vakionopeuden säädin saa varoituksen reitillä olevasta liikenneruuhkasta, jolloin säädin osaa hidastaa auton nopeutta jo ennen kuin auton tunnistimet havaitsevat liikennevirran pysähtyneen. Tällä hetkellä tällainen versio on saatavilla vain harvoihin automalleihin, sillä järjestelmät ovat vielä monilla valmistajilla kehitysvaiheessa.

"Tämä on mainio osoitus siitä, miten nopeasti monet asiat nykyisin kehittyvät ja muuttuvat verrattuna vakionopeudensäätimien entiseen aikaan. Vakionopeudensäätimiä koskevaa erityistä lainsäädäntöä ei ole, mutta Euro NCAP -törmäysturvallisuustesteissä säätimiä jo testataan ja tarkastetaan niiden reagointi eri tilanteissa", Sychrovský korostaa.

"Autovalmistajat jatkavat vakionopeudensäätimien kehittämistä ja parantamista edelleen. Haluamme tehdä niistä vieläkin luotettavampia, varmempia, helppokäyttöisempiä ja turvallisempia", Sychrovský painottaa.

Škoda käyttää automalleissaan Volkswagen-konsernin yhteisiä ratkaisuja, mutta hoitaa tarvittavien komponenttien asennukset ja tiukat testit.

Vakionopeuden säätimen käyttövipu Škoda Scalassa.

Sychrovskýn mukaan tulevaisuuden vakionopeudensäätimessä on entistä parempia ja luotettavampia toimintoja, kuten kyky reagoida liikennevaloihin tai pysähtyä antamaan tietä. Koska ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin jo pystyy itsenäisesti säätelemään auton nopeutta ja selviytymään joistakin liikennetilanteista, joissa auton on ympäristöseikkojen vuoksi hidastettava tai lisättävä nopeutta, kuljettajan toimia tarvitaan aiempaa vähemmän.

"Siksi vakionopeudensäätimien hallintaan ja ohjaamiseen ei tarvita monimutkaisia katkaisimia", Sychrovský kertoo viitaten tulevaisuuteen, jossa autojen liitettävyyttä ja ajoneuvojen keskinäistä kommunikaatiota sekä autojen autonomiaa käytetään yhä enemmän.

Tunnetko nämä toiminnot?

Liikenneruuhka-avustin

Useimmissa Škoda-automalleissa on nykyään mukautuva vakionopeudensäädin, jonka yhteydessä on liikenneruuhka-avustin. Estettä tai edellä ajavaa ajoneuvoa lähestyttäessä se hidastaa oman auton nopeutta jopa pysähdyksiin saakka.

Ondřej Sychrovský kertoo, miten se toimii käsivalintaisella vaihteistolla varustetussa autossa: "Kuljettajan on vaihdettava pienemmälle vaihteelle tai jopa vapaalle, mutta järjestelmä säätelee nopeutta automaattisesti. Kuljettajan on sitten hoidettava liikkeellelähtö, ja vakionopeuden säädin pysyy koko ajan aktiivisena".

Mukautuvan vakionopeudensäätimen ennakointitoiminto huomioi myös risteykset. "Vakionopeudensäädin hidastaa nopeutta, mutta se ei vielä pysty tietämään, onko risteyksessä ajoneuvo, jolle on annettava tietä, joten kuljettajan on päätettävä, miten tilanteessa toimitaan ja tarvittaessa jopa pysähdyttävä."

Ennakoiva ja mukautuva vakionopeudensäädin reagoi liikenneympyröihin samalla tavalla: auto hidastaa nopeuteen, jolla liikenneympyrässä on mahdollista ajaa, mutta kuljettajan on silti tarkkailtava muuta liikennettä.

Ajoavustinkokonaisuus Travel Assist

Mukautuvan kaista-avustimen kanssa Škodan mukautuva vakionopeudensäädin on osa ajoavustinkokonaisuutta Travel Assist, joka auton nopeuden säätelyn lisäksi osaa myös ohjata autoa. Näiden kahden järjestelmän vuorovaikutuksen ansiosta Travel Assist pystyy toimimaan rauhallisemmin ja luotettavammin. Tulevaisuudessa tällainen yhteistoiminta on autojen korkeamman tason autonomisen ajamisen perusta.

Rakenna Škoda Rakenna verkossa juuri sinulle sopiva Škoda Rakenna nyt
Tilaa uutiskirje Kuule ensimmäisten joukossa uusimmat Škoda-uutiset Tilaa

Lue myös

Sanalla sanoen Superb

Koeajossa

Uusi näkökulma – Škoda Kodiaq 1.5 TSI PHEV Style DSG Autom.

Koeajossa

Turvatyynyt pelastavat henkiä, mutta miten ne toimivat?

Ajankohtaista & Uutta